SALMENNIEMI, HARRY: Varjotajunta

Kustantaja: Siltala 2023

Varjotajunta on autofiktiivinen teos, jonka alussa tavataan jyväskyläläinen mies nimeltä Harry Salmenniemi odottelemassa junaa Pasilan asemalla. Aikaa tappaakseen mies syö ja kahvittelee, tekee havaintoja ympäristöstään ja mietiskelee mennyttä ja tulevaa. Minäkertojan tilalle astuu välillä häntä tarkkaileva kaikkitietävä kertoja ja miehen tajunta vaihtuu samalla eräänlaiseksi varjotajunnaksi. Mielenkiintoista kerrontatekniikalla leikittelyä!

Mies on tullut Helsinkiin haastateltavaksi juuri ilmesyneen novellikokoelmansa vuoksi. Eilen asialla oli Helsingin Sanomien äidillinen toimittaja ja erikoisia poseerauksia harrastanut kuvaaja (Olen kirjoittanut kirjan, novelleja, se julkaistiin, ja nyt seison lätäkössä…). Tänään vuorossa oli suora haastattelu YLE Radiossa, jossa kirjailija pelkäsi puhuvansa liikaa / sekavasti / aiheen vierestä / asiattomasti. Toimittajat rakensivat kyllä taitavasti yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta eiväthän tukien varassa elävä kirjailija ja kuukausipalkkainen kulttuuritoimittaja todellakaan ole samalla viivalla.

Miehellä on paljon pelkoja, jotka saavat koko ajan uusia muotoja. Hän tuntee olevansa mieheksi liian avuton ja herkkä pelätessään, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat ja miten etenkin miehet häntä katsovat (toksinen katse). Taiteilija saattaa olla ihmisten silmissä erikoinen kuin sirkuseläin, mutta joutuuko kirjailijan pieni poika vielä joskus kiusatuksi isänsä työn takia? Sana ”mahdoton” toistuu; asiat ovat mahdottomia, mies itse on mahdoton.

Kaipaan olemassaoloa ilman olemassaolon vaivaa, ja se taas on mahdotonta. Olen mahdoton ja olemassa.

Onneksi on myös asioita, jotka lisäävät miehen turvallisuudentunnetta - esimerkiksi Osamu Dazain Ei enää ihminen -teoksen lukeminen. Oma kirjailijantyö puolestaan on kasvattanut vähitellen hieman paksumpaa kuorta herkän sisimmän suojaksi ja mahdollistanut myös vapauden jäykistä arkirutiineista. Ehkä eniten ahdistusta on vähentänyt perhe, joka on tuonut elämään tasapainoa, pehmeyttä ja lämpöä.

Varjotajunta -teoksessa on jotenkin hellyttävää se, miten yksityiskohtaisesti kertoja taltioi jokaisen mielenliikahduksensa ja havaitsemansa asian. Se saattaisi olla uuvuttavaa, mutta tyylinvaihdokset piristävät; höpöttely vaihtuu lyhyisiin virkkeisiin ja välillä singahtaa jokin terävä oivallus tai täydelliseksi hioutunut lause. Itseironia keventää tunnelmaa - sanoopa kirjailija jossain vaiheessa sellaistakin, ettei novellikokoelmansa jälkeen tule kirjoittamaan romaania eikä missään nimessä miestä, joka päättää mennä junaan.

Ihminen on kestävä silloin, kun hän on hauras. Kun hän on joustava, hän on kestävä.

Kirjoittaminen: mittaamista ilman asteikkoa.

Sanani pysyvät hämärässä. Ne pysyvät ulkona. Ne eivät ole puu tai pensas; ne ovat multaa ja hiekkaa.

Hänen [hyvän kirjailijan] täytyy kuolettaa itsensä, jotta häneen syntyy tilaa muille ihmisille, hahmoille, repliikeille. Hänen täytyy poistaa itsensä omasta mielestään, omasta tajunnastaan, niin että hänessä puhuu teksti ja kirjoitus, että hänessä puhuu kieli eikä hän itse.