PULKKINEN, RIIKKA: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kustantaja: Otava 2014

Riikka Pulkkinen (s. 1980) on tullut tunnetuksi kirjailijana, jonka teoksille ovat tunnusomaisia nasevat nimet ja vakavat aiheet. Uusin teos on jotain muuta. Kirjan nimi on pitkä: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän, ja sisältö on chick litiä eli kaunokirjallisuutta, joka käsittelee modernin naisen elämää humoristisesti ja kevyesti. Tarinan ensimmäinen versio ilmestyi vuonna 2010 jatkokertomuksena Kauneus & Terveys -lehdessä ja nyt sitten kovakantisena kirjana.

Kirjan sankaritar on Iiris, 28-vuotias koulupsykologi. Hänen elämässään on jo ollut kaksi alkua eli ensin syntymä ja sitten elämänkumppanin Aleksin löytyminen. Nyt on vuorossa kolmas alku, sillä seitsemän yhteisen vuoden jälkeen Aleksi haluaa erota. Ei tulekaan suunniteltuja yhteisiä lapsia (Frida jos tyttö, Oliver jos poika), ei sukujouluja, ei vierekkäisiä hautoja. Isku on musertava, mutta onneksi on tukijoukkoja, samppanjaa, suklaata ja korkokenkiä. Naapurista löytyy kahdeksankymppinen Marja-Liisa, jonka napakat neuvot perustuvat sekä elämänkokemukseen että Kauniit ja rohkeat -saippuasarjan tarjoamiin viisauksiin.

Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän käsittelee itse asiassa aika suuria naiseuteen liittyviä kysymyksiä. On rakastamisen vaikeutta ja uuden etsintää, on lapsettomuuden ja äitiyden ongelmia, on nuorten ja vähän vanhempienkin kasvukipuja ja aikuistumisen haasteita. Iiris itse hämmästyy muiden tuomitessa hänet takertuvaksi, itsekeskeiseksi ja omahyväiseksi – onhan hän sentään pätevä psykologi! Koulun ongelmanuorillekin hän räätälöi aivan uudenlaisen voimaterapian. Onneksi Iiris tarinan edetessä ymmärtää, että omin jaloin pärjää:

   …ettei naisen tule olla yhtäkään miestä varten, ei asettaa yhtäkään miestä onnensa ehdoksi. Joten entäpä jos minunkin tarinani päättyy vain risteykseen, katuvaloihin tai raitiovaunumatkaan minä tahansa keskiviikkona, eikä mitään erikoista tapahdu.
   Menen tien yli, sillä selvä.
   Sillä selvä, eikö niin?
   Ei fanfaareja, ei oivallusta, ja – ennen muuta – ei prinssiä, ei ketään. Pelkästään minä, Iiris Lempivaara, reikä sukassa, suklaata käsilaukussa, hätäkalja työpöydän laatikossa, kaaos kotona ja pään sisällä, mutta sydän painavana kaihosta ja ilosta, sata suunnitelmaa takataskussa, suunnitelmaa, joista yksikään ei liity siihen, miten löytää se oikea. Pieniä suunnitelmia, tai miksei isoja, mutta pelkästään itseni varalle.

Pulkkinen on sanataituri, joka pystyy tekemään kepeästä komediasta lukuelämyksen. Välillä hän lyö riehakkaasti yli ja liioittelee tapahtumien ja henkilöiden omituisuutta, mutta säilyttää silti koko ajan suunnan ja kokonaiskuvan. Kovin läheistä ei yhdestäkään henkilöhahmosta tule, mutta kaikkia tarvitaan erilaisten näkökulmien takaamiseksi vauvasta vanhukseen. Apuna käytetään myös viittauksia filosofiaan, psykologiaan, musiikkiin, elokuvaan ja (lajityypille ominaisesti) kaupallisiin tuotemerkkeihin. Seksikin saa oman osansa. Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on Pulkkiselta eräänlainen tyyliharjoitus, uuden ja erilaisen kokeilu. Pieni kirja tarjoaa hykerryttäviä hetkiä, vaikka aivan kaikki ei nauratakaan.

KROHN, LEENA: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia

Kustantaja: Teos 2013

On tapahtunut valtava ydinräjähdys. Hengissä selvinneet on koottu Hotel Sapiens -nimiseen turvapaikkaan, jossa heistä huolehtivat huippuunsa kehittyneen tekoälyn luomat robottimaiset Kaitsijat. Varmaan ihan tarkoituksella näille Kaitsijoille on annettu nunnan hahmo – he ovat järkeviä, luotettavia ja tunnollisia, mutta kyvyttömiä poikkeamaan heihin iskostetuista säännöistä. Kaitsijoiden hoivaamat ihmiset taas ovat (ihmisille ominaiseen tapaan) tunteiden vietävissä, oikukkaita ja arvaamattomia eli irrationaalisia. Osa henkilöistä on ihan realismin piirissä, mutta joukossa on myös lähinnä fantasiakertomukseen sopivia tyyppejä, esimerkiksi oman varjonsa kanssa osia vaihtava mies ja mitä oudoimpia fobioita lääkäriinsä tartuttava potilas. Hotellialueen ulkopuolisesta maailmasta kukaan ei tiedä mitään, jos siellä ylipäätään mitään enää on olemassakaan. Edes lähitienoota ei näy, sillä heti puistoa rajaavan muurin takana nousee sankka sumuseinämä, joka peittää näkyvistä maiseman, taivaan ja auringon. Kellot eivät toimi: aika on lakannut olemasta.

Hotellin tapahtumista kertovat sen asukkaat, kukin omasta subjektiivisesta näkökulmastaan tai jopa tietoisesti valehdellen ja omia tekojaan kaunistellen. Joissakin kertomuksissa on melkoista tilannekomiikkaa, minkä tehoa vielä lisää kertojan ylen totinen äänensävy. Hupaisia ovat myös hotellin asiakkaiden viihdykkeeksi luodut virtuaalihahmot, koska tekoäly ei pysty ymmärtämään abstrakteja käsitteitä. Esimerkiksi filosofi-matemaatikko Descartesin sanoma kääntyy ihan päälaelleen, kun hänen teesinsä ”ajattelen, siis olen” muuttuu muotoon ”näen unta, olen siis olemassa”.

Leena Krohnin teoksissa on aina viittauksia matematiikkaan ja luonnontieteisiin, niin nytkin. Hotel Sapiens on dystopia eli satiirinen kuvaus ekologisen katastrofin jälkeisestä tulevaisuuden yhteiskunnasta. Koko maailma on tuhoutumassa. Myrkyt kuihduttavat luonnon. Linnut putoavat kuolleina maahan. Silti loppuun jää toivon ele: ryhmän ainoa lapsi nostaa uhmakkaasti talon katolle maailmanlipun liehumaan.

LI, YIYUN: Kulkurit

Kustantaja: Tammi 2013
Alkuteos: The vagrants
Suomennos: Seppo Loponen

Yiyun Li syntyi Beijingissä vuonna 1972 ja muutti vuonna 1996 Yhdysvaltoihin opiskelemaan

immunologiaa, myöhemmin kirjoittamista. Nykyisin hän asuu Kaliforniassa ja kirjoittaa teoksensa suoraan englanniksi. Tähän mennessä Yiyun Li on julkaissut kaksi novellikokoelmaa ja yhden romaanin ja saanut niistä lukuisia palkintoja.

Romaani Kulkurit sijoittuu Kurajoki-nimiseen kiinalaiskylään vuonna 1979. Puhemies Mao on kuollut pari vuotta aiemmin ja joidenkin ihmisten mielessä on alkanut elää toive uudesta ja vapaammasta Kiinasta. Kurajoella nuoren Gu Shanin teloitus on lähtölaukaus mielenilmauksiin. Kiihkomielisenä punakaartilaisena aikoinaan riehuneen Shanin kuolema ei sinällään sureta ihmisiä, mutta vääränä koetaan Shanin tuomitseminen siksi, että hän on alkanut epäillä tekojensa oikeutusta. Mielenosoittajat vaativat Shania koskeneiden syytteiden kumoamista jälkikäteen ja maineen puhdistamista. Hetken näyttääkin siltä, että poliittinen suunta on kääntymässä, mutta lopulta kaikki murskautuu. Tuomiolle joutuvat niin kansanliikkeeseen oikeasti osallistuneet kuin ilmiantajien mielivaltaisesti nimeämät ulkopuoliset.

Tapahtumiin tarjoavat oman näkökulmansa nämä henkilöt: opettaja Gu eli Shanin isä, valtion uutistenlukija Kai, hyljeksitty Nini-tyttö, lipevä tyhjäntoimittaja Bashi, kadunlakaisija Hua ja koulupoika Tong. Aluksi henkilöt vaikuttavat täysin toisistaan irrallisilta, mutta tapahtumien edetessä yhteyksiä löytyy. Esimerkiksi Ninin syntyminen vammaisena on ilmeisesti Shanin syytä ja saa Gun pariskunnan kohtelemaan Niniä erityisen vieraanvaraisesti – Nini itse ei tätä tiedä. Henkilöiden kohtalot risteävät ja solmiutuvat toisiinsa yllättävästi: Kai rohkaisee rouva Guta, Bashi ja Nini rakastuvat, Bashin touhujen ansiosta Tongista tulee sankari…

Kulkurit -teoksessa on useita vastenmielisiä ja ahdistavia yksityiskohtia. Henkilöistä moni on kieroutunut, julma, laskelmoiva, itsekeskeinen tai vastuuton. Silti tarinan sävy on koko ajan rauhallinen ja paikoin jopa humoristinen. Rakkautta, anteeksiantoa ja yhteisvastuuta löytyy sen verran, ettei kirjasta jää aivan toivoton tunne. Ihmisistä inhimillisimpiä ja uskollisimpia ovat kulkurit, juurettomat.

Kirja on varmasti totuudenmukainen kuvaus eräästä aikakaudesta, vaikkei se mihinkään tiettyyn tositapaukseen perustukaan. Hirveältä tuntuu, että pienet koululapset määrätään seuraamaan Shanin tuomitsemista yhtenä osana Kevätpäiväntasauksen juhlallisuuksia. Samaten se, että Shanin vanhempien täytyy itse kustantaa lapsensa surmaava luoti. Tai se, että kansan sankariksi nostetaan vanhempansa ja naapurinsa pettävä poika. Karmaisevimpana lukija kokee kuitenkin sen, että näihin asioihin suhtaudutaan niin tyynesti ja arkisesti. Joukon mukana mennään sinne, minne kaukaiset vallanpitäjät kulloinkin määräävät. Ja näin tapahtuu vielä nykypäivänäkin, jossain päin maailmaa. Kulkurit saa lukijan mietteliääksi.

PS. Kirjan herättämä oivallus: vanhempansa menettänyt lapsi on orpo ja puolisonsa menettänyt ihminen on leski. Lapsensa menettäneelle vanhemmalle ei ole vastaavaa nimeä.

SEMPLE, MARIA: Missä olet, Bernadette?

Kustantaja: Gummerus 2013
Alkuteos: Where’d You Go, Bernadette
Suomennos: Outi Järvinen

Yhdysvaltalainen Maria Semple (s. 1964) tunnetaan sellaisten televisiosarjojen käsikirjoittajana kuin Hulluna sinuun, Sukuvika ja Ellen. Nykyisin hän asuu Seattlessa, opettaa kirjoittamista ja opiskelee runoutta. Hän myös tekee vapaaehtoistyötä maapallon sammakkoeläinten suojelemisen ja tutkimisen puolesta, mistä kiitoksena äskettäin Sri Lankasta löytynyt sammakkolaji on nimetty Semplen tyttären mukaan. Teos Missä olet, Bernadette? oli Women's Prize for Fiction 2013 -palkintoehdokkaana.

Bernadette Fox oli ensimmäinen MacArthur-palkinnon voittanut arkkitehti, vihreä ennen vihreää vallankumousta ja tee-se-itse-liikkeen aloittaja. Sitten tuli nöyryytys työelämässä, keskenmenoja ja sydänvikaisena syntynyt Bee-tytär. Nyt Bernadetten elämä keskittyy sateiseen ja nurkkakuntaiseen Seattleen, missä mies nauttii työstään Microsoftin ihmemiehenä ja tytär loistaa koulussa. Bernadette vain ei jaksa mitään, ei pitää taloa ja puutarhaa kunnossa, ei osallistua koulun edellyttämiin kokoontumisiin ja oheistoimintoihin. Hänen eristäytymisensä tulkitaan koppavuudeksi ja erikoisuudentavoitteluksi, mikä herättää kaunaa ja pikkumaista kostonhalua. Tilanne riistäytyy käsistä ja katastrofi seuraa toistaan. Tilanteen kärjistyessä äärimmilleen Bernadette katoaa.

Missä olet, Bernadette? koostuu sähköposteista, kirjeistä, fakseista, raporteista ja artikkeleista, joiden perusteella Bee muodostaa kokonaiskuvaa äitinsä katoamiseen johtaneista tapahtumista. Samalla rakentuu myös yllättävän elävä kuva tapahtumiin osallistuneista henkilöistä, vaikka heidän hupsuuttaan kärjistetäänkin. Bernadette herättää myötätuntoa, sillä häntä pystyy ymmärtämään ja särmikkyydenkin hyväksymään.

Kirja on satiiri, jossa tapahtumat paisuvat kuin pullataikina ja pienet valheet ja väärinkäsitykset johtavat tuhoisiin seuraamuksiin. Nokkelien oivallusten ja terävien huomioiden ohella siinä on kuitenkin lämpöä, joten lukukokemus on viihdyttävä. Loppu on kenties liiankin auvoinen…