KANTO, ANNELI: Punaorvot

Kustantaja: Lind & Co 2023

Anneli Kannolta on aiemmin ilmestynyt kaksi Suomen sisällissotaan liittyvää teosta eli punaisten puolella taistelleita naisia kuvaava Veriruusut (2008) ja valkoisten joukkoihin liittyneitä nuorukaisia kuvaava Lahtarit (2017). Teoksessa Punaorvot kohteena ovat sisällissodassa orvoiksi jääneet lapset. Alun perin Punaorvot oli Anneli Kannon yhdessä ohjaaja Lauri Maijalan kanssa Helsingin kaupunginteatterille kirjoittama näytelmä, jonka esitykset jouduttiin koronarajoitusten takia perumaan syksyllä 2020 vain muutaman illan jälkeen.

Ollaan helmikuussa 1918, kun Helsingissä Kallion kaupunginosassa asuva Johanssonin perhe on suuren edessä. Pasilan konepajalla vetureita huoltava ja harmonikkaa erilaisissa tilaisuuksissa soittava Arvo-isä on päättänyt lähteä puolustamaan työväenaatetta myös aseellisesti. Isän mukaan lähtee neljätoistavuotias Aarre, joka toisin kuin isänsä odottelee yhteenottoa innostuneena. Kotiin jäävät odottamaan raskaana oleva Helmi-vaimo, yksitoistavuotias Lahja ja kuusivuotias Ilona.

Punaisten kokeman tappion jälkeen sekä Arvo että Aarre joutuvat Tammisaaren vankileirin epäinhimillisiin oloihin. Arvo kuolee nälkään annettuaan leipäpalaset pojalleen, mutta äärimmäisen kurjassa kunnossa on Aarrekin palattuaan viimein kotiin. Vain taitavan naapurin ansiosta hän toipuu ensin nälkiintymisestä ja sitten espanjantaudista.

Helmin suru puolison kuolemasta on raastavaa. Kun vielä vauvakin menehtyy, ei Helmi enää jaksa muuta kuin käpertyä itseensä. Arvo on aina päättänyt asioista, joten Helmi on nyt aivan tahdoton. Takautumista selviää myöhemmin, miten karu ja turvaton hänen lapsuutensa on ollut, mutta silti hänen itsesäälinsä ja kyvyttömyytensä auttaa lapsiaan tuntuvat todella turhauttavilta.

Uusi koettelemus seuraa. Johanssonit ovat anoneet ja saaneet köyhäinapua ymmärtämättä, että sen jälkeen perhe on holhouksenalainen ja lapset pakkohuostaanotettavia. Avustusjärjestöllä on tässä takana kaunis ajatus: pelastaa lapset kurjuuden ja juoppouden pesästä ja viedä heidät kunnollisten ihmisten luokse oikeaan kotiin. Toisaalta halutaan myös estää punikkiäitejä istuttamasta lapsiinsa julkeaa raakuuttaan sekä kalvavaa vihaansa, joka saastuttaa lapsen sielunelämän.

Köyhäinhoitolautakunnassa on päätetty viedä Ilona sijaiskotiin Pohjanmaalle, mutta kahdelta porvarisnaiselta ei lapsen noutaminen kotoaan käykään ihan helposti. Helmi ei pysty kuin vaikeroimaan sängyllä kovaa kohtaloaan, mutta Ilona tappelee naisia vastaan kiroillen, kirkuen ja purren ja Lahja puolestaan yrittää vedota näiden järkeen. Kun muu ei auta, päättää Lahja lähteä mukaan huolehtimaan pikkusiskostaan.

Kauhavan asemalla odottavat sijaisperheiden edustajat - urheat pohjalaiset, jotka avustuskomitean edustajan mukaan ovat ottaneet orvot pyhäksi velvollisuudekseen. Tosiasiassa monet ovat mukana vain, koska eivät ole kehdanneet kieltäytyä. Lahja valikoituu taloon, jonka isäntä olisi halunnut riuskan pojan avukseen tilan töihin, mutta arvioi Lahjankin tarpeeksi hyväksi työntekijäksi. Eli 600 markan arvoiseksi.

Ilonan puolestaan ottavat hoiviinsa kurikkalaiset sisarukset Iida ja Sofia. He olisivat valmiit sijoittamaan kotiinsa Lahjankin, mutta määräyksen mukaan sisarukset on erotettava toisistaan, jottei turmeleva vaikutus enää jatkuisi. Asemalla seuraa huudon, itkun ja kirousten täyttämä näytelmä, josta jää huono maku kaikille: Vastaanottajat eivät olleet onnellisia eivätkä orvot kiitollisia.

Ilona ei ole helppo kesytettävä, mutta Iidalla ja Sofialla on kärsivällisyyttä ja hyvää tahtoa. Vähitellen tyttö kotiutuu. Stadin slangi unohtuu ja eteläpohjalainen puheenparsi astuu tilalle. Nimi muuttuu Ilonasta Siviäksi. Tietoinen minä unohtaa Helsingissä nähdyt asiat, mutta yöllä painajaisissa esiintyvät kuolleet ihmiset ja sota. Tietoinen minä unohtaa äidin ja sisaret, mutta kissinpoika saa nimekseen Aarrelahja.

Lahjan tilanne on aivan päinvastainen. Kaatunutta poikaansa sureva emäntä katkeroituu punaorvon läsnäolosta ja isäntä näkee Lahjassa sodassa teloittamansa nuoret tytöt. Kumpikaan ei tunnu tajuavan sitä, ettei Helsingissä kasvanut tyttö hallitse maatilan töitä – varsinkaan, kun ei ymmärrä leveällä pohjalaismurteella annetuista ohjeista juuri mitään. Osaamattomuudesta seuraa tukkapöllyä ja lyöntejä. Isännän taholta on aistittavissa jotain muutakin uhkaavaa.

Välillä käy melekeen sääliksi, kun se mennä hinttuuttaa vesiämpärin kans ja ämpäri on sitä nilikkoomiin asti ja vesi pläisköttää verhan helemat märjiksi. Sitte taas pistää vihaksi oma säälintunnekin ja tekisi mieli vedellä flikkaa pitkin korvia, kun se on sellaanen kun on. Surkia

Helsingissä viisitoistavuotias Aarre on turhautunut äitiinsä ja katkera koko yhteiskunnalle. Punikkitaustan takia häneltä sulkeutuvan ovet niin työhön kuin koulutukseen, joten kommunisteja kuunnellessaan Aarrea alkaa yhä enemmän kiinnostaa maa, jossa työmieskin on ihminen ja saa mahdollisuuden opiskeluun. Kirja loppuu lukijaa huolestuttavaan tilanteeseen kesäkuussa 1920.

Vaikka Punaorvot ei kaunokirjallisesti nousekaan Kannon aikaisempien teosten tasolle, on se silti hyvää luettavaa. Kieli on kaunista ja väriä tekstiin tuovat stadin slangi ja pohjalaismurteet. Rakenteeltaan kirja on kekseliäs. Näkökulmia punaorpojen tilanteeseen on useita: kaikkitietävä kertoja kuvailee asioita ulkoapäin ja omia tuntojaan tilittävät vuorollaan Lahja, Ilona, pohjalaisisäntä ja Ester Hällström (vuodesta 1920 Ester Ståhlberg).

Ester Ståhlbergia kannustivat punaorpojen auttamiseen aito myötätunto ja huoli siitä, mitä orvoista tulee aikuisina, jos yhteiskunta heidät nyt hylkää. Toisaalta hänen luottamuksensa muita toimijoita kohtaan oli melko naiivia ja osoittautuikin joiltakin osin katteettomaksi. Lähdeluettelossa Kanto kertoo käyttäneensä paikoittain suoria sitaatteja Ester Ståhlbergin kirjoituksista.

Punaorvot-teos kannattaa lukea ennen kaikkea sen käsittelemän aiheen vuoksi. Kuinka moni tietää tai muistaa, mitä Suomessa tapahtui orpolapsille sisällissodan jälkeen? Punaorpoja oli aivan käsittämätön määrä - 25 000. Tästä joukosta tiedetään vain Pohjanmaalle ja Savoon siirrettyjen 600 lapsen kohtalot, vaikka kodeistaan vietiin arviolta 5000–7000 punaorpoa. Punaorvot itse ovat paljolti vaienneet kokemastaan.