LAITONEN, SILJA-ELISA: Valinta

Kustantaja: Tammi 2022

Keväällä 1941 yhdeksäntoistavuotias Raakel Suviranta pääsee ylioppilaaksi ja varmistaa samalla vanhempiensa iloksi opiskelupaikan Teknillisessä Korkeakoulussa. Ylioppilasjuhlissa neito kuitenkin paljastaa omat aikeensa: hän aikoo suorittaa kurssin Syvärannan Lottaopistossa ja lähteä rintamalle. Määräilemään tottunut äiti poistuu migreeniin vedoten juhlista ja sivaltaa mennessään: ”Etsi sieltä sitten edes itsellesi mies.”

Raakelin suunnitelmien takana on tietenkin isänmaallinen innostus ja tarve auttaa omalta osaltaan Suomea sotaponnisteluissa, mutta enemmän kuitenkin halu kokea ainutkertainen seikkailu. Unelmissaan neitokainen näkee itsensä sankarittarena kehittelemässä aivan uudenlaista salakirjoitusta, välittämässä sodan kannalta ratkaisevan tärkeää viestiä tai pelastamassa ihmisiä.

Hän olisi halunnut sodan jälkeen kertoa suuria tarinoit öistä, joita oli vietetty sysimustassa pimeydessä kranaattitulen katveessa vailla turvaa taikka toivoa. Sellaiset tarinat saivat aina suuremman lauman kuuntelijoita.

Raakelin kummitäti Elisabeth työskentelee Lotta Svärd -järjestön väestönsuojavastaavana, mutta omaa yllättävän paljon valtaa kulissien takana. Hänen ansiostaan Raakel pääsee Syvärannan Lottaopiston viestikurssille, vaikkei ole vielä vannonut lottavalaakaan. Kun kurssitoiminta keskeytyy äkillisesti 15.6.1941, tarttuu täti jälleen ohjaksiin: Raakelin isä ja äidin mieliksi tytär sijoitetaan turvallisesti viestintälotaksi Hangon lähelle.

Taistelut lähestyvät kuitenkin myös Hankoa ja Raakel sattuu valvontavuorollaan ennen linjan sulkeutumista kuulemaan asioita, joita hänen ei pitäisi tietää. Myöhemmin hän salakuuntelee puheluita pari kertaa täysin tietoisesti ja jää kiinni, mutta enteileekö hänelle määrätty loma rangaistusta ja ehkä joutumista lottien Mustalle listalle?

Kotona Helsingissä Raakelista alkaa tuntua, että häntä vastaan juonitellaan, mutta hänpä karkaa! Tärkeimmät tavarat kassissa Raakel astuu itään menevään junaan ja onnistuu ilman virallista määräystä keplottelemaan itsensä Karhumäelle, missä toimii kolmen vuoden ajan erilaisissa tehtävissä: muonituslottana, pesulalottana ja lopulta vainajien pesijänä. Monipuolista työtä, raskasta sekä henkisesti että fyysisesti.

Lottiin ei kaikkialla ja kaikkien taholta suhtauduta myönteisesti. Nainen rintamalla väkivaltaan tottuneiden miesten parissa? Kuukautisten hoito ja vessassa käynti rintamaolosuhteissa? Moraali ja käytös? Kotiliesi-lehdessä lottia syytetään vastuun pakoilusta ja kiitetään kotirintaman naisia heidän tekemästään työstä – ja ennen kaikkea lasten synnyttämisestä. Toki lottien joukossa onkin monenlaista naista, myös johtotehtävissä.

Sodan todellisuus on siis jotain ihan muuta, mitä hieman ujo, naiivi ja hemmoteltu Raakel rintamalle lähtiessään kuvitteli. Hän tottuu kohtaamaan kaatuneita, haavoittuneita ja tärähtäneitä. Hän tottuu kestämään epätietoisuutta, nälkää ja kylmää. Hän tottuu elämään, josta ovat hävinneet värit ja jäljelle ovat jääneet vain harmaa, musta ja ruskea. Vähempikin voi murtaa ihmisen.

Kulkiessaan Esplanadilta Korkeavuorenkadun hämärään hän näki yhä enemmän ja enemmän jalkapuolia sotilaita, mustiin verhoutuneita naisia, nälkiintyneitä lapsia ja ikäloppuja, katua lakaisevia naisia. Tätäkö varten he sotivat, tätä kurjuutta? Raakel muisti ylioppilasjuhlansa ja sen suoranaisen kiihkon, joka hänet oli vallannut, kylmät väreet olivat kulkeneet selkäpiitä pitkin, kämmenet kihelmöineet hänen tarttuessaan sarkaiseen lottapukuun, hän, Raakel Suviranta oli suorastaan toivonut että sota syttyisi! Ja minkä takia?

Valinta-romaani alkaa hieman tyttökirjamaisesti, mutta kehittyy vakuuttavaksi ja monipuoliseksi kuvaukseksi sodan mielettömyydestä. Se aloittaa Suviranta-sarjan, joten on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan kirjailija tarinaa jatkossa vie. Mieltä jäivät askarruttamaan Raakelin vanhemmat, lupsakka laivanvarustajaisä ja köyhästä taustasta noussut kaunis ja mielenterveydeltään hauras äiti, sekä salaperäinen Elisabeth-täti. Raakelin itsensä kohdalla toivoo tietenkin, että hän toipuisi jatkamaan elämäänsä, mutta helppoa se ei tule olemaan.

Mikä oli heidän uusi normaalinsa, se uusi arki, joka joskus koittaisi? Miten kukaan sodan nähnyt saattoi ostaa jäätelönsä kioskilta ja nauttia siitä, kun elämästä oli viety vuosia, miten kukaan saattoi aloittaa opiskelunsa ja tähdätä tulevaan, kun mielessä kummittelivat näyt jostain sellaisesta mitä kukaan ei ollut koskaan toivonut, mutta mihin he kaikki lopulta olivat osallistuneet.

 

VALPY, FIONA: Casablancan tarinankertoja

Kustantaja: Otava 2022

Alkuteos: The Storyteller of Casablanca

Suomennos: Taina Helkamo

Casablancan tarinankertoja -romaanin nykyhetki on vuodessa 2010. Silloin englantilainen Zoe saapuu Casablancaan miehensä Tomin kanssa, joka on ottanut viiden vuoden pestin varustamon marokkolaiseen toimistoon. Pariskunta toivoo näin saavansa elämäänsä uuden alun, sillä heille on tapahtunut jotain hyvin surullista, minkä seurauksena liittoon on laskeutunut vaivaantunut hiljaisuus. Zoen kohdalla elämää hankaloittavat myös erilaiset pakkotoiminnot, esimerkiksi jatkuva käsien peseminen.

Casablancassa Zoe otetaan heti muiden ulkomaankomennuksella olevien vaimojen joukkoon, minne hän ei kuitenkaan oikein tunne sopivansa. Onneksi naisten joukosta löytyy Kate, joka osaa auttaa Zoea hänen uudessa harrastuksessaan eli tilkkutyön tekemisessä ja joka osoittautuu muutenkin ystävälliseksi ja ymmärtäväiseksi. Kotona Zoen seurana ovat lempeä taloudenhoitaja Alia ja Zoen oma kullanmuru, Grace-vauva.

Sattumalta Zoe tekee lastenhuoneessa mieltä kutkuttavan löydön: irrallisen lattialankun alta löytyy pieni santelipuinen laatikko täynnä kiinnostavia esineitä ja nahkakantinen muistikirja. Ne vievät Zoen keskelle talossa 1940-luvun alussa eläneen perheen elämää ja kokemuksia, joita teini-ikää lähestyvä Josie-niminen tyttö on silloin kirjannut muistiin.

Josien perhe pakeni Pariisista vuoden 1940 lopussa saksalaisten miehitysjoukkojen lähestyessä, sillä Josien isä oli ”hairahtunut katolilainen”, joka oli avioitunut kauniin juutalaisen naisen kanssa. Perheen tarkoituksena oli päästä Yhdysvaltoihin, mutta lukuisien lupapaperien ja kansainvälisten viisumien järjesteleminen pakotti perheen viipymään Marokossa. Onneksi Papalla tuntui olevan runsaasti rahaa, joten elämä pakolaisleirillä vaihtui pian tilavaan taloon Casablancan ranskalaisessa korttelissa.

Casablanca kuului 1940-luvulla Vichyn hallituksen valvomaan Ranskan protektoraattiin, mutta saksalaiset saivat sielläkin vapaasti etsiä ja vangita juutalaisia ja vastarintaliikkeeseen liittyneitä. Monia teloitettiin varoitukseksi. Tarkkasilmäinen Josie aavisti, että hänen isänsäkin teki jotain vaarallista, mutta pystyikö hän tätä mitenkään auttamaan? Tytön kokema pelko purkautui painajaisina, joihin eivät viisaan unikauppiaankaan neuvot auttaneet.

Josien ja Zoen elämässä on tietynlaista yhtäläisyyttä. Josie kuului 1940-luvun pakolaisiin, jotka lähtivät Euroopasta natseja pakoon. Zoe puolestaan auttaa lähes kahdeksankymmentä vuotta myöhemmin vapaaehtoisena pakolaisleirillä, jonne ihmisiä on saapunut Afrikan maista joko kotimaan väkivaltaisuuksia pakoon tai paremman elämän ja työmahdollisuuksien toivossa.

Casablancan tarinankertoja on keveä ja viihdyttävä teos, mutta sisältää myös mielenkiintoista tietoa. Kuvaus sota-ajasta Casablancassa perustuu huolelliseen taustatyöhön ja esimerkiksi kirjassa mainittu tanssija ja näyttämötaiteilija Joséphine Baker työskenteli ihan oikeasti Marokossa Ranskan vastarintaliikkeen ja liittoutuneiden hyväksi. Zoen tilkkutyöharrastus puolestaan tutustuttaa lukijan tilkkutöiden salaiseen puoleen: niiden välittämiin viesteihin ja kertomuksiin. Paikoittainen naiivius ja epäuskottavuus eivät hirveästi haittaa, kun vastapainona on värikästä kuvausta kaupungin vilskeestä ja uljaasta luonnosta, herkullisista ruuista ja vanhasta kulttuurista.

… ajattelin joskus olevani vain pisara elämän meressä, mutta olen oivaltanut, etten ole mikään pisara: olen kokonainen valtameri yhdessä pienessä pisarassa… Salaisuus on siinä, että avaat sydämesi, vaikka se särkyisi. Sillä silloin ymmärrät, että kykenet kestämään sen kaiken: tuskan ja rakkauden, pimeyden ja valon. Aivan kuten valtameri. Sen oppiminen voi olla melkoinen haaste, ja se ottaa aikansa, mutta loppujen lopuksi totuuden kohtaaminen on se, mikä vapauttaa meidät.

ALASALMI, PÄIVI: Alamaailman kuningatar

Kustantaja: Gummerus 2022

Päivi Alasalmen romaani Alamaailman kuningatar oli alun perin Storytel Original -äänikirja eli ainoastaan Storytelin asiakkaiden saatavilla, mutta ilmestyi nyt perinteisen kirjan ystävien iloksi paperiversionakin. Teos on ensimmäinen osa Hallavainen-dekkarisarjasta.

Vanhempi rikoskonstaapeli Jarkko Hallavainen on hälytetty työparinsa, nuoremman konstaapelin Saana Sirkiän, kanssa Tampereen rautatieaseman lähellä sijaitsevaan kerrostalokolmioon. Asunnossa on verta joka puolella ja myös selviä merkkejä siitä, että huumeita on käytetty. Ruumiskoira merkkaa kylpyhuoneen lattialla paikan, jossa on maannut kuollut ihminen, mutta ruumista asunnossa ei ole. Ei ole asunnonomistajaa Teemu Karviaa eikä hänen avovaimoaan Karla Kuusivaaraa.

Siivotonta huumeluolaa muistuttavan arvoasunnon omistavat Teemu Karvian rikkaat vanhemmat, jotka kyllä maksavat yhtiövastikkeen, mutta ovat muuten katkaisseet välit vanhimpaan lapseensa, perheen mustaan lampaaseen. Kolmekymppinen Teemu tunnetaan alamaailman seurapiireissä Kinginä ja Karla-vaimo Kuningattarena. Kummankin rikosrekisteri on pitkä kuin nälkävuosi, mutta mitä nyt on tapahtunut?

Hallavainen koetti mielessään kuvitella, mitä asunnossa oli tapahtunut verilöylyn aikaan. Oliko joku tai jotkut hyökänneet asukkaiden kimppuun ja tappaneet heidät molemmat? Vai oliko pariskunta ollut kunnolla puukkohippasilla keskenään? Kuka oli kulkenut mihinkin suuntaan? Olivatko nuoret paenneet kylmäveristä tappajaa, joka oli tavoittanut heidät eri huoneista ja tappanut yhden kerrallaan?

Toinen juonenhaara seuraa Anu Murtovuon saapumista Tampereelle. Kiltti perhetyttö Anu kasvoi Oulussa, opiskeli sosionomiksi Pieksämäellä ja on nyt tullut koeajalle tamperelaiseen Astarte-Akatemiaan, jossa opetetaan väkivaltaisille naisille keinoja hillitä raivoaan. Anun tehtävänä tulisi olemaan traumaattisten kokemusten purkaminen näiden naisten kanssa ja heidän opettamisensa torjumaan unettomuutta ja työuupumusta päihteettömän rentoutuksen avulla.

Tuntematon kaupunki, kiva, oma asunto. Uusi työpaikka, hänen ensimmäisensä, josta voisi tulla jopa vakituinen. Hän oli 26-vuotias, naimaton, vapaa nainen, joka ei edes seurustellut. Hänellä ei ollut mitään ristiä kannettavanaan eikä edessään muuta kuin mielenkiintoinen elämä ja upea mahdollisuus. Hän rakasti uutta kotikaupunkiaan Tamperetta jo nyt!

Anun toiveikas olo vaihtuu pian hämmästykseksi ja peloksi, kun yhä useampi laitapuolen kulkija tervehtii häntä tuttavallisesti kuningattareksi nimitellen. Jotkut loukkaantuvat syvästi, kun Anu ei heitä tunnista, ja jotkut tuntuvat kiehuvan vihasta. Fyysinen väkivaltakin uhkaa. Onko Anulla Tampereella kaksoisolento?  Miten hän pystyisi varoittamaan ilmiselvästi hengenvaarassa olevaa naista? Ihmetyttää vain, miksi Anu ei heti käänny poliisin puoleen.

Sitten Anu kuulee omaan elämäänsä liittyviä asioita, jotka paljastavat petollisuutta sellaisten ihmisten taholta, joihin hän on tottunut luottamaan. Vaikka Anu onkin monessa asiassa hyvin varovainen, on hän toisinaan kuitenkin miltei naiivin hyväuskoinen. Lukija voi vain jännittää Anun puolesta ja toivoa, ettei hän joutuisi katumaan myötätuntoisuuttaan ja auttamishaluaan joutuessaan vastakkain kylmän ja laskelmoivan itsekkyyden kanssa.

On selvää, että juonenhaarat jossain vaiheessa yhdistyvät. Joitakin käänteitä osaa etukäteen arvatakin, mutta kyllä taitava kirjailija tarjoaa myös yllätyksiä ja hurjia läheltä-piti-tilanteita, jotka pitävät mielenkiintoa yllä kirjan loppuun saakka.

Alamaailman kuningatar on kevyt ja vetävä dekkari, jossa väkivallalla ei mässäillä liiallisesti. Hallavaisen ja Anun yksityiselämää raotetaan mukavasti ja paljon jää sen verran auki, että jatkoa jää odottamaan. Ja tietenkin uudelleentapaamista määrätietoisen Prinsessa Kersantti -kissan kanssa!

STUART, DOUGLAS: Shuggie Bain

Kustantaja: WSOY 2022

Alkuteos: Shuggie Bain

Suomennos: Laura Jänisniemi

Ollaan 1980-luvun Glasgow’ssa Skotlannissa. Satamatoiminta on hiipunut, kaivoksia ja tehtaita suljettu ja työttömien määrä suunnaton, mutta Wullie ja Lizzie Campbell elävät vaatimattomasti ja pärjäävät. Wullien hemmottelema Agnes-tytär sen sijaan kuvittelee olevansa jotenkin erityinen ja tyylikkäänä kaunottarena oikeutettu vaatimaan elämältä tavallista enemmän.

Agnesin ensimmäinen mies on vanhempien iloksi katolinen. Hän on tunnollinen ja siivo ja pitää hyvää huolta vaimostaan ja kahdesta lapsestaan, mutta on Agnesin mielestä todella tylsä. Itsevarma taksikuski Shug (oikeasti Hugh) Bain sen sijaan lupaa seksiä, vauhtia ja yllätyksellisyyttä. Ehkä yksi kutkuttava tekijä Agnesille on miehen protestanttisuuskin. Oli miten oli, Agnes jättää turvallisen elämän taakseen ja majoittuu Shugin ja kahden lapsensa kanssa vanhempiensa asuntoon, mikä ei näitä yhtään ilahduta.

Syntyy Shugin ja Agnesin yhteinen lapsi Shuggie. Avioliitto alkaa kuitenkin rakoilla, sillä Shug on paljon poissa kotoa ja Agnes alkaa yksinäisyydessään ryypätä. Nalkuttava, vaativa ja humalainen vaimo ei itsekeskeistä ja kylmää Shugia kiehdo ja Shuggien ollessa seitsemänvuotias mies tekee ratkaisunsa: vie perheen kaupungin vuokra-asuntoon kauas keskustasta ja jättää sinne. Uusi vaimoehdokas on hänellä jo odottamassa.

Suljetun kaivoksen työväenasuntoon jumittunut Agnes elää sosiaalitukien varassa, mutta rahoista yhä suurempi osa alkaa mennä alkoholiin eikä ruokaan. Naapuruston muut naiset käyttävät tilannetta hyväkseen, sillä tapoihin kuuluu, että pullot ja tupakat jaetaan silloin kun jollakulla niitä on. Agnesin tytär muuttaa pois heti kun voi eikä enää koskaan puhu äidilleen. Vanhin poika kestää velvollisuudentunnosta hieman pidempään, mutta lopulta äidin kanssa on vain Shuggie.

Shuggie on viehättävä, mutta selvästi muista pojista poikkeava. Hän ei astele miehekkäästi jalat hieman harallaan, vaan keikuttaa lanteitaan ja elehtii käsillään. Puhekin on hienostelevaa ja ääni tyttömäinen. Raisujen pallopelien sijasta Shuggie rakastaa nukkeja ja hempeävärisiä leluja. Veljen huolestuneista neuvoista ei tunnu olevan apua.

Hän yritti pienentää isoja, näyttäviä liikkeitä, hillitä lantion keikutusta ja käsien laajoja kaaria, mutta ne kaikki olivat hänen sisällään, ja kun ne vyöryivät ulos, hän ei kyennyt pysäyttämään niitä.

Shuggie rakastaa ehdoitta äitiään, joka parhaimmillaan on lempeä ja ymmärtäväinen ja krapulaisenakin kauniisti kammattu, meikattu ja puettu. Poika uskoo pitkään, että voisi jotenkin auttaa äitiään parantumaan, mutta joutuu murheekseen toteamaan, ettei ole tälle riittävä syy luopua alkoholista. Lyhyiden toiveikkaiden hetkien jälkeen ajaudutaan vain entistä syvempiin syövereihin.

Agnesin ylävartalo roikkui sängyn ulkopuolella, ja sen oudosta kulmasta Shuggie tiesi, että viina oli pyörittänyt äitiä koko yön kuin teilipyörässä. Hän käänsi päätä sivulle, jotta äiti ei tukehtuisi omaan oksennukseensa. Sitten hän laittoi lattianpesuämpärin sängyn viereen ja veti Agnesin kermanvärisen mekon vetoketjun varovasti auki ja avasi rintaliivien hakasen… Shuggie laittoi riviin kolme mukia: yhdessä oki hanavettä, jolla Agnes voisi kostuttaa kirvelevää kurkkuaan, toisessa maitoa vatsahappojen taltuttamiseen ja kolmannessa väljähtynyt sekoitus oluenjäämistä, jotka Shuggie oli kerännyt eri puolilta taloa ja vatkannut haarukalla yhteen. Hän tiesi että Agnes tarttuisi ensimmäisenä tähän mukiin, joka vaientaisi kirkuvat luut.

Shuggie Bain kertoo raskaista asioista mitään kaunistelematta, mutta niin sujuvasti ja koskettavasti ettei lukeminen käy liian ahdistavaksi. Ranskalaisen Édouard Louis’n teokset tulevat vahvasti mieleen, kun Stuart kuvailee Shuggien erilaisuutta tai ihmisten köyhyyttä ja näköalattomuutta – että 1980- ja 1990-lukujen Euroopassa on ollut tällaista! Shuggien tulevaisuus ei näytä lupaavalta, mutta kirjan viimeisistä lauseista kuvastuu kuitenkin hämmästyttävää iloa ja luottamusta.

Kirjailija ja muotisuunnittelija Douglas Stuart syntyi Glasgow’ssa vuonna 1976 ja muutti 24-vuotiaana Yhdysvaltoihin. Booker-palkinnon vuonna 2020 voittanut esikoisromaani Shuggie Bain pohjautuu paljolti Stuartin omaan elämään. Hyvin kävi lopulta!

KOKANDER, JENNI: Yksi miljoonasta

Kustantaja: Tammi 2022

Kuka sinä olisit, jos kuolisit nyt?

Mikael on kahdeksanvuotias koululainen, joka yrittää parhaansa mukaan pitää perheen julkisivua yllä. Maari-äiti on useiden masennusjaksojen jälkeen vajonnut nyt niin syvälle, ettei jaksa enää edes nousta sängystä. Mikael laittaa ruokaa, siivoaa, pesee pyykit ja myös äitinsä hiukset. Mikael väärentää äitinsä nimikirjoituksen koulusta tulleisiin viesteihin ja käyttää äitinsä pankkikorttia.

Hän on oppinut hyväksi siivoojaksi. Piilottajaksi. Kätkemään murheet lipaston laatikkoon ja salaisuudet sängyn alle. Hän tietää, että todellisuus pitää salata.

Kun Mikael eräänä aamuna löytää polkupyörää hakiessaan varastosta kuolleen naisen, hän ei ilmoita asiasta kenellekään, vaan pakenee. Kouluunkaan hän ei uskalla mennä. Kaikki tämä, jottei äidin tilanne paljastuisi viranomaisille. Kirjan mielenkiintoisimpia osuuksia ovatkin ne, joissa tapahtumia tarkastellaan lapsen silmin.

Poliisi saa pian selville, että kyseessä on murha ja että uhri on kerrostalon asukas, lentoemäntä Orvokki Huovinen. Takaumin selvitetään, mitkä asiat ovat johtaneet Orvokin kuolemaan. Poliisikuulusteluissa uhrin tunteneet henkilöt kertovat hänestä kauniisti, mutta esille tulee myös alkoholiongelma ja suhde naimisissa olevan mieheen. Ennen kaikkea mainitaan Orvokkia kalvanut suuri suru: Kuisma-veljen itsemurha. Onko Orvokki ehkä halunnutkin kuolla?

Yksi miljoonasta ei ole dekkari, vaikka siinä tapahtuukin väkivaltainen kuolema ja vaikka etsitäänkin tekoon syyllistynyttä. Kirja on ennemminkin pohdintaa elämän sattumanvaraisuudesta. Ihminen pelkää erilaisia asioita, mutta pelkääminen ei silti muuta millään tavoin kohtaloa, joka kulkee vääjäämättä kulkuaan. Mihinkään ei pysty valmistautumaan, ei omaan kuolemaan eikä rakkaan ihmisen menetykseen ja sen aiheuttamaan suruun.

On järjetöntä pelätä, että lentokone putoaa. Ei se, että on puristanut rystyset valkoisina penkkiä pelasta, jos kone syttyy tuleen. Ei suruun ja menetykseenkään voi valmistautua. Yhtä järjetöntä on sanoa, että todennäköisyydet ovat puolellamme. Joku on kuitenkin se yksi miljoonasta.

Kirjan henkilöt tuntuvat esittävän rooleja. Herkkä ja hiljainen nuorukainen lähtee rauhanturvaajaksi Afganistaniin, koska haluaa olla kuin isänsä. Leski vaikuttaa rauhalliselta ja tasapainoiselta, mutta on täynnä raivoa. Psykologi auttaa muita, vaikka on itse pirstaleina. Mikael esittää tavallista koulupoikaa, vaikka joutuu kantamaan aikuisen vastuuta. Orvokilla rooleja on ainakin kaksi: tyytyväinen toinen nainen ja peloton lentoemäntä.

Minä näen peilissä lentoemännän, joka on helvetin hyvä työssään. Itse asiassa paras kaikista. Enkä ikinä halua kenenkään tietävän, että univormun sisällä olen minä, piilossa.

Kokander ottaa henkilöidensä suulla kantaa monenlaisiin asioihin. Kannattaako työhyvinvointikyselyihin vastata rehellisesti? Miten raskas on lastensuojelussa työskentelevän vastuu? Miten ennakoida itsemurhan uhka? Entä uskon merkitys ihmisen elämässä, kun erilaiset suuntaukset taistelevat keskenään?

…äiti valitsi väärän jumalan, joka ei mahtunut samaan taloon niiden isän jumalien kanssa. Minä en ymmärrä miksei ne jumalat voi olla kavereita keskenään. Eikö se olisi jumalillekin parempi, jos ne ei riitelisi? Kun niidenhän pitäisi olla pelastus ja rakkaus.

Yksi miljoonasta -teoksen loppuratkaisu on hieman yllättävä, mutta tarkemmin ajateltuna kyllä ihan perusteltu. Henkilöt ovat kuitenkin jääneet tarinan aikana sen verran etäisiksi, etteivät heidän tekonsa ja kohtalonsa suuremmin järkytä.