Kustantaja: WSOY 2023
Alkuteos: In Memoriam (2023)
Suomennos: Seppo Raudaskoski
In memoriam -teoksen tapahtumat alkavat kesällä 1914 Preshutianin
sisäoppilaitoksesta. Perusbrittiläiseen tapaan tässäkin kuvitteellisessa
yksityiskoulussa kuri on ankaraa ja miehisyyttä suosivaa. Hyvät urheilijat ovat
eliittiä ja ylempien luokkien oppilaat kohdistavat pienempiin ihan
rutiininomaisesti niin fyysistä kuin henkistä väkivaltaa. Seksisuhteet poikien
kesken ovat yleisiä ja sallittujakin – kunhan ei jää kiinni.
Kirjan keskeisimmät hahmot ovat viimeistä
kouluvuottaan käyvät Sidney Ellwood ja Henry (Heinrich) Gaunt. He ovat parhaat
ystävykset ja rakastaneet toisiaan salaa kolmetoistavuotiaista asti. He eivät kerro
toisilleen tunteistaan, koska olettavat niiden jäävän vaille vastakaikua, ja
koskettavat toisiaan vain kiusoittelun varjolla.
Seitsemäntoistavuotias Sidney Ellwood on rikas ja kaunis
juutalaistaustainen hurmuri. Hän harrastaa runoutta, löytää sopivan säkeen siteerattavaksi
tilanteeseen kuin tilanteeseen ja kirjoittaa julkaisukelpoisia runoja
itsekin. Hän liihottelee ihmissuhteesta toiseen, itsekeskeisenä,
ajattelemattomana ja hyväntuulisena.
Henry Gaunt on jo kahdeksanatoistavuotiaana kookas ja
kovanyrkkinen, vaikka onkin luonteeltaan lähinnä sisäänpäinkääntynyt
pohdiskelija. Koulun pojista ainoastaan hän vastustaa sotaa, koska historiaan
perehtyneenä tietää, ettei siitä seuraa mitään hyvää. Jotkut kuitenkin epäilevät,
että syynä on hänen preussilainen taustansa.
Elokuun 4. päivänä 1914 Englanti julistaa sodan Belgiaan
hyökänneelle Saksalle ja jo 17. lokakuuta 1914 Preshutianin tiedotuslehdessä on
luettelo koulun oppilaista, jotka ovat kaatuneet taistelussa, kuolleet
haavoihinsa tai haavoittuneet. Muistokirjoituksissa ylistetään heidän
urheuttaan ja isänmaallisuuttaan. Sotainnostus nousee poikien keskuudessa ja lähimetsikössä
käydään taisteluita.
Gauntin äiti vaatii poikaansa värväytymään pikaisesti ja häivyttämään
näin perheeseen kohdistuvat epäluulot. Ei ole väliä sillä, että poika on vielä
alaikäinen – sota tuskin kuitenkaan kestää niin pitkään, että hän ehtisi
harjoitusleiriltä tositaisteluihin. Kun Gauntille kaupungilla ojennetaan
valkoinen höyhen, on nöyryytys niin suuri, että Gaunt värväytyy loppuvuodesta
1914
Heinäkuussa 1915 Ellwood keplottelee itsensä Gauntin luo,
mutta rintamalla vietettyjen kuukausien aikana tämä on muuttunut.
Yksityiskoulutaustansa ansiosta hänestä on tehty kapteeni, mikä parikymppiselle
on ihan liikaa. Gaunt juo liian paljon viskiä ja nukkuu liian vähän. Painajaiset
riivaavat. Ellwood haluaa antaa ystävälleen muuta ajateltavaa ja vie suhteen
fyysiselle tasolle. Vieläkään kumpikaan ei uskalla puhua rakkaudesta ääneen.
Gauntista tuntui, että jos hän vain pystyisi vangitsemaan
yhden Ellwoodin kanssa viettämänsä siunatun hetken – kenties hänen suunsa maun,
tai hänen ilmeensä silloin, kun hänelle teki vuoteessa jotakin mikä miellytti –
niin siitä voisi pitää juoksuhaudoissa kiinni ja tuntea, että jokin osa hänestä
itsestään oli yhä elossa.
Sodan hulluus tulee selväksi. Brittijoukkojen ylin sodanjohto ei
tunnu olevan ollenkaan ajan tasalla, vaan huolehtii enemmän univormujen nappien
kiillosta kuin perehtymisestä uusiin sotastrategioihin. Miestappiot ovat suunnattomat
ja elämänsä alussa olevat nuoret miehet näkevät ystäviensä kuolevan
kauheilla tavoilla. Sommen suurhyökkäyksessä jopa saksalaiset ovat
järkyttyneitä näkemästään.
Juoksuhaudasta oli noussut uusi aallollinen miehiä, ja
aseet niittivät heitä kuin viikate heinikkoa. Se oli ihan hullua. Sen
mittakaava meni yli Ernstin ymmärryksen. Hänen mieleensä nousi se, kuinka hänen
äitinsä oli pyyhkinyt likaisia ikkunakarmeja etusormellaan. Pyyhkäisy.
Sata miestä sai osuman. Pyyhkäisy. Sata miestä sai osuman. He vain
tulivat tulemistaan. He eivät olleet edenneet kolmeakaan metriä mutta
kahlasivat jo ruumiissa.
Sen paremmin Gaunt kuin Ellwoodkaan ei selviä sodasta särkymättä fyysisesti ja henkisesti. Toipuminen vie aikansa, mutta suurin ongelma
heille on lopulta se, miten ja missä jatkaa elämäänsä. Onko paikkaa, jossa he
voisivat elää yhdessä pelkäämättä tuomiota? Kotimaassa heitä ympäröi
vaikenemisen muuri, vaikka sukulaiset ja ystävät yrittävätkin esittää
ymmärtäväistä.
Vaikka In memoriam -teoksessa pääosassa ovatkin
miehet, ei kirjailija ole unohtanut naisiakaan. Suuri osa nuorista miehistä ei
enää palaa taistelukentiltä ja moni saman sukupolven naisista joutuu elämään
ilman aviopuolisoa ja lapsia. Gauntin sisko Maud on esimerkki siitä, miten
naiset siinä tilanteessa itsenäistyvät ja luovat uraa. Ja odottelevat
äänioikeutta.
In memoriam -teosta voi luonnehtia monella tavalla.
Halki tapahtumien kulkee haikeana kuvaus kahdesta rakastavaisesta, joilla ei muiden
silmissä olisi oikeutta rakastaa toisiaan. Kirja on myös kehityskertomus, jossa
erään sukupolven nuoret joutuvat kasvamaan aikuisiksi epäinhimillisissä
olosuhteissa. Se on vaikuttava sotaromaani. Paikoin myös jännittävä ja miltei
uskomaton seikkailukertomus.
Winn kirjoittaa tyylikkäästi vaikeistakin asioista. Hän
kuvailee samanaikaisesti asiallisen tarkasti ja herkästi niin hajuja, ääniä ja
näkymiä kuin henkilöiden ajatuksia ja tekoja. Synkkiäkin tilanteita keventävät
nokkelat puheet ja älykäs huumori. Runot ovat kirjassa erittäin suuressa
roolissa – muutkin kuin Ellwoodin rakastaman Lord Tennysonin säkeet.
On parempi että on rakastanut ja menettänyt kuin ettei
olisi lainkaan rakastanut. Alfred, Lord Tennyson (suom. Jarkko Laine)
PS. Sotilashuumoria: Tiedättekö, millainen on
silmälasipäinen sotilas? Sankarillinen!
Kuulostaa potentiaalisesti hyvältä. En ole ensimmäisestä maailmansodasta hirveästi lukenutkaan.
VastaaPoistaSuosittelen tätä kirjaa, koska minusta siinä kaikki on kohdallaan.
Poista