HUNTER, CARA: Vimma

Kustantaja: Otava 2023

Alkuteos: All the Rage

Suomennos: Sirpa Parviainen

Vimma jatkaa Hunterin Adam Fawley -sarjaa, jossa seurataan oxfordilaisen rikoskomisario Adam Fawleyn johtaman tutkintatiimin toimintaa ja myös tiimin jäsenten henkilökohtaista elämää iloineen, murheineen ja odotuksineen.

Adam Fawleyn elämässä on juuri nyt jännittävä vaihe, sillä hänen vaimonsa Alex odottaa lasta. Pariskunnan tunteet ovat tietysti iloiset ja odottavat, mutta samalla myös huolestuneet ja surumieliset sillä heidän esikoispoikansa kärsi pienestä pitäen mielenterveysongelmista ja teki lopulta itsemurhan. Työnsä takia Adam ei ennätä olla vaimonsa tukena lainkaan siinä määrin kuin haluaisi.

Adamin tiimin uusin rikostutkimus lähtee liikkeelle taksikuskin ilmoituksesta: hän on ottanut kyytiin nuoren naisen, joka on selvästikin pahoinpitelyn uhri, mutta ei silti halua tehdä poliisille ilmoitusta eikä mennä sairaalaan tutkittavaksi. Poliisien ottaessa perheeseen yhteyttä sama linja jatkuu. Nuori nainen, Faith Appleford, toistaa yhä uudestaan, että kyseessä oli vain aprillipila, mitään rikosta ei tapahtunut.

Poliisit yrittävät joka tapauksessa tutkia tapausta vammantuottamuksena, vaikka heillä onkin kovin vähän mitään, mihin tarttua. Sitten tulee ilmi viisitoistavuotiaan Sasha Blaken katoaminen, joka lopulta paljastuu brutaaliksi murhaksi. Faithilla ja Sashalla ei tunnu olevan muuta yhteyttä kuin se, että he molemmat ovat hyvin kauniita ja lahjakkaita sekä muodista kiinnostuneita.

Fawleylle tapaukset kuitenkin muuttuvat painajaiseksi, sillä tietyt piirteet yhdistävät ne selkeästi parinkymmenen vuoden takaiseen Tienvarsiraiskaajaan. Gavin Parrie -niminen mies joutui silloin vankilaan seitsemän naisen raiskauksesta tai raiskauksen yrityksestä, vaikka vakuutti olevansa syytön ja joutuneensa lavastuksen uhriksi. Vankilavuosien aikanakaan mies ei ole tunnustanut tekoja eikä osoittanut katumusta. Erehtyikö silloinen rikosylikonstaapeli Fawley vai valehteliko oikeudessa tietoisesti?

Poliisin työ on yksitoikkoista puurtamista, valvontakameroiden nauhoitusten tuijottelua, somepäivitysten seuraamista ja alibien tarkistamista. Lupaavat johtolangat eivät vie mihinkään. Ihmiset vaikenevat, muistavat väärin tai valehtelevat tietoisesti. Kun lopulta paljastuu, miten yksityiskohtia myöten huolellisesti suunniteltu rikos on kyseessä, on se järkytys kokeneille poliiseillekin. Erityisen riipaisevaa on tapauksiin liittyvien äitien tuska, olipa äidin lapsi sitten uhri tai syyllinen.

Hiljaisuutta on monta erilaista, tässä työssä. On vihan ja kyvyttömyyden hiljaisuutta, kun meillä on varma tieto, mutta ei minkäänlaisia todisteita, emmekä mahda asialle mitään. On säälivää hiljaisuutta niiden kauheiden asioiden vuoksi, joita ihmiset joutuvat kestämään jopa – ja varsinkin – niiden käsissä, joiden pitäisi rakastaa heitä. Ja sitten on epäonnistumisen ja katumuksen hiljaisuutta, kun olemme tehneet kaikkemme, mutta se ei vain riitä.

Vimma-teoksessa huomiota kiinnittää se, miten tärkeäksi ihmisen ulkonäkö siinä nostetaan. Kauniit ja lahjakkaat vetävät ihmisiä puoleensa, mutta huomio ei aina ole myönteistä, vaan kääntyy vainoamiseksi, kateudeksi tai jopa vihaksi. Ulkonäöltään tavanomaiset tai väärällä tavalla poikkeavat taas joutuvat kokemaan pilkkaa ja syrjintää. Tämä ei suinkaan koske ainoastaan nuoria, vaan asenteet ovat yleisiä koko yhteiskunnassa, poliisissakin.

Jos perustaa tutkimuksensa omiin henkilökohtaisiin oletuksiinsa, joutuu todennäköisesti pahemman kerran kuseen.

Myös somemaailman negatiiviset puolet nousevat teoksessa esille. Huhut nimeltä mainituista henkilöistä leviävät kulovalkean tavoin joko aidosti huolestuneiden tai pelkkää harmia tavoittelevien viesteissä kenenkään piittaamatta siitä, tahrataanko siinä viattomien ihmisten maine tai tehdäänkö heidän elämänsä muuten kestämättömäksi. Jotkut yllyttävät toisiaan jopa väkivaltaan.

Vimma-romaanissa esiintyy pääasiassa kaikkitietävä kertoja, mutta nimihenkilö Adam Fawley kertoo omista näkemyksistään minämuodossa. Kyseessä on hyvin kirjoitettu dekkari, jossa juonen monet kerrokset pysyvät johdonmukaisina ja helposti seurattavina. Lukija pidetään teokseen liimautuneena, kun sopivin välein vihjataan yllättävistä paljastuksista, mutta varsinainen selitys tarjotaan vasta myöhemmin. Kirjan järkyttäville tapahtumille löytyy valitettavasti vastinetta ihan elävästä elämästäkin.

 

TOEWS, MIRIAM: Pidä puolesi, Swiv!

Kustantaja: S&S 2023

Alkuteos: Fight Night

Suomennos: Kaisa Kattelus

Vuonna 2021 suomeksi ilmestyneessä teoksessaan Naiset puhuvat Miriam Toews kuvasi bolivialaista mennoniittasiirtokuntaa, josta osa naisista pakeni jouduttuaan yhteisön miesten hyväksikäyttämiksi. Teoksessa Pidä puolesi, Swiv! Toews kertoo Elvirasta ja tämän ystävistä, jotka nuorina elivät mennoniittayhteisössä Kanadan maaseudulla, mutta asuvat nyt Torontossa. Tosin he yhä käyttävät vanhanaikaisia alasaksilaisia lausahduksia, joita Elviran tyttärentytär luulee salakieleksi. Na oba!

Tarinan alkaessa Elvira-mummi on muuttanut tyttärensä Mooshien luokse, koska on jo iäkäs ja kärsii moninaisista vaivoista. Reuman ja sydänsairauden vuoksi hänen liikkumisensa on lähinnä hengästynyttä laahustusta, synnynnäisesti huonoon kuuloon ei kuulolaitekaan tunnu enää auttavan ja nesteenpoistolääke aiheuttaa hätäisiä ongelmatilanteita. Mummi elää kuitenkin täysillä ja kuittaa kipunsa ja vaivansa makealla naurulla suostumatta synkistelemään. Ilo on vastarintaa!

Taisteleminen merkitsee eri ihmisille eri asioita. Itse tietää minkä puolesta on taisteltava. Mummi sanoi että taisteleminen voi olla rauhan rakentamista. Se sanoi että joskus mennään eteenpäin katsomalla taaksepäin ja joskus taas eteneminen voi tarkoittaa että tietää milloin pitää pysähtyä.

Toki mummilla on aihetta itkuunkin. Hän ikävöi sisartaan, jonka sairautta lääkärit eivät pystyneet parantamaan. Hän kaipaa miestään ja Momo-tytärtään, jotka pitkään taistelivat mielenterveysongelmiensa kanssa, kunnes eivät enää jaksaneet. Kumpikin teki itsemurhan polvistumalla raiteille lähestyvän junan eteen. Torontossa Elviran ystävien piiri pienenee vauhdilla.

Mooshie on toista maata: hän syntyi kiukkuisena ja on kiukkuisena pysynyt. Nyt hän odottaa Gord-vauvaa ja on tavallista ailahtelevampi joutuessaan kantamaan taloudellista vastuuta perheestä aviopuolison kadottua teille tietymättömille. Mooshie on ammatiltaan näyttelijä ja on uransa aikana kokenut asioita, joihin #metoo-liikkeellä olisi paljon sanottavaa. Myönteistä kerrottavaa ei ole näytelmän harjoituksista nytkään.

Äiti inhoaa melkein kaikkea. Mummi sanoo ettei tajua, miten äiti on onnistunut vaahtoamisensa lomassa panemaan Gordin alulle. Mummin mielestä äidin hedelmöittäminen on melkein sama kuin hiippailisi toiminnassa olevan tulivuoren reunalla siinä uskossa että se on sammunut. Mummi sanoo, että äiti tekee tunnetyöt koko perheen puolesta, kokee kaikki tunteet kymmenkertaisina niin että me muut voidaan toimia normaalisti.

Kolmatta sukupolvea tässä naisten perheessä edustaa yhdeksänvuotias Swiv, joka kirjoittaa tapahtumista isälleen puhutellen tätä sanalla ”sinä” - tosin puhuttelu esiintyy tekstissä niin harvoin, että siitä joka kerta hieman hämmästyy. Swivin kohdallaan tarina alkaa tilanteesta, jossa hän on saanut väliaikaiset potkut koulusta tapeltuaan liian hanakasti paikasta koulupihan kukkulan kuninkaana. Tämä on kylläkin mummin syytä:

… se sanoi, että joskus ihmisiä vain pitää motata elleivät ne muuten lopeta kiusaamista, mutta vasta sitten kun on yrittänyt yli kymmenen kertaa puhumalla eivätkä ne ole sittenkään jättäneet rauhaan, eikä enää koskaan sen jälkeen kun on täyttänyt kymmenen tai yksitoista.

Laiskottelemaan Swiv ei pääse kotonakaan, sillä mummi antaa hänelle tehtäviä omaan persoonalliseen tyyliinsä. Swivin pitää esimerkiksi laskea, milloin puoli senttiä vuodessa lyhenevä mummi ja viitisen senttiä kasvava Swiv ovat samanmittaisia. Tyttö myös auttaa mummia peseytymään ja ottamaan lääkkeensä ja poimii lattialta tämän pudottamat pillerit, paristot, pastat ja palapelinosat.

Swivin ajatukset ovat joskus kypsempiä kuin yhdeksänvuotiaalta odottaisi. Ehkä tämä johtuu siitä, että hän on nuoresta asti joutunut ottamaan perheessä paljon vastuuta tai siitä, että hän on viettänyt aikansa lähinnä aikuisten parissa. Huoliakin Swivillä on. Kuoleeko mummi? Menettääkö äiti järkensä ja päätyy isänsä ja siskonsa tavoin itsemurhaan? Miten käy vielä syntymättömän Gord-vauvan? Mummin kyky ymmärtää ja lohduttaa tyttöä on kuvattu kauniisti.

Ajoittain Swiv nolosteleekin mummiaan ja äitiään ja ihmettelee, miksi hänen perheensä ei pysty toimimaan normaalien ihmisten tavoin. Mummi ja äiti nimittäin puhuvat julkisilla paikoilla kovaan ääneen jopa suolen toiminnasta ja seksistä. ja ottavat estottomasti kontaktia muihin ihmisiin. Etenkin mummi on avoimen kiinnostunut ihmisistä, tutustuu näihin nopeasti ja saa kaikkialla auliisti apua.

Sitten Swiv saa kokea seikkailun, sillä hän pääsee mummin mukana Kaliforniaan tapaamaan sukulaisiaan. Suvun ominaislaatuun kuuluvasti matkaan sisältyy monenlaista hässäkkää, mutta myös hiljaista haikeutta. Lukija on kyllä alusta asti varautunut siihen, että kirjan lopussa tapahtuu jotain sydäntä riipaisevaa, ja jännittääkin lähinnä sitä, ennättääkö mummi vielä tapaamaan uuden lapsenlapsensa. Toewsin hienovarainen ote kantaa lempeästi loppuun saakka.

Pidä puolesi, Swiv! -teoksessa on paljon huumoria, joka ajoittain repeää absurdiksi tilannekomiikaksi, mutta iloon kietoutuneena on myös tummempia sävyjä. Kirjan naiset ovat joutuneet kokemaan elämässään vaikeuksia antamatta niiden kuitenkaan lamaannuttaa. He ovat sisukkaita, omapäisiä ja rakastettavia naisia, joista kertova kirja kannattaa kyllä lukea.

KANTO, ANNELI: Haihtuneet

Kustantaja: Crime Time 2023

Haihtuneet on ensimmäinen osa Anneli Kannon uudesta aluevaltauksesta eli Näkijä-dekkaritrilogiasta. Sarja edustaa ns. cosy crime -tyyliä eli siinä ei revitellä väkivallalla, mutta toisaalta arvoitusdekkarikin olisi sarjalle hyvä määre, sillä vastaukset mysteereihin piiloutuvat hämäävän monimutkaisen juonen sisälle.

Kirkkojärven kylään saapuu bussilla komea, suoraryhtinen ja tyylikäs punatukkainen nainen. Marketin kassatyttö Selina kokee elämänsä yllätyksen, kun nainen ostokset tehtyään esittäytyy Noora Näkijäksi, meedioksi: yhteys henkimaailmaan ja vainajiin, unien tulkintaa, tarotkortteja… Kaiken lisäksi nainen asettuu asumaan kymmenisen vuotta autiona olleeseen rintamamiestaloon kylän keskustan ulkopuolelle.

Onko naisella jokin erityinen syy tulla juuri Kirkkojärvelle? Hän sanoo saaneensa siihen käskyn ylhäältä ja mainitsee useampaan otteeseen tehtävän, jota on tullut suorittamaan. Mikään todellinen selvännäkijä hän ei kaiketikaan ole, vaan perustaa vakuuttavuutensa lähinnä taitoon tehdä päätelmiä ihmisistä näiden ympäristön, käytöksen ja puheiden perustella ja ohjata näitä sitten itse päätymään ratkaisuihinsa.

Näkijä hymyili itsekseen. Asiat lähtivät liikkeelle aina. Kun niille antoi sopivan sysäyksen.

Pian Näkijään ottaakin yhteyttä Hanna Silvennoinen, joka haluaisi tietää mitä hänen liki kuusi vuotta aiemmin kadonneelle miehelleen Jounille tapahtui. Onko mies kuollut vai vielä elossa jossain päin maailmaa? Onko hänen katoamisellaan jokin yhteys kahden samaan aikaan haihtuneen nuoren tytön kohtaloihin? Kylällä monet uskovat, että katoamisissa oli kyse jonkinlaisista luvattomista suhteista, jotka sitten johtivat murhiin tai itsemurhiin.

Haihtuivat kuin tuhka tuuleen. Perheet olivat ymmällään ja onnettomia. Kenestäkään ei ole kuultu sen jälkeen eikä yhtäkään ole löydetty, ei elävänä eikä kuolleena.

Kadonneiden kohtaloon saattaisi liittyä jotenkin myös Pintura-väritehdas, jonka omistaja Jouni Silvennoinen oli. Tehdas oli paikkakunnan talouden veturi, jonka palveluksessa oli ollut kyläläisiä useammassakin sukupolvessa. Johtajan katoamisen jälkeen tehtaan toiminta vähitellen hiipui ja loppui Jounin kuolleeksi julistamisen jälkeen kokonaan. Hannan ja hänen poikapuolensa käsiin jäi rapistuva tehdaskiinteistö.

Seuraavaksi Näkijän juttusille saapuu nuori kunnanjohtaja Emilia Laiho, joka haluaisi nostaa Kirkkojärven taas jaloilleen ja saada samalla itselleen ovet auki isompiin kuvioihin. Yhdessä Hanna Silvennoisen kanssa hän on valmistellut Kultalampi-projektia, jossa tehdaskiinteistö remontoitaisiin toimisto- ja asuintiloiksi ja sen edessä oleva Pyhälampi ruopattaisiin uintikelpoiseksi. Miten Emilia saisi puolelleen hanketta eri syistä vastustavat henkilöt?

Kirkkojärven todellinen voimatekijä on karismaattisen Luukas Markussonin johtama erikoinen uskonlahko, veripuhtaat. Veripuhtaisiin kuuluvat eivät syö valmisruokia eivätkä mitään eläintä, jolla on räpylät. He eivät käytä tekokuituja. Asema yhteisössä perustuu veriryhmään: O-veriryhmäläiset ovat alinta kastia, AB-ryhmäläiset ylintä ja arvokkainta. Taloudellista menestystä lupaillaan kaikille lahkoon kuuluville, mutta onko saarnaajalla puhtaat jauhot pussissaan?

Kolmen kadonneen tapaus painaa Näkijää raskaasti ja hän paiskii toden teolla töitä heidän kohtalonsa selvittämiseksi. Hän jututtaa erilaisin tekosyin esimerkiksi koulun rehtoria, kylässä työskennellyttä lääkäriä, Jouni Saukkolan ensimmäistä vaimoa ja Markus Markussonia, josta Luukas-isä väkisin yrittää kasvattaa itselleen seuraajaa. Vähän kerrassaan päivänvaloon nousee monenlaisia menneisyyden salaisuuksia, mutta myös uusia alkuja.

Paikkakunta oli täynnä haudattuja salaisuuksia ja menneisyyden murhenäytelmiä. Niiden vuoksi näkijän oli pitänyt saapua tänne. Hän oli oikeudenmukaisuuden asialla, puntit piti saada tasan.

Kanto kuljettaa monikerroksista juonta varmaotteisesti ja sujuvasti. Sisäänpäinlämpiävä kylä poliittisine ja taloudellisine salasuhteineen ja lehmänkauppoineen on kuvattu miltei farssimaisesti, mutta lempeä ironia osuu myös kylän ihmisiin. Haihtuneet ei edes yritä olla uskottava, vaan keskittyy tarjoamaan lukijoille kepeää ja kotoisaa viihdettä. Syksyllä saamme siihen jatkoa, kun sarjan toisessa osassa tapaamme Näkijän laskettelukeskuksessa Lapissa.

NG, CELESTE: Kadonneet sydämemme

Kustantaja: Gummerus 2023

Alkuteos: Our Missing Hearts

Suomennos: Taina Helkamo

Bird oli yhdeksänvuotias, kun hänen äitinsä jätti perheensä ja katosi. Sen jälkeen Birdin isä menetti työnsä yliopisto-opettajana ja siirtyi hyllyttämään kirjoja yliopiston kirjastoon. Bird itse joutui vaihtamaan koulua ja käyttämään Noah-nimeään. Puutarhan ympäröimä kotitalo jäi taakse ja Bird muutti isänsä kanssa kampuksen asuntolassa sijaitsevaan pieneen kaksioon.

Birdin perheen kokemien asioiden taustalla kummittelee Yhdysvaltain historian pahin taloudellinen Kriisi, joka joitakin vuosia aiemmin oli romahduttaa koko yhteiskunnan. Kun muutakaan selkeää selitystä kriisille ei keksitty, pääteltiin sen olevan Kiinan tekosia. Tietysti Kiina halusi tuhota Yhdysvallat ja vallata sen – kenties saaden aikeilleen apua maan sisältä!

Nopealla tahdilla hyväksyttiin PACT eli amerikkalaisen kulttuurin suojeluasetus, jonka tarkoituksena oli kitkeä pois kaikki kansakuntaa kalvavat epäamerikkalaiset elementit. Asetus tuntui takaavan kaikkien turvallisuuden, mutta vähän kerrassaan siihen lisättiin uusia epäisänmaallisina pidettäviä asioita ja lopulta PACT oikeutti tähän: aasialaiset piirteet omaavien ihmisten pahoinpitelyyn, lasten siirtämiseen sijaisperheisiin pois epäilyttävistä ympäristöistä, aasialaisperäisten tekstien ja Aasiaa koskevien teosten poistamiseen kirjastoista.

Ehei, emme me polta kirjoja. Tämähän on Amerikka. Eikö niin?...

Emme me polta kirjoja, nainen toistaa. Niistä tehdään kuitumassaa. Paljon sivistyneempää, eikö totta? Ne jauhetaan ja niistä tehdään vessapaperia. Niillä kirjoilla pyyhittiin jonkun takapuoli jo ajat sitten.

Ja tämä oli syynä Birdin äidin lähtöön: hän on kiinalaistaustainen runoilija Margaret Miu, jota viranomaiset pitävät PACTin toimintaan kohdistuvien mielenosoitusten lietsojana. Näin ainoastaan siksi, että pakkohuostaanottoja vastustavat mielenosoittajat käyttävät iskulauseenaan Margaretin runonsäettä: Kaikki kadonneet sydämemme / ympäriinsä sirotellut, itävät toisaalla. Margaretin oli siis lähdettävä, jotta hänen valkoihoinen miehensä voisi pitää huolta yhteisestä lapsesta. Se oli rakkautta, mutta Bird kokee sen hylkäyksenä.

Mitä isä pelkäsi: että jonakin päivänä joku näkee Birdin kasvot ja niissä vihollisen. Että joku näkee Birdin äitinsä poikana, joko geneettisesti tai käytöksensä puolesta, ja vie hänet pois.

Varsinaisen tarinan alkaessa Bird on koulukiusattu kaksitoistavuotias, jonka ainoa ystävä, sijaisperheestä toiseen kiertänyt ärhäkkä Sadie, on paennut etsimään oikeita vanhempiaan. Ja silloin Bird saa kirjeen! Kuoresta hän tunnistaa äitinsä käsialan, mutta itse viesti on tarkastajien varalta laadittu niin, että vain Bird pystyy sen tulkitsemaan. Nyt hän vihdoinkin tietää, missä äiti on, ja voi matkustaa tämän luo.

Ng korostaa yhä uudestaan sitä, miten suuri merkitys on kielellä, suullisesti kerrotuilla tarinoilla ja saduilla, kirjoilla ja kirjastoilla. Sanoissa on voimaa ja tarpeeksi usein toistettuina niistä jää jälki ihmisen mieleen – niin hyvässä kuin pahassa. Kumpikin Birdin vanhemmista ohjaa poikaa niiden pariin; isä luennoimalla sanojen alkuperästä ja historiasta, äiti kertomalla tarinoita.

Bird. Miksi minä kerroin sinulle niin paljon tarinoita? Koska minä halusin, että sinä ymmärtäisit maailmaa. Koska halusin tästä maailmasta sinulle ymmärrettävän. Koska halusin, että maailmaa voisi ymmärtää.

Kadonneet sydämemme on sujuvasti kirjoitettu dystopia, hieman yllätyksetön kylläkin. Se sijoittuu tulevaisuuteen, mutta sen kuvaamia asioita on esiintynyt maailmanhistoriassa ennenkin. Kuinka usein yhteiskunnalliset ja taloudelliset ongelmat onkaan sysätty jonkin rajatun ryhmän syyksi! Kuinka usein lapsia onkaan otettu pois vanhemmilta etnisyyteen vedoten! Toisaalta kirja todistaa myös sen, että aina on olemassa rohkeita ihmisiä, jotka taistelevat oman vapautensa tai jopa henkensä uhalla vääryyksiä vastaan. Aina on äitejä, jotka rakastavat, kärsivät ja toivovat.