FOSSUM, KARIN: Minä näen pimeässä

Riktor-niminen mies työskentelee vanhainkodissa ja vaikuttaa täydelliseltä, huolehtivalta hoitajalta. Tosiasiassa hän nauttii vanhusten kiduttamisesta, kuten hiusten repimisestä, arkojen paikkojen nipistelystä, ruoatta jättämisestä ja lääkityksen kieltämisestä. Myös vapaa-aikanaan Riktor hakeutuu heikkojen ja avuttomien pariin ja kutsuu ilkeitä tekojaan ”arkiseksi kiusanteoksi”.

Vaikka Riktor halveksiikin heikkoutta muissa ihmisissä, ei hän voi tukahduttaa omaa ystävyyden ja läheisyyden tarvettaan. Hän haaveksii naisista ja löytää työtovereidensa sanoista ja teoista kätkettyjä merkityksiä, jotka osoittavat hänen mielestään halua rakkaussuhteeseen. Lähimmäksi ystävyyttä Riktor pääsee kuitenkin puistossa tapaamansa kodittoman miehen kanssa, jota hän houkuttelee luokseen lupailemalla runsasta alkoholitarjoilua hyvää keskustelua vastaan. Kuinka laitapuolen kulkija voisi olla yrittämättä hyötyä tilaisuudesta enemmänkin? Miehen petollisuus nostattaa Riktorissa hallitsemattoman kiukunpuuskan, joka johtaa murhaan. Ruumiin Riktor kaivaa puutarhaan.

Aikanaan Riktor joutuu syytteeseen murhasta, muttei suinkaan kodittoman miehen surmaamisesta. Vanhainkodissa kuolee nainen, jota Riktor on aivan erityisesti kiusannut ja pelotellut. Todisteet kiusaamisesta ovat pitävät, mutta murhasta ei ole selvää näyttöä. Miten oikeus suhtautuu aihetodisteisiin? Tuomitaanko Riktor murhasta, jota hän ei ole tehnyt? Selviääkö hän siitä murhasta, jonka oikeasti teki?

Fossum kuvaa taitavasti Riktorin mielen pirstoutumista:

Toisinaan, yön hiljaisuudessa, makuuhuoneeseeni ajaa rekka, joka syöksyy ovesta sisään ja pysäköi sängyn viereen. Dieselmoottori käy ja mekastaa aamuun asti. Olen aivan uuvuksissa kun viimein nousen sängystä. Toisaalta. Hiljaisuus pelottaa vielä enemmän sillä olen elänyt koko elämäni kaiken tämän melun keskellä, äänten ja mekkalan.

KÖNGÄS, HEIDI: Dora, Dora

Kirjan nimi on kaunis, mutta asia johon se viittaa, on kauhea. Mittelbau-Dora oli yksi natsien julmimmista keskitysleireistä, jossa vangit joutuivat elämään vuoreen kaivetuissa tunneleissa. Varusteluministeri Albert Speer kävi siellä vuonna 1943 tarkastusmatkalla eikä voinut näkyä koskaan unohtaa – ei kylläkään myötätunnosta vankeja kohtaan.

Dora, Dora – teos kertoo Albert Speerin matkasta Petsamon nikkelikaivoksia tarkastamaan jouluna 1943. Seurueeseen kuuluvat Speerin lisäksi sihteeri Annemarie ja saksalaissotilaita viihdyttämään komennetut artistit eli taikuri ja viulisti sekä suomalainen tulkki. Matkan kulkua seurataan vuoronperään Speerin, Annemarien, tulkin ja taikurin ajatusten välityksellä ja samalla luodataan myös mennyttä. Kaiken taustana on viiltävän kylmä ja autio Lappi.

Speer tietää Saksan jo hävinneen sodan, mutta se ei häntä ahdista. Häntä ahdistaa välirikko Hitlerin kanssa. Hitler nosti Speerin nykyiseen asemaansa, korkeammalle kuin kukaan koskaan osasi kuvitella. Hitlerin kanssa hän saattoi kokea kiihkoa, jota ei kenenkään muun kanssa. Fyysistä täyttymystä ei tarvittu, rivot puheet ja vihjailut riittivät. Nyt hänet on syrjäytetty. Järki sanoo Speerille, että Hitler on hullu ja arvostelukyvytön ja ajaa jääräpäisyydessään kansansa tuhoon, mutta tunteita järkipuhe ei tukahduta. Oma minä ei sekään itsetutkiskelun hetkinä miellytä, vaan Speer vertaa itseään Dora-leirin pimeään ja löyhkäävään onkaloon.

Annemarie on lojaali Speerille, mutta kritiikitön hän ei ole. Hän epäilee Speerin pystyvän pahoihin ja itsekkäisiin tekoihin, ihan vain omistushalun vuoksi tai ahdistustaan laukaistakseen. Rehellinen ja viaton suomalainen tulkki alkaa kiinnostaa Annemarieta matkan mittaan enemmän ja enemmän – ehkä jonkinlaisena korvikkeena rintamalla olevalle aviopuolisolle. Nuori mies taas ihastuu heti ensi silmäyksellä kauniiseen ja tyylikkääseen Annemarieen ja iloitsee nöyrästi jokaisesta ystävällisestä sanasta. Hänelle retki Petsamoon merkitsee jo sinällään vaihtelua muuten yksitoikkoisessa ja koti-ikävän värittämässä elämässä. Taikuri taas on Hampurin pommituksissa kotinsa ja omaisuutensa menettänyt ressukka. Hän ei pysty matkasta nauttimaan, vaan palelee hirvittävästi koko ajan ja pelkää henkensä edestä. Vasta lopussa hänen pelkonsa todellinen syy selviää.

Kirja on taitavasti rakennettu ja saa lisää ulottuvuutta siitä, että tapahtumia seurataan useasta eri näkökulmasta. Se on myös varsin jännittävä. Alusta alkaen on selvää, että jotain kohtalokasta tulee tapahtumaan, mutta mitä ja kenelle?

MORAIS, RICHARD C.: Herkullinen elämä

Richard C. Morais on syntynyt Portugalissa, varttunut Sveitsissä ja matkustellut toimittajantyönsä vuoksi eri puolilla maailmaa. Nykyisin hän asuu perheensä kanssa Yhdysvalloissa. Herkullinen elämä on ruoanlaittoa ja hyvää ruokaa rakastavan kirjailijan esikoisteos.

Hassan-vauvan ensimmäinen aistimus elämästä oli kalacurryn tuoksu. Suku omisti Mumbain hökkelikylässä hyvin menestyvän ravintolan, jossa Hassan alkoi jo taaperona opetella oikeiden tuoretuotteiden valintaa ja mausteiden käyttöä. Naapureiden vimmainen kateus johti kuitenkin siihen, että perhe lähti Lontooseen ja sieltä edelleen Ranskaan. Kohtalo pysäytti kiertolaiset viimein pienessä Lumièren kylässä, myynnissä olevan talon edessä; tässä oivallinen paikka alueen ensimmäiselle intialaiselle ravintolalle! Paha vain, että kadun toisella puolella sijaitsi madame Malloryn kuuluisa ja hienostunut ranskalaisravintola, sillä kopean madamen ja kuohahtelevien intialaisten välille syntyi väistämättä kilpailua ruokatorin antimista ja seudun parhaista asiakkaista. Madamea taisi eniten kirvellä se, että hän vaistosi nuoressa Hassanissa ylivertaisen lahjakkuuden, joka vain odotti oikeata koulutusta päästäkseen esiin. Kukapa ryhtyikään kouluttajaksi? Miten korkealle pystyi ulkomaalaistaustainen lahjakkuus lopulta nousemaan?

Herkullinen elämä –teos on ylistys hyvälle ruoalle. Siinä käydään toreilla ja kauppahalleissa ihmettelemässä mitä erilaisimpia aineksia (Mumbaissa ne eivät vaikuta joka suhteessa länsimaalaisen lukijan ruokahalua herättäviltä). Tutustutaan huippukeittiöissä vallitsevaan hierarkiaan ja kuumeiseen hyörinään, jossa pienikin virhe on katastrofi. Jokaiseen aistiin vedotaan. Silti tärkeimpiä ovat tunteet: perheenjäsenten välinen lojaalisuus ja yhteishenki, ystävyys ja rakkaus. Herkullinen elämä on mielenkiintoinen lukuromaani, josta jää hyvä (joskin nälkäinen) olo.

MANTEL, HILARY: Syytettyjen sali

Englantilainen Hilary Mantel (s. 1952) on kirjoittamassa upeaa romaanitrilogiaa Henrik VIII:n ajan Englannista. Sekä sarjan ensimmäinen osa Susipalatsi että toinen osa Syytettyjen sali voittivat Man Booker-palkinnon, joten Mantelista tuli kolmas henkilö (ja ensimmäinen nainen), joka koskaan on voittanut kyseisen palkinnon kahdesti.

Syytettyjen sali ajoittuu vuosiin 1535–1536, jolloin Anne Boleynin ja Henrik VIII:n avioliitto on ajautunut kriisiin. Henrik tarvitsisi miespuolisen perijän turvatakseen Tudorien oikeudet Englannin kruunuun, mutta Katariina Aragonialaisen tavoin Annekin synnyttää ”vain” tyttären. Oikukkaan Annen viehätys on muutenkin himmentynyt Henrikin silmissä ja vienon hovineito Jane Seymourin vetovoima kasvanut. Henrikin läheisin neuvonantaja Thomas Cromwell oivaltaa pian, missä mennään, ja rupeaa kylmästi laskelmoiden järjestelemään asioita kuninkaansa mielen mukaisiksi.

Thomas Cromwell (1485–1540) on Mantelin teossarjan päähenkilö ja kertoja. Susipalatsi antaa hänestä sympaattisen kuvan: kaltoin kohdellusta sepän pojasta kehkeytyy monipuolisesti sivistynyt ja avarakatseinen hovimies, joka turvautuu mieluummin sanan voimaan kuin väkivaltaan. Syytettyjen sali - teos tuottaa Cromwelliin ihastuneelle lukijalle karvaan pettymyksen. Valtiomiehelle on tärkeintä pysyä kuninkaan suosiossa eivätkä kilpailun vaatimat uhrit hänen omaatuntoaan paina.

Ensinnäkin kuningatar Anne on leimattava löyhätapaiseksi irstailijaksi, jolle luonnottomuudetkaan eivät ole vieraita. Kun laaditaan vielä nopeasti uusi laki, niin Annea voidaan syyttää maanpetoksestakin – onhan hän todennäköisesti joskus kuvitellut, millaista olisi jos Henrik kuolisi. Jotta syytökset olisivat uskottavia, täytyy Annella olla rikoskumppaneita. Nyt tulee ilmi Cromwellin pitkävihaisuus. Uhreiksi valitaan ne neljä miestä, jotka ovat syvimmin loukanneet joko häntä itseään tai hänelle rakasta ihmistä. Irrallisista lauseenpätkistä ja huolettomista sutkauksista rakennetaan raskauttava todistusaineisto – tärkeintä ei ole totuus sinällään, vaan se osa totuudesta, jota voi käyttää hyväksi.

…vallassa ja sodassa on samat säännöt, hämäystaito ratkaisee. Ja ihminen hämää ja tulee itse hämätyksi, olipa suurlähettiläs tai kosija. Jos miehen aikeena on hämäys, sinut on jo hämätty, jos kuvittelet ymmärtäväsi hänen merkityksensä. Tartut siihen kädelläsi, ja se lennähtää tiehensä. Laki kirjoitetaan naulaamalla merkitys kiinni, runo taas pakenemaan merkitystä.

Mantelin teksti on nautittavaa ja henkilöiden replikoinnissa pääsee usein huumorikin valloilleen. Ihmiset tuntuvat uskomattoman todellisilta ja eläviltä ja kirjaa lukee jännittyneenä, vaikka historialliset faktat ovat hyvin tiedossa. Cromwellia ei voi enää ihailla sankarina, mutta hänen suhteensa elättää kuitenkin toiveita inhimillisyyden paluusta. Pieniä pilkahduksia anteeksiannosta ja katumuksesta on nähtävissä.