18.3.2024

KOSTET, JENNA: Punainen noita

Kustantaja: Aula & Co 2024

Valpuri syntyi Kuurinmaalla, minne hänen äidinisänsä Eschil Kynders (Esko Kinni) oli aikoinaan paennut Suomessa syttyneitä noitavainoja. Kuurinmaalla Eschil työskenteli omenatarhurina, mutta toimi myös kasvien ominaisuuksiin perehtyneenä parantajana. Oppilaina hänellä olivat Maria-tytär ja tämän tytär Valpuri. Kohtaloaan Eschil ei kuitenkaan voinut paeta loputtomiin, vaan 1620-luvun puolessavälissä hänet mestattiin ja poltettiin noitana.

Isänsä kuoleman jälkeen Maria pakeni Valpurin ja tämän pikkuveljen Tuomaksen kanssa Tukholmaan, mistä oli tarkoitus jatkaa nopeasti perheen sukutilalle Etelä-Satakuntaan. Vielä vuodenkierronkaan jälkeen Marialla ei kuitenkaan ole halua lähteä vilkkaasta kaupungista köyhään Suomeen. Tuomaksella olisi polte päästä Kinnilän isännäksi, mutta edes hän ei uskalla hoputtaa äkkipikaista ja kovakouraista äitiä.

Joutuminen kuulusteltavaksi noitakeinojen käyttämisestä pistää lopulta Mariaankin vauhtia. Perhe purjehtii Turkuun, missä Valpuri saa pahoja ennakkoaavistuksia Turun linnasta ja piispa Isaacus Rothoviuksen tulikivenkatkuisista saarnoista. Marraskuussa 1628 perhe lopulta lähtee kävellen kohti Liitsolan kylää. Seitsemäntoista peninkulman matka metsien halki on raskas ja susien vuoksi pelottavakin.

Kinnin talo osoittautuu vaatimattomaksi savupirtiksi, mutta Tuomas on määrätietoinen. Hän opettelee kylän miehiltä uusia taitoja, rakentaa taloon lisäosan, hankkii eläimiä ja menee naimisiin. Samaan aikaan kasvaa hänen vihansa äitiä ja sisarta kohtaan, mutta miksi? Kokeeko hän sukulaisuussuhteen parantajaeukkoihin mainehaittana? Eivätkö äiti ja isosisko osoita talon isännälle tarpeeksi kunnioitusta?

Ei naisten kuulu olla tuollaisia rääväsuisia narttuja kuin sinä ja äiti. Aina sanomassa mielipidettä ja soutamassa vastahankaan. Naisen kuuluu olla nöyrä ja kunnioittaa miestä perheen päänä.

Maria poltetaan roviolla vuonna 1632, mutta Valpurin kohtalontie on pitkä ja mutkikas. Kahdesti hän joutuu Turun hovioikeuden eteen, mutta ei saa kuolemantuomiota, vaan ensimmäisellä kerralla piiskarangaistuksen ja näennäisen maastakarkoituksen. Toisella kerralla häneltä leikataan korvat irti, mistä syystä häntä ruvetaan kutsumaan punaiseksi noidaksi.

Valpuri ei pidä itseään noitana, vaan tilanteita järkiperäisesti huomioivana ja kasvien ominaisuuksiin perehtyneenä parantajana – mihin kuka tahansa pystyisi, jos viitsisi opetella. Hän ei usko loitsujen sinällään parantavan sairaita, koska jopa eestinkielisen lastenlorun lukeminen tuntuu auttavan. Tärkeintä on se, että sairastunut itse uskoo loitsun mahtiin.

Tietysti hän oli tehnyt juomia, loitsinut, käyttänyt taikakaluja ja uskonut enteisiin siinä missä muutkin ihmiset näillä seuduin. Valpurin juomissa oli vain se ero, että ne toimivat, toisin kuin litkut, joita suurin osa kylien vanhoista naisista keitteli parantaakseen milloin mitäkin vaivaansa.

Olisiko noituussyytteiden takana kirkonisien pelko siitä, että nainen tietäisi asioista enemmän kuin he? Valpuri osaa lukea ja puhua useita kieliä – sekö kirkkoa suututtaa? Vain miehillä on oikeus harjoittaa palpurin tai välskärin ammattia ja opiskella lääketiedettä yliopistossa, mutta monilla paikkakunnilla ihmisten ja karjan parantajina toimivat kuitenkin perinteisen tiedon hallitsevat naiset.

Naisten tekemisiä ei katsota hyvällä. Yksi paha sana naapurilta, yksi väärin ymmärretty huomautus, yksi loitsu, jonka väärä ihminen kuulee.

Punainen noita perustuu 1600-luvulla eläneen Valpuri Kinnin tarinaan, josta Jenna Kostet kiinnostui törmätessään oikeudenkäyntipöytäkirjassa uhmakkaaseen lauseeseen: Miksi minä tunnustaisin sellaista, jonka arvon herrat niin paljon paremmin itse tietävät? Syntyi kuva vahvasta naisesta, joka ymmärsi, ettei hänen puheillaan ollut enää mitään merkitystä. Kaikki olivat jo etukäteen päättäneet, että Valpuri on noita.

Punainen noita -romaani kertoo murrosajasta, jolloin kirkko yrittää voimakeinoin saada kansan omaksumaan luterilaisen uskon ja luopumaan niin pakanallisista tavoista kuin katolilaisuuden muodoista. Kirja kuvaa uskottavasti ihmisten elinoloja maalla ja kaupungissa, tapoja ja uskomuksia. Mielenkiintoisia ovat kuvaukset kasvien käytöstä sekä lääkitsemisessä että ruoassa.

Kirjassa on useita vahvoja henkilöhahmoja, mutta eläimiä rakastava Valpuri nousee muiden yli sisukkuudessaan ja myös kyvyssään ymmärtää inhimillistä heikkoutta. Hänen kohtalonsa saa miettimään, miten usein mahdetaankaan joukkohysterian lietsomina lukittautua tiettyyn näkökantaan ja olla kuuroja järjen äänelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti