BLUM, HILA: Kuinka rakastaa tytärtään

Kustantaja: Tammi 2023

Alkuteos: Ech le’ehov et bitech (2021)

Suomennos: Minna Tuovinen

Kun näin tyttärentyttäreni ensimmäisen kerran, seisoin toisella puolella katua, sen lähemmäksi en rohjennut mennä.

Israelilaisen Hila Blumin (s. 1969) romaani Kuinka rakastaa tytärtään alkaa tilanteesta, jossa Joela-äiti seisoo hollantilaisen pikkukaupungin kadulla ja katsoo ikkunan takaa tytärtään Leaa, jota ei ole nähnyt yli kuuteen vuoteen. Hän katsoo Lean miestä ja etenkin kahta pientä tyttärentytärtään, joiden olemassaolosta on kuullut vasta äskettäin. Miten näin on käynyt?

Joela palvoi Lea-vauvaansa ja soi tälle kaiken huomionsa päivin ja öin. Hänen rakkautensa oli ylitsepursuavaa, yhtä suukottelua ja halailua, lepertelyä ja kujertelua. Eivätkä halailut Lean varttuessa vähentyneet, vaan vähintäänkin nukkumaanmenoaikaan Joela etsiytyi tyttärensä luo, käpertyi viereen ja parhaiden toverusten tapaan jutustellen sai kuullakseen Lean ilot ja surut.

Mutta oliko oikeasti näin? Välillä Joelan puheeseen lipsahtaa aika ikävältä kuulostavia lauseita. Millainen äiti sanoo tuntevansa mielihyvää siitä, että saa korottaa äänensä ja ripittää tytärtään tämän ollessa liian levoton tai suuriääninen?  Tai loukkaantuu, kun tytär ei kaipaakaan äitinsä seuraa?

Kun hän vaimeasti, ei ärsyttääkseen, vaan täysin tosissaan sanoi minulle, ”mene pois, anna minun olla rauhassa”, en kyennyt enää katsomaan häntä, vaan käänsin hänelle selkäni pitkäksi aikaa ja sain hänet tuntemaan olonsa kurjaksi.

Eipä Leakaan kertonut äidilleen kaikkea, vaan teki jo varsin nuorena itsenäisesti ratkaisuja, joista Joela kuuli vasta myöhemmin. Joela oli kerskaillut tyttärensä älykkyydellä ja omanarvontunnolla, mutta pitänyt tätä kuitenkin koko ajan silmällä ja estänyt itsenäistymästä. Ehkäpä Lea ei halunnutkaan toteuttaa asioita, jotka koki enemmänkin äitinsä unelmiksi kuin omikseen?

Kun Lea aikanaan löysi bestiksen, jonka kanssa opetella nuoren naisen elämää, oli Joela yksinomaan ärtynyt. Kaunis ja lahjakas Arza ärsytti häntä, koska Lea ihaili ystäväänsä eikä pahoitellut edes tämän varjoon jäämistä. Ja kenen tulevaisuutta Joela oikeastaan ajatteli neuvoessaan sydänsuruista tai syyllisyydestä kärsivää lukioikäistä tytärtään? Vaan Leapa kätki tunteensa ja suunnitteli itse tulevaisuutensa suuntaviivat!

Joela ei missään vaiheessa tunnu ymmärtävän, miksi tytär pakeni hänen vaikutuspiiristään heti kun vain voi tai miksi salasi häneltä olinpaikkansa ja perheensä olemassaolon. Joela ei näe itsessään mitään syytä, vaan päinvastoin pitää tytärtään arvoituksena. Mitä on odotettavissa nyt, kun Joela on sattumalta päässyt taas tyttärensä jäljille?

Päätin, etten enää piittaisi merkeistä. Entä sitten vaikka olinkin aivan sattumalta osunut hänen jäljilleen. Vaikka aivan sattumalta hänet ja hänen tyttärensä oli nähty kaukana sieltä, missä hän kaikki nämä vuodet oli sanonut olevansa. Vaikka aivan sattumalta olin onnistunut löytämään hänen osoitteensa, talonsa ja koko uuden elämänsä. Minulle oli samantekevää, oliko hän jättänyt minut tietoisesti vai ajautunut luotani niin kauaksi että oli ollut helpompaa vain jatkaa vastarannalle. Enää ei ollut väliä, oliko hän pelännyt paljastuvansa vai suorastaan odottanut sitä, oliko hän toivonut, että etsisin hänet käsiini, toivonut että olisin sinnikäs äiti.

Miksi Joelasta tuli manipuloiva ja takertuva? Ehkä yhtenä osatekijänä oli pitkä suhde, joka Joelalla oli armeija-aikanaan omaan komentajaansa, naimisissa olevaan mieheen. Joela ei selvinnyt siitä ilman mielenterveysongelmia, jotka uusiutuivat myöhemmin muun muassa raskausaikana. Joelan suhde omaan äitiinkin oli ongelmallinen: hän saattoi luottaa äitiinsä täysin, mutta ei päässyt koskaan tätä lähelle.

Kuinka rakastaa tytärtään -teoksessa viitataan moniin elokuviin ja tunnettuihin kirjailijoihin Alice Munrosta Margaret Atwoodiin ja Susan Sontagista Elizabeth Stroutiin. Omalta osaltaan nekin auttavat ymmärtämään Joelan ajatusmaailmaa ja käyttäytymistä. Lukijalle piirtyy hienovaraisesti Joelan omien sanojen ja ajatusten kautta kuva naisesta, jonka rakkaus on muuttunut pakkomielteeksi. Rakkaudeksi, joka ei osaa päästää irti.