Kustantaja: Tammi 2022
Alkuteos: The Paper Palace
Suomennos: Tuulia Tipa
Elokuun 1. päivä on viisikymppisen Ellen (Eleanorin) elämässä merkityksellinen, sillä silloin hän harrastaa
ensimmäistä kertaa seksiä Jonasin kanssa. Elle on tuntenut kuvankauniin Jonasin
yksitoistavuotiaasta asti ja nauttinut yhdessäolon luontevuudesta, mutta vain Jonas on alusta alkaen ymmärtänyt tunteen olevan rakkautta.
Tekemättömien katuminen on ohi. Nyt voin katua vain
tehtyä. Rakastan häntä, vihaan itseäni; rakastan itseäni, vihaan häntä. Tarina
on pitkä, ja tämä on sen loppu.
Nykyhetkeen lomittuu menneisyyttä vuodesta 1966 lähtien ja
takaumina vielä kauemmaksi menneeseen. Edellisten sukupolvien kokemukset heijastuvat asenteissa ja tavoissa ja vaikuttavat näin jälkeläistenkin elämään.
Esimerkiksi Ellen äidin epäsovinnainen lapsuus on tehnyt hänestä huolettoman
vanhemman, jonka opetukset tyttärelle ovat: ” kahta asiaa elämässä ei ikinä kadu
jälkeenpäin – lasta ja uintia”,” ota oppia Botticellilta” ja ”me
emme ole pelkurien sukua”.
Nuoret Elle ja Jonas tapasivat toisiaan aina
Cape Codin ympyröissä, missä kummankin perheellä on lomapaikka. Ellen suvun
leirikylä on isoisän rakentama talon ja neljän lautavuoratun mökin
kokonaisuus. Mökit näyttävät ulkoapäin tukevilta, mutta sisäseinät ja -katot
ovat halvasta sellulevystä, jonka hiiret jyrsivät joka talvi rikki – siitä
lempinimi Paperipalatsi.
Tämä talo, paperista kasattu – pienistä pahvinsuikaleista
on yhteen puristettuna saatu jotain niin vahvaa, että se kestää aikaa, raskaita
yksinäisiä talvia – seisoo rapistuvana ja luhistuvanakin edelleen, vuodesta
toiseen, aina kun palaamme. Tämä talo, tämä paikka, tuntee kaikki salaisuuteni.
Kesäparatiisiin kokoontuu vaihteleva joukko sukulaisia ja
ystäviä eikä ikäviltäkään tapahtumilta vältytä. Vuosi 1980 oli eräänlainen
käännekohta, sillä silloin tapahtui asioita, joiden jälkiä Elle kantaa viisikymmenvuotiaanakin
ja jotka katkaisivat välit Jonasiin vuosikausiksi. Kumpikin eli tahollaan omaa
elämäänsä; Jonas loi uraa taiteilijana ja Elle tapasi aviomiehensä Peterin,
turvasataman.
Sattuma kuljettaa kuitenkin Elleniä ja Jonasia aina uusiin kohtaamisiin,
ja paljastaa miten voimakasta vetoa he yhä tuntevat toisiaan kohtaan. Silti
Elle vetäytyy ja valitsee hyväksyttävämmältä tuntuvan
vaihtoehdon eli Peterin ja kolme lastaan. Elokuun 1. päivänä Elle viimein antaa
fyysiselle halulleen periksi, mutta vaappuu silti kahden
eri tavoilla rakastamansa miehen välillä. Mikä on nyt oikea valinta, kun ennen
on tehty jo niin monta väärää?
Merkitseekö irti päästäminen kaiken sen menettämistä,
mitä minulla on, vai kaiken sen saamista, mitä ei ole koskaan ollut?
Paperipalatsi on kuohuva ja tunteisiin vetoava lukuromaani,
joka kertoo elämänmakuisesti ihmisten iloista ja suruista, rakkaudesta ja vihasta, pelosta ja rohkeudesta, syyllisyydentunnosta ja hyväksikäytöstä. Kertojana
toimiva Elle jää jotenkin etäiseksi, kun taas aistivoimaisesti kuvattu
lomaparatiisi on kuin yksi henkilöistä. On paljaiden jalkojen alla narskuvat
männynneulaset, kuiva ja paahteinen tuoksu, siirappista valoa lainehtiva
metsänpohja…
Paperipalatsi sisältää jonkin verran jännitystä ja
runsaasti ironiaan taittuvaa huumoria etenkin replikoinnissa. Onkohan siihen
kätketty myös hieman symboliikkaa? Rappeutuvat rakennukset vastaan ihmisten
kokemukset? Kirkasvetisen lammen pohjamudissa piilevät rumat ja pelottavat
näykkijäkilpikonnat?
Miranda Heller Cowley (s. 1962) kasvoi kirjailijoiden ja
taiteilijoiden perheessä New Yorkissa. Hän on johtanut HBO:n draamatuotantoa ja
vastannut muun muassa menestyssarjoista Sopranos, Mullan alla ja Langalla.
Paperipalatsi on hänen esikoisromaaninsa, jossa yhdistyvät muistot
lapsuuden kesistä Cape Codissa ja työssä hankittu taito juonen kuljettamiseen
ja nokkelaan replikointiin.
Tykkäsin kirjasta
VastaaPoistaSama täällä: tykkäsin kirjasta enemmän kuin etukäteen uskoinkaan!
Poista