HIEKKAPELTO, KATI: Suojattomat

Kustantaja: Otava 2014

Kati Hiekkapelto (s. 1970) esitteli esikoisdekkarissaan Kolibri mielenkiintoisen henkilön, taustaltaan jugoslavialais- unkarilaisen Anna Feketen, joka toimii poliisina hyvin paljon Oulua muistuttavassa kaupungissa. Anna on pääosassa myös Hiekkapellon toisessa romaanissa Suojattomat, johon idea on tullut kirjailijan omasta elämästä. Hiekkapelto nimittäin tarjosi kodissaan suojan pakistanilaiselle perheelle, jonka turvapaikkahakemus oli Suomessa hylätty. Hylätty siitä huolimatta, että kristitylle perheelle paluu islaminuskoiseen Pakistaniin olisi merkinnyt todellista vaaraa. Lisäksi perheen lapsista toinen oli jo ennättänyt aloittaa koulunkäynnin Suomessa. Onneksi käännytyspäätöksestä tehty valitus tuotti tämän perheen kohdalla onnellisen lopputuloksen. Suojattomat -teoksessa Anna Fekete kritisoi voimakkaasti Suomen viranomaisten toimintaa turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten kohtelussa, koska joutuu esimiesten määräyksestä tekemään asioita, joita ei hyväksy.

Yksi Suojattomat-teoksen päähenkilöistä on afganistanilainen kristitty Sammy, joka on saanut käännytyspäätöksen, mutta painunut maan alle. Hän asuu kaduilla ja roskapöntöissä ja turruttaa vilua ja nälkää huumeiden avulla. Mitään rikollista Sammy ei halua tehdä, mutta on onnettomuudekseen väärässä paikassa väärään aikaan ja sotkeutuu liian suuriin huume- ja murhakuvioihin. Vanha mies kuolee tapaturmaisesti, huumediileri menehtyy epämääräisissä olosuhteissa ja moottoripyöräjengi uhkailee poliisia. Sammy vaikuttaa tapauksia yhdistävältä tekijältä, mutta Anna ei ole ihan vakuuttunut.

Lukija tietää vanhan miehen tapauksesta pitkän aikaa enemmän kuin viranomaiset, mutta kohta ratkaistavaksi tulee uusia mysteereitä, joissa lukija on samalla viivalla poliisin kanssa. Hiekkapelto ei onneksi herkuttele väkivaltakuvauksilla, vaan keskittyy toisaalta vetävään juoneen ja toisaalta henkilökuvaukseen. Anna Feketeä kalvaa yksinäisyys ja turhautuneisuus. Mihin hän voi ankkuroitua, jos koko suku asuu tuhansien kilometrien päässä? Onko hänen tekemästään työstä mitään hyötyä? Samaa ahdistusta kantaa Annan työtoveri Esko, joka edelleen onnistuu raivostuttamaan sovinismillaan ja muukalaisvihallaan, mutta yllättäen herättämään myös myönteisiä ajatuksia. Joitakin asioita Hiekkapelto jättää ärsyttävästi roikkumaan ilmaan, kuten esimerkiksi sen miksi unkarilainen au pair Gabriella herättää Annassa niin negatiivisia tunteita. Ehkäpä seuraava Anna Fekete -dekkari on jo suunnitteilla. 

FARAH, NURA: Aavikon tyttäret

Kustantaja: Otava 2014

Nura Farah (s. 1979) muutti Somaliasta Suomeen 13-vuotiaana, suoritti koulun hyvin arvosanoin ja kouluttautui laborantiksi. Aavikon tyttäret on hänen esikoisteoksensa ja myös ensimmäinen somalialaistaustaisen suomalaisen suomeksi kirjoittama romaani.

Aavikon tyttäret sijoittuu 1940 – 1960-lukujen Somaliaan ja kertoo kolmen sukupolven naisista paimentolaisyhteisössä. Fatima-äiti on ailahtelevainen ja katkera nainen, joka uumoilee aina ja kaikkialla pahinta ja myrkyttää negatiivisuudellaan helposti muidenkin mielet. Hän on menettänyt puolisonsa klaanien välisessä kahakassa, mutta toivoo pojastaan Abdista sankaria joka kostaa isänsä kuoleman. Tytär Khadija jää hemmotellun pojan varjoon, vaikka onkin tätä älykkäämpi ja taitavampi. Toki Fatima hyvänä hetkenä saattaa hänetkin huomioida:

Hooyo Fatima painoi oikean käden sydämelleen vasemman leikkiessä pojan kiharoilla. ”Olet minun sydämeni.” Hooyon katse siirtyi Khadijaan, joka istui vasemmalla puolella ja odotti kehuja. Lempeällä äänellä, kapeasti hymyillen Fatima sanoi: ”Sinä olet minun käteni.”

Uhmakas ja määrätietoinen Khadija murtaa erään sukupuoltaan koskevan tabun osoittautuessaan synnynnäiseksi runolaulajaksi, mutta muuten hänenkin on alistuttava naiselle määrättyyn osaan. Nuoret tytöt eivät ole kelvollisia yhteisön jäseniä ilman ympärileikkausta. Aviopuolison valitsevat vanhemmat. Avioliitossa päättää asioista mies. Khadija on miehensä Keysen toinen vaimo, mutta nuoruutensa ja kauneutensa ansiosta suosikkiasemassa. Avioliiton nurjan puolen Farah näyttää kuvaamalla Keysen ensimmäisen vaimon Luulin elämää. Luul on pahasti vammainen ja kyläläiset pitävät häntä noitana. Hän ei pysty saamaan lapsia ja on aviomiehensä hyljeksimä, kaunainen ja ilkeä. Aikanaan naiset kuitenkin ystävystyvät, mikä (yllättävää kyllä) harmittaa Keyseä. Khadijan tytär Shamsu on jo uudemman ajan lapsi ja haluaisi opiskella ja päästä seikkailemaan kaupunkiin. Vanhemmat kuitenkin murskaavat unelman: kouluja käyvät tytöt myyvät sielunsa paholaiselle ja tahraavat perheensä.  

Aavikon tyttäret koostuu enimmäkseen kronologisessa järjestyksessä esitetyistä lyhyistä tuokiokuvista. Hieman töksähtäen nuo tilanteet kuitenkin vaihtuvat ja henkilöiden tunteet ja reaktiot jäävät toisinaan vaille perusteluja. Myös toistoa on jonkin verran liikaa. Kirjan kieli on kuitenkin ilmeikästä ja lyhyet lauseet antavat kerronnalle jännittävän rytmin. Suomalaiselle lukijalle on antoisaa tutustua paimentolaisten elämään luonnon armoilla ja heidän tapoihinsa ja uskomuksiinsa. Taikausko on yhä voimissaan, vaikka islamin sääntöjä noudatetaankin. Yksi näistä säännöistä on naisen ympärileikkaus, jota Aavikon tyttärissä kuvataan yksityiskohtaisesti kuitenkaan asiaa paisuttelematta. Kirjan perusteella tajuaa paremmin sitä, miten paljon ympärileikkaus ihmisille merkitsee - Khadijakin saa sen omasta vaatimuksestaan, vaikka vanha kyläpäällikkö yrittää toppuutella ja siirtää toimenpidettä hieman myöhemmäksi. Tuo kyläpäällikkö eli suldaani on viehättävä hahmo kaikessa lempeydessään ja viisaudessaan. Sovinnollisuus ja toiveikkuus jäävät teoksessa päällimmäisiksi tunteiksi.

IVEY, EOWYN: Lumilapsi

Kustantaja: Bazar 2013

Alkuteos: The Snow Child

Suomennos: Marja Helanen

Eowyn Ivey asuu keskellä Alaskaa, missä perheen omavaraiseen arkeen kuuluu niin kotieläintenhoitoa kuin metsästystä, niin hyötykasvien viljelyä kuin metsätöitä, niin juomaveden hankintaa kuin kodin lämmittämistä puilla. British Book Awardilla palkittu Lumilapsi on Iveyn esikoisteos ja ylistys kotiseudun villin kauniille luonnolle.

Venäläinen kansansatu Snegurotška kertoo vanhasta pariskunnasta, joka ei hartaista toiveistaan huolimatta voi saada omaa lasta. Eräänä talviyönä he tekevät lumesta pienen tytön, joka herää eloon. Onnellista loppua tarinassa ei kuitenkaan ole, vaan lopulta tyttö sulaa pois. Tämä satu on innoittanut kirjailijaa Lumilapsi-teoksessa.

Mabel ja Jack ovat lähes viisikymppisiä lähtiessään 1920-luvulla Philadelphiasta uudisraivaajiksi Alaskan asumattomille seuduille. Erämaan hiljaisuudessa he toivovat unohtavansa suuren surunsa, vauvan kuoleman, ja pääsevänsä taas lähemmäksi toisiaan. Uusi elämä osoittautuu kuitenkin pettymykseksi. Pellon raivaaminen sankkaan korpeen on raskasta ja hidasta. Ruoka ja rahat alkavat loppua. Puolisoiden välille laskeutuu uupunut hiljaisuus. Ankeassa yksinäisyydessään Mabel yrittää lopulta itsemurhaa, mutta syksyinen jää ei petäkään hänen allaan. Sen sijaan löytyy ystäviä, jotka vetävät vähitellen Mabelia ja Jackia ihmisten pariin, auttavat käytännön asioissa ja opettavat nauramaan uudestaan. Kun ensilumi sataa eräänä iltana, heittäytyvät Mabel ja Jack lapsekkaiksi ja pyörittelevät lumesta pienen tytön. Aamulla lumilapsi on poissa, mutta metsänrajassa lymyilee kujeileva pieni tyttö, Faina. Onko hän oikea ihminen vai puolisoiden lumesta luoma keijukainen? Katoaako hänkin aikanaan kuten sadun lumineito katosi? Onko mahdollista muuttaa kohtaloa ja saada surullisen lopun sijasta iloinen?

Lumilapsi on kieleltään kaunis ja ennen kaikkea täynnä hienoja luonnonkuvauksia. Muutamalla yllätyksellisellä adjektiivilla tai osuvalla verbillä Ivey saa lukijan tuntemaan pakkasen kouraisun tai myllertävien lumihiutaleiden maun, mistä kiitosta lankeaa tietysti myös suomentajalle Marja Helaselle. Huurretta, jäätä, lunta ja routaa teoksessa todella riittää.

  Kaikki kipunoi kirkkaana, aivan kuin maailma olisi ollut uusi, sinä samana aamuna jäisestä munasta kuoriutunut. Pajunoksia peitti huurre, vesiputouksia jäävaippa, ja lumista maata täplittivät sadan metsäneläimen jäljet: punaselkäisten myyrien, kojoottien ja kettujen, paksutassuisten ilvesten, hirvien ja hyppyharakoiden.

Kirjan henkilöt ovat kautta linjan hyvin uskottavia ja moniulotteisia. He elävät tavallisen ihmisen arkea, asuvat hatarissa ja kylmissä mökeissä, hankkivat elantonsa maan ja metsän antimista, kokevat pieniä ilon ja onnenhetkiä uurastuksen lomassa. Lukija seuraa läheltä Mabelin ahdistavaa surua, joka vähitellen muuttuu araksi toiveikkuudeksi ja lopulta miltei jääräpäisen vahvaksi uskoksi. Jack puolestaan on kaiken aikaa rauhallinen ja järkevä, mutta joissakin suhteissa kovin miehinen: kyvytön ilmaisemaan tunteitaan ja luottamaan naiseen tasa-arvoisena kumppanina. Naapurin Esther-rouva on remakkuudessaan varsin riemastuttava hahmo ja samalla henkilö, jonka sydän on puhdasta kultaa.

Toisaalta kirjassa on myös yliluonnollinen taso. Osa tapahtumista saa toki aikanaan realistisen selityksen, mutta Faina-tyttö jää loppujen lopuksikin kutkuttavan salaperäiseksi hahmoksi. Hän on kuin metsänhenki, joka tuntee korven läpikotaisin, metsästää kettu kumppaninaan ja hallitsee sääilmiöitä. Siksi Lumilapsi sopii etenkin lukijalle, jota viehättää fantasian hipaisu.

COBEN, HARLAN: Lupaa ja vaikene

Kustantaja: Minerva 2014

Alkuteos: Six years

Suomennos: Salla-Maria Mölsä

Yhdysvaltalainen Harlan Coben on maailman menestyneimpiä jännityskirjailijoita. Hänen teoksiaan on käännetty 40 kielelle ja niitä on myyty yli 50 miljoonaa. Viimeisin teos Lupaa ja vaikene on kerännyt ylistäviä arvosteluja ja siitä on jo tekeillä Ben Affleckin ohjaama elokuva, jonka pääosassa näyttelee karismaattinen Hugh Jackman.

Lupaa ja vaikene -teos alkaa haikeasti suurta rakkaustarinaa lupaillen:

Istuin kirkon takimmaisella penkkirivillä ja katselin, kuinka ainoa nainen, jota voisin koskaan rakastaa, meni naimisiin toisen miehen kanssa.

Jake Fisherin on myös luvattava elämänsä naiselle, Natalielle, ettei enää koskaan yrittäisi ottaa tähän minkäänlaista kontaktia. Kuuden vuoden ajan Jake pitää lupauksensa kaipuustaan huolimatta ja tyytyy yllätyksettömään professorin elämään, kunnes huomaa sattumalta Natalien aviomiehen muistokirjoituksen yliopiston kotisivulla. Hän lähtee hautajaisiin toiveet uudelleen heränneinä, mutta sureva leski onkin ihan vieras. Missä on Natalie? Onko hänellä kaikki hyvin? Mikään ei enää estä Jakea käynnistämästä etsintöjä, vaikka välillä tuntuu siltä, ettei jälkiä ole eikä Jaken muistamia tapahtumiakaan (kuten esimerkiksi häitä). Lisäksi Natalieta näyttävät tavoittelevan sekä poliisi että joukko kovaotteisia henkilöitä, joista ei enää tiedä, ovatko he ystäviä vai vihollisia. Kuka Natalie oikein on?

Coben kieputtaa tuttuun tapaansa juonta moneen suuntaan ja kiristää jännitystä, vaikka kaikki ei olekaan ihan uskottavaa. Tarinan loppu olisi ollut vaikuttavampi ilman viimeistä lukua, vaikka suuresta ja epäitsekkäästä rakkaudesta onkin mukavaa lukea.

GAVALDA, ANNA: Lempi ei ole leikin asia

Kustantaja: Gummerus 2014
Alkuteos: Billie
Suomennos: Lotta Toivanen

Ranskalainen Anna Gavalda (s. 1970) on noussut lempeillä ja humoristisilla teoksillaan lukijoiden suosikiksi ympäri maailmaa. Kirjoja on myyty miljoonia ja kahdesta on tehty elokuva eli Kimpassa (2007) ja Viiniä keittiössä (myös nimellä Rakastin häntä, 2009).

Lempi ei ole leikin asia -teos on yksinpuhelu. Billie-niminen nuori nainen kertoilee elämästään valvoessaan loukkaantuneen ystävänsä vierellä vuoristorotkossa, kännykkäkenttien ulottumattomissa. Ainoana kuuntelijana on taivaalla tuikkiva pieni tähti (kokoa XXS). Ronski Billie oli laitapuolen tyttöjä, oppimaton ja holtiton, mutta hänet on pelastanut Franck, hentoinen ja taiteellinen homo. Koulunäytelmän harjoituksissa alkanut ystävyys on jatkunut aikuisikään saakka ja kestänyt erot ja erilaisuudet, kiukut ja kyllästymiset, pettymykset ja surut. Samalla kumpikin on auttanut toista löytämään oikean suunnan elämäänsä ja tukenut sen vaatimissa ponnisteluissa.

… sankareita ollaan siis me, ympäristö on surkea, toimintaa ei ole ollut paljon mitään mutta sitä on luvassa enemmän, sivuhenkilöistä viis, tulevaisuudennäkymät ovat olemattomat, ainakin tytölle, eikä ole mitään syytä olettaa, että tarina jatkuisi.
  No? Etkö sano mitään?
  Hei… Nukahditko sinä?
  Nosta päätäsi, pikku tähti!
  Yksi syy sentään on! Ja sinä tiedät sen mainiosti, koska juuri sen takia olen pitänyt sinua kiinni sakarasta jo tuntikausia.
  Syy on täysin typerä, tuskin kehtaan sitä sanoa. Syy on rakkaus.

Billien persoona saa lisää ulottuvuutta siitä, että hän käyttää roisia puhekieltä kirosanoineen kaikkineen. Etenkin ensi alkuun hän jaarittelee ja pomppii sekavasti asiasta toiseen, mutta alkaa sitten aamun valjetessa kiristää tahtia. Tämä antaa tunteen, että eletään juuri tässä hetkessä ja todellisessa tilanteessa. Sympaattinen hahmo Billie on kaikessa rehellisyydessään ja sisukkuudessaan, vaikka luultavasti väsyttääkin seuralaisensa kohelluksellaan ja höyryämisellään. Tarina ei kulje ennalta arvattavia latuja, vaan lukijaa odottaa joukko pieniä yllätyksiä. Hellyttävä kirja kaiken kaikkiaan!