STUART, DOUGLAS: Nuori Mungo

Kustantaja: WSOY 2023

Alkuteos: Young Mungo

Suomennos: Laura Jänisniemi

Douglas Stuartin (s. 1976) esikoisromaani Shuggie Bain voitti Booker-palkinnon vuonna 2020. Nyt suomeksi on ilmestynyt Stuartin toinen romaani Nuori Mungo. Teoksissa on paljon yhtäläisyyksiä: tapahtumapaikkana lähiö Skotlannin Glasgow’ssa ja samankaltainen perheyhteisö eli poissaoleva isä, alkoholisoitunut äiti, kovapintainen isoveli, älykäs ja huolehtiva sisko ja herkkä pikkuveli, jonka kautta asioita katsotaan. Silti kyseessä on ihan omanlaisensa tarina.

1990-luvun Glasgow'ta jakavat kahtia niin varallisuuserot kuin uskontokin. Hamiltonin perhe on köyhä; käytettävissä ovat vain äidin työttömyyskorvaukset ja jotkin satunnaiset tulolähteet. Uskonnoltaan perheenjäsenet ovat protestantteja, mutta uskonsuunta on vain nimeke, jolla he voivat puolustella katolilaisia kohtaan tuntemiaan ennakkoluuloja ja joka oikeuttaa perheen esikoisen Ha-Han (Hamishin) johtamien joukkojen veriset tappelut katolilaisia nuoria vastaan.

Perheen äiti Mou-Mou (Maureen) sai ensimmäisen lapsensa viisitoistavuotiaana ja oli yhdeksäntoistavuotiaana jo kolmen lapsen äiti. Nyt hän on 34-vuotias ja katsoo ansainneensa sen, että voi omistautua vain itselleen. Se tarkoittaa reipasta ryyppäämistä ja halukkaan miehen etsimistä. Lapset joutuvat pitämään huolen itsestään ja kärsimään välillä nälkääkin.

Niinä päivinä kun Mou-Mou alkoi juoda, riivaaja ehkä vaikeni hetkeksi. Mutta joskus hän joi itsensä niin humalaan, että hänestä tuli ihan eri ihminen, ihan eri olento. Ensimmäinen merkki oli ihon veltostuminen, ikään kuin hänen oikeat kasvonsa olisivat liukuneet sivuun ja paljastaneet pinnan alla vaanivan vieraan naisen. Mungo ja hänen veljensä ja siskonsa kutsuivat tätä velttoa versiota Variksenpelätiksi, se oli kuin sydämetön, hitaasti laahustava linnunpelätin.

Mou-Mou käy kyllä AA-kokoontumisissa, vaikkei yritäkään tosimielessä raitistua, sillä elämä ilman alkoholia on hänen mielestään tylsää. Tärkeintä hänelle on tavata ihmisiä. Erotuksena muista Maureen-nimisistä osanottajista hänen kutsumanimensä on Maanantai-torstai-Maureen.

Kirjan nimihenkilö Mungo on viisitoistavuotiaana huomiota herättävän kaunis. Hänellä on kuitenkin joitakin ongelmia: Touretten oireyhtymä, vaikeus ymmärtää ihmisten puheiden todellista sisältöä ja ahdistuneisuus, joka saa pureskelemaan pyyhkeitä, ikkunankarmeja, kaukosäädintä… Kiusantekoon koulutoverien taholta riittäisi jo sekin, että poika on saanut nimensä Glasgow’n suojeluspyhimyksen mukaan!

Kirjassa liikutaan vuorotellen viiden kuukauden päässä toisistaan olevissa aikatasoissa. Ensimmäiseksi Mungo tavataan toukokuussa, kun hän on lähdössä kalastamaan Loch Lomondin rannoille kahden aikuisen miehen kanssa, jotka Mou-Mou on tavannut AA:n kokouksessa.  Mou-Mou ei tiedä miehistä yhtään mitään, mutta uskoo näiden pystyvän tarjoamaan Mungolle tosimiehen mallia ja opettamaan oikeanlaisia miehisiä taitoja. Jos hän olisi vaivautunut tutkimaan taustoja, Mungo olisi säästynyt paljosta!

Tämä oli Mungon omaksi parhaaksi, ja silti hän kehtasi tuijottaa äitiään murheellisen näköisenä. Oli niin kuuma ettei Mou-Mou jaksanut moista hölynpölyä. Mungo kävi hänen hermoilleen. Ala mennä! äiti toisti äänettömästi ja otti kulauksen kylmää teetä.

Syy siihen, miksi Mungoa halutaan niin epätoivoisesti miehistää, selittyy saman vuoden tammikuussa alkaneista tapahtumista. Mungo oli silloin hyvin turhautunut toisaalta isoveljen johtamien jengiläisten tuhoamisvimmaan ja toisaalta jengiläisten poliisien taholta saamaan kohteluun, toisaalta äidin selittämättömiin poissaoloihin ja toisaalta Jodie-siskon äitiin kohdistamiin parjauksiin, toisaalta isoveljen jakelemiin selkäsaunoihin ja toisaalta omaan pelkuruuteensa. Kyyhkysiä hoitelevan Jamesin tapaaminen oli jotain, mitä hän tarvitsi jaksaakseen.

Nuorukaiset olivat kuin löytöretkellä; täynnä kokeilunhalua, hellyyttä ja toiveikkuutta. Muutaman kuukauden Mungoa vanhempi James oli jo valmistautunut etsimään maailmalta jotakin suvaitsevaisempaa paikkaa, mutta odottaisiko hän, kunnes Mungokin täyttäisi kuusitoista vuotta? Pystyisikö Mungo jättämään äitinsä, jota rakasti täydestä sydämestään ja josta tunsi olevansa vastuussa?

Mungon rakkaus ei ollut epäitsekkyyttä; hän ei vain mahtanut sille mitään. Mou-Mou tarvitsi niin vähän, ja Mungo rakasti niin paljon, että se tuntui hirveältä haaskaukselta. Se oli satoa, jota kukaan ei ollut kylvänyt, ja se kukoisti köynnöksessä, jota kukaan ei hoitanut.

Mungoa ei häirinnyt se, että James on katolilainen, mutta perheessä syntyi paniikki, kun nuorukaisten ystävystyminen paljastui ja syntyi myös epäilyksiä suhteen laadusta. Mungon lähettäminen kalastusreissulle pohjoiseen oli hätäratkaisu, mutta loppujen lopuksi se johti aivan yllättäviin ja toivoa herättäviin käänteisiin.

Douglas Stuartilla on taito yhdistää yhteiskunnallista näkemystä henkilöidensä yksityiselämään. On järkyttävää ja yllättävää, miten köyhää ja näköalatonta on joidenkin ihmisten elämä ollut 1990-luvun Skotlannissa. Eikä uskontojen välistä ennakkoluuloisuuttakaan yhdistäisi Skotlantiin vaan Pohjois-Irlantiin.