Kustantaja: WSOY 2023
Viidenkympin ikärajaa lähestyvä Jenni Mäki on ollut
kaksikymmentäneljä vuotta naimisissa Jussin kanssa ja saanut tämän kanssa kaksi
lasta, mutta nyt Jussilla on uusi rakas ja tulossa uusi lapsi. Eräänä päivänä Jenni
sitten pakkaa laukkunsa, jättää kotinsa ja muuttaa vuokra-asuntoon. Samalla Jenni
Mäestä tulee Jenny Hill. Tämä taitaa olla hänen siihenastisen elämänsä rohkein teko.
… eikä Jenny enää ole kenenkään vaimo eikä juuri
äitikään, tytär hän on ja sisko ja ehkä ystäväkin, ja hän on tässä ja
hengittää. Yhtäkkiä on aivan rauhallista, ja joskus tällaisissa kohdissa jokin
tarina alkaa kirjoittua uudelleen.
Jenny on ollut arka tyttö, joka on halunnut miellyttää
kaikkia. Hän on ollut äärimmäisen tunnollinen, pikkutarkka ja ulkonäöltään
huoliteltu perheenäiti ja työntekijä. Usein hänestä on kuitenkin tuntunut,
ettei tiedä sääntöjä, jotka muille ovat itsestään selviä, ja on siksi
vääränlainen ja ulkopuolinen. Ainoa asia, jossa Jenny on tuntenut olleensa
pätevä, on ollut äitiys. Siksi hän olisikin halunnut vielä kolmannen lapsen,
mutta Jussi kieltäytyi ehdottomasti…
Terapeutin luona Jenny on käynyt jo vuoden verran, mutta
edistystä ei ole tapahtunut. Nyt hän on terapeuttinsa kehotuksesta alkanut
kirjoittaa ajatuksiaan eräänlaisiin kirjeisiin, joita ei ole tarkoitus lähettää
eteenpäin. Jenny osoittaa kirjeensä Brigitte Macronille, jonka rohkeutta
ihailee, mutta jota toisaalta moitiskelee lastensa hylkäämisestä. Keino tuntuu
tepsivän: vähitellen lyhyet, ynseähköt kirjeet muuttuvat pidemmiksi ja
avoimemmiksi. Niissä kuuluu Jennyn oma ääni.
Keskusteluja Jenny käy myös vuotta nuoremman siskonsa
Johannan kanssa, etenkin menneisyydestä, josta kummallakin on hieman erilaisia
muistoja. Ovatko tapahtumista kerrotut tarinat muokanneet todellisuutta? Johanna on saanut mainetta ”jumalatarkursseillaan”,
joissa pyritään vapauttamaan naisten käyttämättä jääneitä voimavaroja. Jenny ei
usko koskaan muuttuvansa jumalattareksi – mutta miksi pitäisikään? Eikö
tavallinen riitä?
On vielä yksi taho, joka on kiinnostunut Jennyn
hyvinvoinnista: ajattaret, joihin kuuluvat tutut
satuhahmot Ruususesta Punahilkkaan. He eivät suinkaan ole mitään yksiulotteisia
kiiltokuvaprinsessoja, vaan tavallisia naisia, jotka ovat kapinoineet ja joita
on alistettu tai kohdeltu väkivaltaisesti. Myöhemmin heistä on tehty viihdettä
tai sitten opettavaisia esimerkkejä – Punahilkkakin on tytöille suunnattu varoitus
naiivin luottamuksen ja varomattomuuden vaaroista.
Kukin ajatar yrittää ohjailla Jennyä omalla tavallaan puuttuessaan johonkin naiseuden puoleen.
Kerttu murehtii naisten ulkonäköpaineita, nuorekkuusvaatimuksia ja etenkin syömisen
kontrollointia. Tähkäpää korostaa ilon ja nautinnon merkitystä ja Ruusunen
itsenä hyväksymistä. Lumikki varoittaa toisen ihmisen varaan ripustautumisesta,
sillä ihmisen voi pelastaa vain ihminen itse. Ei ole prinssiä tulossa.
Ja hyvinhän siinä käy: Jenny huomaa, ettei hänen
tarvitsekaan yrittää miellyttää muita ja elää joidenkin näkymättömien sääntöjen
mukaan sen paremmin ulkomuodoltaan kuin teoiltaankaan; hänellä on oikeus tehdä
omat valintansa. Edessä on vielä ikäviä yllätyksiä ja raskaita aikoja, mutta
Jenny on kyllin vahva kestämään ne itseensä ja tulevaisuuteensa luottaen.
Enää ei ole oikeastaan pettymystä eikä väsynyttä
vihaakaan, ei alistumista eikä surua, voi katsoa taakseen ja nähdä, millainen
itse silloin oli ja mitä vaille luuli jääneensä, ja sitten voi katsoa eteenpäin
ja nähdä yllätyksiä, suloisia sattumia, kaikkea mitä vielä voi olla tulossa, ja
paljon on.
Rytisalon teksti on kaunista, sujuvaa ja ajatuksia
herättelevää. Millä tavoin sanat sukupuolittuvat? Avioliiton sanotaan
pelastavan naisen, mutta miltä? Missä vaiheessa alkaa vanhempien luopumisprosessi
– silloinko, kun lapsi alkaa kontata poispäin äidistä? Miksi vaihdevuosia elävä
nainen otetaan vitsin kohteeksi? Kuinka moni – tai minkä tyyppinen – nainen
kaipaa nimenomaan miehen katseen kohteena olemista? Ihan eri asiahan on haluta
tulla nähdyksi ylipäätään – sitä kaipaavat kaikki.
Jenny Hill -romaanissa miellyttävät leikillisyys,
monikerroksellisuus ja oivaltavat yksityiskohdat. Esimerkiksi Jennyn
tuntemusten sekoittuminen, kun sukkahousut hiertävät ikävästi ja samaan aikaan
suussa sulaa ylellinen suklaa. Tai Hill-sukunimellä leikittely: suora käännös
Mäestä, muistuma vaihto-oppilasvuoden amerikkalaisesta isäntäperheestä ja
viittaus seksistiseen koomikkoon Benny Hilliin.
Minna Rytisalo (s. 1974) työskenteli liki kaksikymmentä
vuotta lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettajana, mutta irtisanoutui
vuosi sitten oltuaan ensin työuupumuksen vuoksi sairauslomalla ja sitten
apurahan turvin virkavapaalla. Irtisanoutumisen syynä oli työn luonteen
muuttuminen: lukio ei enää ole yleissivistävä oppilaitos. Näistä asioista
puhutaan elokuussa ilmestyvässä Huokauksia luokasta -teoksessa, joka
perustuu Minna Rytisalon ja Tommi Kinnusen väliseen kirjeenvaihtoon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti