TISSARI, SAMI: Krysa

Kustantaja: Aula & Co

Sami Tissarin dystopiahenkinen romaani Krysa oli yksi vuoden 2022 Finlandia-ehdokkaista. Idean Tissarin sai tähän esikoisteokseensa 1990-luvulla ilmestyneestä tutkimuksesta, joka käsitteli muun muassa tietojenkäsittelytieteilijää Marvin Minskyä ja koneälyn kehittäjää Frank Ronsenblattia. Syntyi ajatusleikki: entäpä jos Neuvostoliitto olisikin ollut ensimmäinen koneälyvaltainen maa ja voittanut siksi kylmän sodan?

Ihmiskunnan historia tuntee kasapäin rakastettavia paskiaisia, kaunopuheisia tyranneja ja massamurhaajia, joiden käytöstavoissa ei ole moitteen sijaa. Tunnustan sen sinulle nyt: minä, Pavel Anatolevits Dybenko, olen vastuussa siitä, että kaikki tuntemani ihmiset ovat poissa. Samoin olen vastuussa lukemattomien ihmisten kohtaloista, jotka ovat kohdanneet surkean loppunsa gibelin aikana ja sen jälkeen.

   Mutta pahaa sanaa et ole minun suustani kuullut.

Pavel Anatolevits Dybenkon tulevat vanhemmat tapasivat vuonna 1971, kun neuvostoliittolainen sukelluslaiva sieppasi Chesapeakenlahdella amerikkalaisen Frank  Rosenblattin. Tämä tiedemies oli keksinyt perceptronin eli matemaattisen algoritmin koneelle, joka oppii kokemuksen kautta. Yhdysvalloissa kokeilu lopetettiin kesken, koska kompuutteri eli laskukone vaikutti lupaavammalta, mutta Neuvostoliitto oli valmis tarjoamaan Rosenblattille uuden tilaisuuden.

Kirjan kertoja Pavel eli Pashka syntyy noin kymmenen vuotta myöhemmin lähellä Suomenlahtea  sijaitsevassa Buratinossa, joka on ulkopuolisilta suljettu ja huippusalainen aseteknologian tutkimuslaitos. Siellä perhe elää tavanomaista paremmissa oloissa, mutta silti tavallaan kultaisessa häkissä, sillä perheenjäsenet eivät saa koskaan lähteä alueelta yhdessä. Isän kanssa poika voi sentään käydä kesäisin kalastamassa tai talvella ajella Suomenlahden jäällä.

Useita germaanisia kieliä osaava äiti Julija kyyditään päivittäin helikopterilla Buratinosta Leningradiin, missä hän työskentelee kansainvälisiä vieraita majoittavassa hotellissa näennäisesti siivoojana ja tosiasiassa vieraiden puheita tulkkaavana vakoojana. Isä Anatoli, elektroniikkainsinööri, puolestaan suunnittelee Buratinon tutkimuslaitoksessa erilaisia ihmeellisiä vempeleitä, joista Pashka-poikakin saa osansa. Isä nimittäin tuo hänelle atomienergialla toimivan nuken, joka on kertomuksen ”sinä”, Pashkan uskottu.

Alkoholin liikakäyttö osoittautuu kohtalokkaaksi etenkin Pashkan lähipiirin miehille. Absurdein tapahtuma liittyy Viktor-enoon, joka lintsaa vuonna 1988 lossivahdin työstään päästäkseen Buratinoon katsomaan televisiosta olympialaisia ja menehtyy ajaessaan tuunaamallaan moottoripyörällä humalassa päin pylvästä Pashkan kotitalon pihassa. Viranomaisille siitä koituu todellinen ongelma:

Kolme viikkoa myöhemmin Vitja-enon kuoltua Buratinossa hän viranomaisten tiedon mukaan edelleen odotti Mologa-joen itärannalle juuttuneen lossin ohjaamossa vaijerin saapumista. Tämän takia enolle ei millään ilveellä haluttu myöntää hautauslupaa. Eihän ihmistä, jolle maksettiin palkkaa hyvin tehdystä työstä yhdessä paikassa, voitu kuopata kuolleena jossain toisaalla.

Kun isäkin kuolee Leningradissa onnettomien olosuhteiden uhrina, joutuvat Julija ja Pashka lähtemään pois Buratinosta ja muuttamaan isoäiti Marfan luo. Marfa on kertomuksen värikkäin hahmo: entinen partisaani, jolta on menettänyt molemmat jalkansa toisen maailmansodan aikana karhun puremiin, mutta joka sisullaan ja roisilla sanailullaan pistää kampoihin kenelle tahansa: Pyyhi mitä pyyhit tai ole pyyhkimättä. Perseellä ei ole vartta, eikä paskalla juuria.

Näihin aikoihin 1990-luvulla alkaa tekoäly eli krysa eli rotta ottaa hallintaansa yhä useampia ihmisten tekemistä töistä. Julija-äiti tekee ratkaisunsa: hän nai suomalaisen liikemiehen ja muuttaa perheensä kanssa Suomeen. Ihan Julijan suunnitelmien mukaan asiat eivät suju, mutta Pashka saa sentään koulussa ystäväkseen Asko Kiven, joka tulee vaikuttamaan hänen elämäänsä vielä monella tapaa galakseja myöten.

Tällä välin krysat ovat ottaneet haltuunsa Neuvostoliiton tiedusteluteollisuuden. Ne ohjaavat tehtaiden tuotantolinjoja ja suunnittelevat tuotettavia tavaroita – jopa viidesosa tehtaan tuotannosta saattaa nyt käsittää vekottimia, joille ei löydy mitään järkeenkäypää tarkoitusta. Ne alkavat tuottaa myös synteettisiä ihmisiä, jotka poikkeavat aidoista ihmisistä ainoastaan siinä, ettei heillä ole fyysistä olomuotoa eli heillä on omaisuutta, he kirjoittavat kirjoja, he osallistuvat vaaleihin…

Muistathan, mitä Moskovan pamput ovat krysasta väittäneet?  Että se on ihmiskunnan palveluksessa. He ovat varmasti oikeassa. Mutta he eivät aikanaan tajunneet sitä, että krysa voisi luoda oman ihmiskuntansa. Sen jälkeen se voi valita, kumman palveluksessa se on.

Lopulta ollaan tilanteessa, jonka kai olisi voinut ennustaa etukäteen: ihmiset eivät enää pysty hallitsemaan voimaa, jonka ovat laskeneet liikkeelle, vaan ovat sen vankeja. Pavel on se henkilö, jolla on kohtalon avaimet käsissään, mutta joka ei omaa tarpeeksi tietoa ymmärtääkseen teostaan koituvat traagiset seuraamukset. Tämän salaisuuden kanssa hänen on elettävä helmikuun 23. päivänä vuonna 2019 koittaneen gibelin jälkeiset ankeat ajat.

Krysa on villi ja vimmainen kuvitelma vaihtoehtoisesta maailmasta, jossa tuntemistamme historiallisista henkilöistä ja tapahtumista esitetään aivan uudenlaisia tulkintoja. Ne loksahtavat mukaan kudelmaan, jossa jokainen pienikin käänne ja yksityiskohta tai ohimennen mainittu henkilö täytyisi pitää mielessä tulevan varalta. Ajassa hypitään edestakaisin, mutta mielivaltaiselta tuntuvasta järjestyksestä huolimatta palasista muodostuu silti lopulta hallittu kokonaisuus.

Tissarin kirjaa voi pitää varoituksena: totalitaarisen yhteiskunnan käy aina huonosti, koska se ei pysty uusiutumaan. Toisaalta kirjan voi nähdä myös ironisena kommenttina nykyhetkestä. Ehkä muitakin tulkintoja voi tehdä – kerrostumia Krysassa kyllä riittää!