TYLER, ANNE: Sininen lanka

Kustantaja: Otava 2025

Alkuteos: A Spool of Blue Thread (2015)

Suomennos: Laura Beck

Whitshankeissa ei ollut mitään erikoista. Kukaan heistä ei ollut kuuluisa. Kukaan ei ollut poikkeuksellisen älykäs. Ja ulkonäöltään he olivat vain keskitasoa… Mutta kuten useimmat perheet, he kuvittelivat olevansa erityisiä.

Whitshankin perheen kantaisä Junior (Jurvis Roy) rakentaa 1930-luvun Baltimoressa varakkaalle pariskunnalle taloa, jonka sijaintia ja arkkitehtuuria pitää täydellisinä. Hän rakentaa taloa kuin omaansa ja jättää asiakkaiden toiveita toteuttamatta, jos ne sotivat hänen omaa näkemystään vastaan. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä talosta tuleekin hänen perheensä koti. Nousu keskiluokkaan!

… Junior eteni kuten oli alkujaan suunnitellutkin. Tämähän oli kuitenkin hänen elämänsä talo (kuten toisentyyppisellä miehellä olisi ollut elämänsä rakkaus), ja täysin vastoin mitään logiikkaa hän takertui vakaumukseen, että jonakin päivänä hän itse asuisi siinä…

Juniorin mukana taloon muuttavat hänen nuori vaimonsa Linnie Mae, tyttärensä Merrick ja poikansa Red (Redcliffe). Vanhempien kuoltua onnettomuudessa talon ottaa vastuulleen Red, joka jatkaa myös isänsä työtä rakentajana. Järkevä Red on salaa ylpeä taiteellisesta ja estottomasta Abby-vaimostaan, joka pitää yllä nuoruutensa ihanteita ja tarjoaa viikoittain päivällistä sosiaalityössä tapaamilleen yksinäisille ja onnettomille.

Perheen tyttäristä Amanda on yhdeksän ja Jeannie viisi, kun Denny-poika syntyy. Dennyn ollessa neljävuotias perhe karttuu vielä Douglasilla, jota aletaan yleisesti kutsua Stemiksi. Stem on rauhallinen ja tottelevainen poika, joka koulussa tekee tunnollisesti tehtävänsä ja koulusta päästyään on aidosti kiinnostunut työstä rakennusfirmassa. Siinä poika Redin mieleen!

Denny onkin sitten toista maata. Koulussa hän on lahjakkuudestaan huolimatta aina vaikeuksissa. Hän aloittaa asioita, mutta kyllästyy niihin nopeasti. Hän on vihainen ja sulkeutunut ja varjelee mustasukkaisesti yksityisyyttään. Muiden salaisuuksia Denny kyllä nuuskii hanakasti saaden vallantunnetta tiedoistaan. Abbylle hän on lapsista rakkain.

Erästä asiaa ongelmalasten vanhemmat eivät sanoneet koskaan ääneen: oli helpotus kun lapset alkoivat pärjätä, mutta mitä vanhempien piti tehdä sille suuttumukselle, jota he olivat tunteneet kaikki nuo vuodet?

Aikuisena Denny elää kierrellen maailmaa. Kotiin hän saapuu aika ajoin, mutta vierailu voi yhtäkkiä keskeytyä Denny loukkaannuttua jostakin. Tämän jälkeen voi kulua kuukausia tai jopa vuosia ennen seuraavaa yhteydenottoa, joten perhe oppii olemaan Dennyn kanssa varpaillaan ja varautuneena erilaisiin yllätyksiin. Toki Denny voi olla hyvinkin auttavainen, mutta salassa.

Vuosi 2012 on Whitshankin perheessä mullistusten aikaa. Redin kuulo huononee ja Abby alkaa saada lyhyitä muistikatkoksia. Denny ja Stem olisivat molemmat valmiita muuttamaan vanhempiensa luo pitääkseen heistä huolta. Syntyy valtataistelua. Vanhoja kaunoja nousee esiin. Tilanne ratkeaa traagisesti ja Juniorin rakkaudella rakentama talo tyhjenee ihmisistä ja tavaroista. Samalla selviää myös Stemiin liittynyt salaisuus.

Sininen lanka -teoksen viimeiset luvut sukeltavat menneeseen. Milloin ja miten Abbylle valkeni, että Red olisi kumppanina todellinen aarre? Miten Abby säilytti ”kelta-vihreänä iltapäivänä” syttyneen tunteensa koko pitkän avioliiton ajan?  Kirjan mielenkiintoisin osuus on kertomus Juniorin ja Linnie Maen avioliitosta, joka ei ehkä ollutkaan yksi maailman suurista rakkaustarinoista, vaikka Linnie Mae niin Abbylle väittääkin.

Sininen lanka on tyyliltään arkinen ja lakoninen, mutta yllättää aina välillä herkullisen ironisilla heitoillaan. Paljon joutuu lukemaan rivien välistä, mutta henkilöt tulevat ilahduttavan tutuiksi kaikkine ominaispiirteineen, joskus hellyttävinä ja joskus ärsyttävinä. Ohimennenkin mainituilla yksityiskohdilla on merkitystä.

Mikä sitten tekee Whitshankin perheestä tarinan arvoisen? Vai onko niin kuin Abby pelkää: heidän perheensä olisi vain yksi sekava, tyytymätön, tavallinen perhe? Vai juuri tavallisuudessako piilee sen viehätys?

RYTISALO, MINNA: Sylvia

Kustantaja: WSOY 2025

Kansi: Ville Laihonen

Minna Rytisalon kirja Sylvia alkaa nimihenkilön esittelyllä. Sylvia Petronella Antoinette van der Moer syntyi Haagissa vuonna 1923, menetti isänsä parivuotiaana ja eli sen jälkeen äitinsä ja sisarensa kanssa hyvin vaatimattomissa oloissa. Toisen maailmansodan jälkeen Sylvia lähti maailmalle ja avioitui 1946 yhdysvaltalaisen free lance -toimittajan kanssa. Liitto päättyi eroon 1948, mutta Sylvia jatkoi matkustelua.

Helsinkiin Sylvia saapui kesäkuussa 1949 ja eleli amerikkalaisen toimittajan roolissa seurapiireissä, kunnes hotelli teki rikosilmoituksen maksamattomista maksuista. Petronellaksi muuttunut seikkailijatar lähti hankaluuksia pakoon Lappiin ja vaelsi geologi Klaus Säynäjärven mukana Lemmenjoelle toimiakseen kullankaivajien leirissä kokkina. Suojelupoliisi kuitenkin tavoitti Petronellan ja kuljetti Helsinkiin kuulusteluihin. Hänet karkotettiin Suomesta lokakuussa 1949.

Hän on ollut aivan tavallinen tyttö, ei hän ole tehnyt mitään mainetekoja tai mitään, miksi olisi jäänyt historiaan. Miksi hänet yhä muistetaan?

Faktojen jälkeen kirjassa seuraa fiktio. Millainen nainen Sylvia oikein oli? Kertomukset seuraavat toisiaan, kun Sylvia tapaa ihmisiä eri puolilla maailmaa aina erinimisenä ja eri elämäntarinalla varustettuna.  Hän tietää, että maailmassa menestyvät ne, jotka osaavat valita oikeat tarinat, joten seurasta riippuu, onko Sylvia paronitar, leski tai sotasankari.

Sylviassa on sellaista itsevarmuutta ja säteilyä, että ihmiset harvoin kyseenalaistavat hänen tarinoitaan. Hän itse taas ei katso toimivansa väärin hyväuskoisia petkuttaessaan, koska se on hänelle ainoa tapa selvitä päivästä toiseen. Tuskinpa kenenkään kukkaro kevenee liikaa sinä lyhyenä aikana, jonka Petronella yhdessä paikassa viipyy!

Ei ole mikään iso synti, että joku voileipä, kananmuna tai maitolasillinen on jäänyt maksamatta tai hotellihuone kuittaamatta.

Kertomukset Sylvian ja ihmisten kohtaamisista ovat kuin novelleja romaanin sisällä; selkeitä kokonaisuuksia, joista paljastuvat kummankin osapuolen ajatukset. Niihin limittyvät Petronellan kokemukset Lapissa, missä avarat maisemat vaikuttavat maailmaa nähneeseen seikkailijaan todella voimakkaasti ja saavat hänet nöyränä tutkiskelemaan omaa itseään. Tämä on kirjan kauneinta antia.

…minä katson niin kauas etten elämässäni koskaan ennen, ja kutistun sen kaiken edessä. Maisema on avartunut valtavaksi. On pakko istuutua. Olen hiekanjyvä tai vaivaiskoivun pyöreä lehti. Ei ihminen saa maailmaan minkäänlaista merkkiä tai muistoa jätettyä, ja kuollessaan jokainen katoaa jäljettömiin.

Klaus Säynäjärvestä Petronella löytää ystävän. Mies suhtautuu naiseen asiallisesti eikä tuomitse tätä, vaikka näkeekin keksittyjen tarinoiden läpi. Yhteinen huumori löytyy. Kullankaivajat puolestaan mieltyvät kauniiseen ja eloisaan Petronellaan niin paljon, että tarjoutuvat maksamaan tämän velat voidakseen pitää kaunottaren luonaan. Tämä kuitenkin katoaa jäljettömiin kuin aave.

Muuhun tekstiin kietoutuu vielä Supon edustajan Tapio Korhosen kronologialtaan takaperoisesti etenevä selostus Petronellan hakumatkasta Lapista Helsinkiin. Korhonen ei usko Petronellasta mitään hyvää, vaan pitää tämän jokaista sanaa ja elettä todisteena kavaluudesta. Väärällä nimellä ja ilman passia matkustava nainen on varmasti vakooja! Ehkä moni muukin suomalainen ajatteli tuolloin samoin.

Sylvian tarina ei lopu karkotukseen. Hän eli viimeiset vuotensa Yhdysvalloissa, missä kuoli 90 vuoden iässä tammikuussa 2014. Hän ei kuitenkaan unohtanut Lappia, vaan toivoi ennen kuolemaansa, että hänen tuhkansa levitettäisiin Lemmenjoelle. Kesällä 2014 tytär toteutti äitinsä toiveen ja toi tuhkat Lemmenjoelle ja Inarin hautausmaalle. Petronella palasi ystäviensä luo.

Kullankaivajat puolestaan eivät koskaan unohtaneet kaunista Petronellaansa, vaan nimesivät hänen mukaansa Lemmenjoen läheiset tunturit Petronellan kukkuloiksi. Näin nuoresta naisesta muodostui yksi Lapin kultamaiden legendoista, jonka lumoa Rytisalon taidokkaasti rakennettu teos ei vähennä.

Onko sattumaa, mihin on syntynyt, millaisiin oloihin ja keneksi, mitä lopulta voi valita vai voiko mitään? Onko ihmisen oltava kuin tervapääsky, vai voiko valita myös pysähtymisen?

Olin aina ajatellut, että voisin valita kaikki vaihtoehdot, mutta nyt olen ymmärtänyt, että jokainen valinta on myös valitsematta jättämistä. 

Sylvia Antoinette Petronella van der Moerin muistolaatta Inarin hautausmaan Pyrkyripalstalla.