KINNUNEN, TOMMI: Pimeät kuut : talvikirja

Kustantaja: WSOY 2022

Ollaan Kuusamossa lähellä Neuvostoliiton rajaa. Kuusikymmenvuotias opettajatar Elna Suorajärvi on saanut paikan lukuvuodeksi 1947–1948 syrjäiseltä Niemen koululta, mikä seminaarin käyneelle ja opetustyössä ansioituneelle Elnalle on aikamoinen alennus. Sota on nyt kuitenkin ohi ja työelämään palaava mies kuntien päättäjille ilman muuta ykkösvaihtoehto - vaikka olisi sodan jäljiltä hermoheikko ja ilman tarvittavaa koulutustakin.

Toisekseen Elna on työpaikkahakemuksissaan rehellisesti ilmoittanut olevansa puolikuntoinen. Hän kärsii epämääräisestä taudista: välillä pettävät jalat ja välillä menee puristusvoima käsistä, toisinaan silmät eivät toimi ja etäisyyksien hahmottaminen on vaikeaa, joskus kielikin jähmettyy. Taudin ei kuitenkaan katsota nopeuttavan mitenkään täydelle eläkkeelle pääsyä, koska työvuosia puuttuu. Elnan on vain jaksettava.

Ei tästä elämästä kukaan selviä ehjänä. Ainoa mistä voi yllättyä, on se, millä tavalla kukakin menee rikki.

Kirkonkylältä koululle Elna ja tavarat siirtyvät nuoren pojan soutamalla veneellä. Olo on turta, sillä juuri ennen lähtöä kärjistyi riita raha-asioista sisarpuolen kanssa niin, että Salli kirjaimellisesti heitti Elnan pois kotoa. Perillä odottaa uusi järkytys, sillä koulu osoittautuu saksalaisten unohtamaksi puolilahoksi parakiksi. Luokkahuone on pieni ja karu ja opettajalle luontaisetuna luvattu asunto sen vieressä oleva mädänhajuinen koppero.

Niemen koulu on ns. supistettu kansakoulu, kunnan varoja mukavasti säästävä koulutyyppi. Yksi ja sama opettaja opettaa kaikkia luokkia ensimmäisestä kuudenteen. Kaksi alinta luokkaa käy koulua eri aikaan kuin ylemmät luokat, jotka puolestaan joutuvat työskentelemään vierekkäin samassa pienessä tilassa koko koulupäivän. Opettaja opettaa kutakin luokkaa vuorollaan ääneen ja yrittää siinä sivussa ohjata muiden hiljaista työskentelyä. Voiko näin mitenkään täyttää opetussuunnitelman vaatimuksia? Odotetaanko sitä edes?

Miten suunnitellaan vuoden opetus niin, että osa lapsista on koulussa puoli päivää ja osa viisi? Saan aina vain yhden päivän suunniteltua, jos teen töitä iltamyöhään, ja koetan keksiä työt ja materiaalit jokaiselle lapselle oman ikävaiheensa mukaan.

Ammattiylpeys saa Elnan sinnittelemään ja hoitamaan opetuksen vaikka hetekalla maaten. Koska mitään opetusmateriaalia ei ole hankittu, käynnistyy koulu Elnan tietojen ja taitojen varassa. Luovuudesta hyvänä esimerkkinä käy se, että poronlihan leikkaaminen, kuivaaminen ja ruoaksi valmistaminen täyttää opetussuunnitelmasta monta kohtaa: käden taidot, mittaaminen, luonnontieto ja kotitalous. Talven pimeimpinä hetkinä uupunut Elna epäilee silti omaa osaamistaan.

Elnan toiminta on aina perustunut enemmän järkeen kuin tunteeseen; mitkään ihmissuhteet eivät ole pystyneet häntä sitomaan. Oppilaillekaan Elna ei halua olla mikään emohahmo, vaan tiedonhalun herättäjä, oivalluksiin johdattaja ja oppimisen esteiden poistaja. Toki hän ymmärtää sen, että seudun lapset ovat sodan jäljiltä ihan yhtä rikki kuin aikuisetkin ja kantavat vielä pitkään sisimmässään turvattomuutta ja pelkoa.

Kaikki, mihin nämä uskalsivat kiintyä, on yksi kerrallaan viety. Jotkut menettivät isiään ja veljiään, toiset äitejä ja siskojaan. Lempihevoset vietiin rintamalle ja sylissä hellityt karitsat takavarikoitiin teuraaksi. Evakkoajan vieraissa kouluissa näitä haukuttiin ryssiksi ja hyödyttömiksi loisiksi. Lopuksi poltettiin kodit, ja rauhan myötä luovutettiin tutut pihat ja metsät viholliselle.

Johtokunnan kanssa Elna on alusta asti napit vastakkain. Hänen odotetaan esimerkiksi siivoavan vapaa-ajallaan koulun ulkohuussin, pitävän koululaisille harrastuskerhoja ja vahtivan parakin viereen nousevan uuden koulurakennuksen työmaata. Elna kieltäytyy jyrkästi kaikesta ylimääräisestä, koska voimat riittävät hädin tuskin opetustyöhönkään. Hänen puolestaan miehet voivat vapaasti valittaa ylemmälle taholle, jos niin haluavat! Tosin tämä uhmakkuus saattaa vielä kostautua.

Työssäni tahdon olla miesten kaltainen: teen vain sen, minkä asetukset vaativat ja mistä kunta minulle maksaa, en yhtään enempää. Kaiken muun vaatiminen on liioittelua tai kiristystä. Turha puhua kutsumustöistä, sillä eivätkö kaikki työt ole sellaisia?

Tommi Kinnunen on taitava luomaan ajankuvaa. Elnan elämä kaikkine särmineen avautuu lukijan eteen, mutta samalla piirtyy esiin myös suurempi kokonaisuus: sodan jäljiltä jälleenrakennettava Lappi, köyhyys, henkinen ilmapiiri, traumatisoituneet miehet, arvoa vailla olevat naiset, aikuisten vastuuta kantavat lapset. Mutta myös toiveikkuus ja päättäväisyys.

Elnan hahmo on ilmeisesti saanut vaikutteita Kinnusen omasta isotädistä, jonka oppilaat kantoivat 1940-luvulla opettajan asunnosta luokkahuoneeseen pyörätuoliin istumaan. Jotain teokseen on siirtynyt varmasti myös kirjailijan omista kokemuksista opettajantyöstä; kohtuuttomista odotuksista, hupenevista resursseista, työuupumuksesta. Elna eli aikana, jolloin koulun ja kulttuurin arvostus oli vasta nousemassa – mihin suuntaan ollaan menossa nyt?