Alkuteos: Sen for jag hem
Suomennos: Outi Menna
Karin Smirnoffin Jana Kippo -trilogia on nyt
ilmestynyt kokonaisuudessaan suomeksi. Ensimmäinen osa Lähdin veljen luo
(2021) kuvasi Janan ja hänen kaksosveljensä Brorin välistä yhteyttä ja toinen
osa Viedään äiti pohjoiseen (2022) sitä, miten Brorin viehtymys vanhoilliseen uskonnolliseen yhteisöön on katkaista tuon yhteyden. Toinen osa loppuu
jännittävästi: Bror on pudonnut vuoren jyrkänteeltä ja Jana yrittää
pelastaa hänet.
Trilogian päätösosa Sitten menin kotiin -romaani
jatkaa tarinaa suoraan siitä, mihin kakkososa päättyi. Bror on kuollut,
mutta Janalle yhä läsnä kommentoimassa ihmisiä ja asioita tai ohjeistamassa siskoaan esimerkiksi moottorisahan käytössä. Tunteehan Jana veljensä niin läpikotaisin, että osaa tämän ajatuksia ja käyttäytymistä hyvin kuvitella, mutta toisaalta Jana keskustelee varsin sujuvasti
myös koirien kanssa.
Brorin hautapaikasta syntyy kiista. Bror on hankkinut
Smalångeriin kaksosille valmiiksi haudan kivineen, mutta uskonnollinen yhteisö vaatii Broria
haudattavaksi Kukkojärvelle Norrbotteniin. Mies on paennut yhteisöstä ja häistään,
mutta häikäilemätön pastori Silas siunaa avioliiton postuumisti, jotta Brorin
läheisimmäksi omaiseksi saataisiin hänen raskaana oleva nuori vaimonsa.
Pastorin poliisiveli lupaa kuitenkin toimittaa Janalle Brorin tuhkat
hautajaisten jälkeen. Kierolta peliltä haiskahtaa!
Jana siis matkustaa Kukkojärvelle yhdessä Brorin avovaimon
Angelikan kanssa ja majoittuu serkkunsa Jussin luo. Lämminsydämisen Jussin
ympärille kertyneeseen yksinäisten ja hylättyjen joukkoon Janakin olisi ollut
tervetullut, jollei hänen päättämättömyytensä ja levottomuutensa olisi ollut
liikaa jopa Jussin kärsivällisyydelle. Angelika puolestaan solahtaa perheen
pariin luontevasti, mikä ei voi olla aiheuttamatta Janassa kateutta.
Ainoa kysymykseni ei ollut mitä minä tein täällä. Vielä
tärkeämpää oli kysyä mihin olin menossa. Olin pysähtynyt ja minun oli
jatkettava matkaa. Lähdettävä jonnekin. En vain tiennyt minne.
Hautajaisten jälkeen Smalångeriin palanneen Janan ympärillä
tapahtuu kaikenlaista. Ihmissuhteita menee poikki hänen vuokseen. Hänelle
läheisiä ihmisiä loukkaantuu, sairastuu vakavasti tai kuolee. Jana yrittää
tehdä työtään kotipalvelussa, mutta määrärahaleikkausten ja työvoimapulan
takia ei voi paneutua tehtäviinsä haluamallaan tavalla. Lisäksi hänelle paljastuu yhä uusia omaan isään eli taattoon liittyviä salaisuuksia.
Tyttärensä Dianan kanssa Janalla on vielä paljon selvitettävää.
Jana oli hyvin nuori Dianan syntyessä eikä voinut pitää lastaan. Mitään äitiyden tunnetta ei päässyt
syntymään, vaikka Jana torjuvan kuorensa alla onkin huolehtiva ja empaattinen
nainen. Syitä hänen kovuuteensa selitetään takautumien välityksellä: taaton
harjoittama henkinen ja fyysinen väkivalta, neljätoistavuotiaana aloitettu raju
seksi, opiskeluaikana Tukholmassa joutuminen väkivaltaisen miehen leikkikaluksi.
Noudattavatko Janan miessuhteet aina samaa kaavaa?
On sentään jotain ilahduttavaakin. Janan saviveistokset herättävät
huomiota tukholmalaisessa taidegalleriassa ja lähes kaikki myydään, joten ensi
kertaa elämässään Jana on varoissaan. Tärkeintä on kuitenkin se, että hän
tutustuu näyttelyn tiimoilla ihmiseen, josta saattaa tulla vielä hänen elämänsä
tärkein. Tämän välityksellä Jana myös saa mahdollisuuden opiskella kuvanveistoa
ja ehkä kohottaa taiteensa aivan uudelle tasolle.
Ymmärrätkö nyt miten todellinen taide syntyy. Kyse ei ole
jäljitelmistä. Tai kyvystä kuvailla jotain mahdollisimman tarkasti. Vaan
ainoastaan tunteesta. Kipupisteistä. Siitä että saan omat tunteeni tuntumaan
myös muissa. Taideteos on pelkkä silta. Ei päämäärä.
Jana Kippo -trilogia kuvaa köyhtyvää ja karua
maaseutua moninaisine ihmissuhteineen. Pienessä kylässä tapahtuu kaikkea
mahdollista avioliiton ulkopuolisista suhteista insestiin ja murhaan saakka. Rujoa
elämää heijastelee kirjan omaperäinen tyylikin: lyhyet lauseet, ei pilkkuja, erisnimet
kirjoitettuina aina pienellä kirjaimella ja etu- ja sukunimi tai titteli ja
sukunimi yhteen tyyliin janakippo, pastorisilas, smalånger.
Kaikkien ikävien muistojen ja itseensä kohdistuneiden
väkivallantekojen keskellä Jana säilyttää kuitenkin sisunsa ja henkiset
voimavaransa. Trilogian viimeinen lause on kolmannen osan nimeke: Sitten
menin kotiin. Lakoninen ilmoitus ei sitä kerro, mutta lukija voi tietenkin arvuutella olisiko Janan koti jokin tietty paikka vai kenties sittenkin joku ihminen.
Tulisin aina kaipaamaan pohjoiseen. Missä ikinä
yrittäisinkään asua. Kartta oli pinttynyt sisälleni. Polut pellot rämeet.
Horsmat suopursut hillat mesimarjat. Hirvet ja porot. Karhut ilvekset ahmat ja
sudet. Meri joki järvi lampi. Tarinat entisajoista. Joita toisteltiin
nuotioilla ja metsästysmajoilla. Ne olivat myös minun tarinoitani. Samoin kuin
kieli hiljaisuus ja kaiho.
Tykkään tosi paljon tästä trilogiasta.
VastaaPoistaKiva kuulla - minäkin tykkään! Saapa nähdä, millainen tv-sarja trilogiasta tulee.
PoistaMinä olen lukenut sen keskimmäisen. Listalla ovat kyllä muutkin osat kun vain kirjastossa muistaisi etsiä joskus. :)
VastaaPoistaEikö ollut vaikeaa päästä kärryille kesken sarjan? Minusta osien lukeminen järjestyksessä helpotti kovasti tarinan ymmärtämistä.
PoistaEn ainakaan huomannut mitään outoa tai vaikeaa. Oli luontevaa hypätä mukaan kesken kaiken.
PoistaHyvä juttu!
Poista