NISSINEN, CAMILLA: Meitä vastaan rikkoneet

Kustantaja: Tammi 2022

Camilla Nissisen esikoisromaani Meitä vastaan rikkoneet kertoo Silja-nimisen naisen tiestä pikkutytöstä aikuisuuteen. Siljan perhe kuuluu Jehovan todistajiin, mikä tuo elämään turvallisuutta ja järjestystä, mutta myös paljon vaatimuksia ja erilaisuuden tunnetta.

Lapsena Silja saa isänsä joustavuuden ja ymmärtäväisyyden ansiosta elää melko tavanomaista elämää, vaikka äiti sureekin tyttären kurittomuutta. Vasta kouluaikana Siljalle paljastuu, miten paljon hän poikkeaa luokkatovereistaan: hän ei saa osallistua harrastuksiin eikä vuosittaisiin juhliin, ei solmia ystävyyssuhteita maailmallisten kanssa. Siljalla on kyllä salassa ihana Aapo-ystävä, joka kestää tytön ajoittaisen ailahtelevaisuudenkin.

Istun yksin syksyn harmaudessa, kun muut harjoittelevat isänpäivänrunoja ja kun Maamme-laulu soi epävireisesti Hellaksesta. Unohdun talven pimeyteen, kun luokkatoverit koristelevat kuusen ja kun opettaja lukee satua joulun ihmeestä. Nuokun käytävällä, kun kevään valo häikäisee ja rairuohot kylvetään. Vappuhulinat, syntymäpäiväonnittelut, aamunavaukset, halloweenit, uskonnontunnit ja pyhäinpäivät vyöryvät ylitseni, mutta minun paikkani on aina sama.

Silja haluaisi kovasti sulautua ikätovereidensa joukkoon ja välttyä selittämästä näille uskonnollista taustaansa. Kun opettaja lukiossa pyytää lahjakasta Siljaa kirjoittamaan koulun lehteen jutun joulunvietosta, tämä ei nosta erityisesti esiin omaa yhteisöään, vaan mainitsee Jouluton joulu -kirjoituksessaan tasapuolisesti kaikki mahdolliset syyt, miksi joku ei juhli joulua.

Uskon, että kun arvostamme toisiamme ja pyrimme aidosti ymmärtämään erilaisuutta, voimme saada entistä paremman vuodenvaihteen, joulun kera tai ilman. Eräs kauan sitten elänyt mies totesikin, että aidon ymmärryksen vihollinen on suvaitsemattomuus.

Tuo mies ei muuten ollut Jeesus, hän oli Gandhi.

Toisaalta Silja haluaisi olla esimerkillinen Jehovan todistaja ja päteä etenkin äitinsä silmissä. Hänellä on myös hirveä pelko demonien valtaan joutumisesta. Siksi tyttö kiirehtii yhteisössä portaalta toiselle, vaikka olisikin niihin vielä ihan liian kokematon: kasteelle, kenttätyöhön ja ylioppilastutkinnon jälkeen tienraivaajaksi toiselle paikkakunnalle.

Valtakunnansalissa oli helppo nyökytellä muiden mukana ja sanoa, että tietenkin Jehova on rakkain, tärkein ja arvokkain. Tietenkin haluan käytökselläni osoittaa, että kuulun Jumalan valittuun kansaan. Varmuus haihtui, kun salin ovi sulkeutui ja koulun ovi avautui. Sen takana odotti toisenlainen maailma, jossa pätivät erilaiset säännöt, vieraat lainalaisuudet ja suhdeverkot. Se oli julma, arvaamaton ja muuttuva maailma, jonne Jumalan katse kyllä ylsi mutta suojelus ei.

Vähitellen Siljan voimat kuitenkin ehtyvät ja hän joutuu psykiatriseen sairaalaan, minne sijoittuvat kirjan vaa’alla merkityt luvut. Näennäisesti syynä on Siljan vakava anoreksia, joka juontaa paljolti äidin vinoutuneesta suhtautumisesta omaan ja tyttären kehoon. Äiti kokeilee alinomaa uusia dieettejä ja haukkuu itseään läskiksi paskaksi. Siljan syömisiä hän vahtii haukkana ja nimittelee herkkää teinityttöä mässyttäväksi siaksi. Toki äidin tarkoitus voi olla hyvä, mutta toiminta on taitamatonta.

…miten voi tuon ikäisen kehonkuva niin pahasti vääristyä, ettei tajua lihoneensa. Vai onko se sitä, ettei vaan halua itselleen myöntää, että sillä tavalla mieluummin harhassa elää, vaikka turpoaa kuin pullataikina…

Siljan henkistä tasapainoa järkyttävät silti eniten Jehovan todistajien oppeihin ja käytäntöihin liittyvät epäilyt. Ovatko hallintoelimessä ehdotonta valtaa käyttävät vanhimmat erehtymättömiä? Onko pelastusoppi oikea? Miksi vain miehet kelpaavat johtotehtäviin? Eikö ole tekopyhää, jos nainen erotetaan ja hänet vietellyt mies saa jatkaa tehtävässään? Onko koko toiminta pukeutumis- ja käyttäytymissääntöineen pelkkää näytelmää?

… teillä sisarilla on erittäin tärkeä osa Jehovan järjestössä. Olette miehen auttajia, oikeita tukipilareita. Niin Jehova on sen viisaudessaan tarkoittanut. Hän on meidät luonut ja sillä tavalla suunnitellut, että naisen ja miehen aivot ovat erilaiset. Te elätte tunteella, miehet järjellä, joten miehen tehtävänä on johtaa ja ohjata. Se on miehelle ominaista ja luonnollista. Seurakunta menisi epäjärjestykseen, jos naisilla olisi samanlaisia vastuutehtäviä. Naiselle on varattu toisenlainen rooli, mutta sekään ei ole vähäpätöinen.

Kuvaukset Siljan sairaala-ajasta ja potilaiden hoitotavoista tuntuvat hyvin totuudenmukaisilta. Silja on yhteistyöhaluton potilas, jolle hänen ”vastapäiseksi”-kutsumansa hoitajan puheet luuston haurastumisesta ja kuoleman mahdollisuudesta ovat pitkään yhdentekeviä. Tarina loppuu kuitenkin toiveikkaissa merkeissä, kun Silja päätyy ratkaisuun, jonka kokee itselleen oikeaksi. Ja kun hän sulkee yhden oven, pääsee toinen avautumaan.

Meitä vastaan rikkoneet -romaani on aiheeltaan mielenkiintoinen ja avaa hyvin Jehovan todistajien organisaatiorakennetta ja joskus yllättävääkin säännöstöä. Tarkkailijan asemassa toimiva Silja herättää myötätuntoa, kun hänen henkinen kuormansa kasvaa punnus punnukselta ja vaa’an tasapaino alkaa järkkyä. Asiantuntevasti ja kauniisti kirjoitettu teos kannattaa lukea!

Kirja perustuu Camilla Nissisen (s. 1988) omiin kokemuksiin - ei niinkään tapahtumien, vaan tunteiden osalta. Nissinen sairastui teini-iässä syömishäiriöön ja vietti kaiken kaikkiaan puolitoista vuotta sairaalan suljetulla osastolla. Samaan aikaan häntä alkoivat ahdistaa sekä jotkut Jehovan todistajien opit että uskonnon autoritäärisyys, minkä seurauksena hän erosi Jehovan todistajista 27-vuotiaana.