MCEWAN, IAN: Torakka

Kustantaja: Otava 2019

Alkuteos: The Cockcroach

Suomennos: Jaakko Kankaanpää

McEwanin pieni teos Torakka on kannanotto brittien Brexit-sekoiluun. Tällä hetkellähän ei enää ole epävarmuutta siitä, eroaako Britannia EU:sta vai ei, mutta kirjan ironia puree siitä huolimatta. Tuttuja tapahtumia ja henkilöitäkin Torakka-teoksesta voi löytää, vaikka mittasuhteet ovat levinneet absurdeiksi.

Eräänä yönä Britannian pääministerin Jim Samsin hahmon ottaa torakka, joka heti uuteen olomuotoonsa totuttuaan alkaa rivakasti viedä läpi asiaa, jonka suhteen maassa on jo jahkailtu ja myötäpäiväilty kyllästymiseen asti. Vauhtia tilanteeseen tuo sekin, että yhtä ministeriä lukuunottamatta hallitus näyttäisi koostuvan pelkästään torakoista.

Asia, jota Samsin hallitus on ajamassa, on reversalismi. Siinä rahavirtojen suuntaa käännettäisiin kaikilla talouden alueilla niin kotimaassa kuin ulkomaankaupassakin. Työntekijä maksaisi työnantajalle siitä, että saisi tehdä töitä, mutta vastaavasti ansaitsisi rahaa käydessään kaupassa. Pankkiin hänen ei saamiaan rahoja kannattaisi tallentaa, koska joutuisi maksamaan niistä korkoa, vaan kuluttaa rahansa parempaan työpaikkaan. Näin maahan syntyisi täystyöllisyys. Samsin hallitus on valmis ottamaan käyttöön reversalismin siinäkin tapauksessa, ettei mikään muu valtio olisi siitä kiinnostunut.

Toki Sams suunnittelee strategiaa ulkomaidenkin suhteen. Jos Yhdysvaltain presidentti Archie Tupper saataisiin kiinnostumaan asiasta ja amerikkalaiset kääntäisivät taloutensa suunnan, olisi Kiinan pakko seurata perässä, jotta sillä olisi varaa vientikauppaan. Sitten mukaan tulisivat pakon sanelemina Japani ja Eurooppa. Miten saada Tupper innostumaan? Ehkäpä kertomalla hänelle siitä, että reversalistisessa prosessissa presidentti voisi siirtää Yhdysvaltain koko puolustusbudjetin henkilökohtaiseen hallintaansa. Seitsemänsataakuusitoista miljardia dollaria!

   ”Minun tililleni?” presidentti sanoi käheällä äänellä. ”Tai vaikka minun firmani tilille?”

   ”Tietenkin ulkomaille. Henkilökuntanne voisi varmaankin tutkia sopivia mahdollisuuksia.”

   Hiljaisuus, jonka särkivät vain remakka televisionauru, kapakkapiano, lasien kilinä ja pyssyjen pauke voitonjuhlassa.

   Viimein: ”Kun nyt sanot noin niin saattaa siinä olla jotain. Miksei. Minusta tuntuu, että kahteen mieheen me saisimme revangelismin toimimaan…”

Eurooppalaisiin (esimerkiksi Saksan liittokansleriin) taas saattavat vedota toisenlaiset argumentit. Samsin mukaan käänteisvirtatalouden ansiosta Britanniasta tulisi tulevaisuudessa puhdas, vihreä, vauras, yhtenäinen, itsevarma ja kunnianhimoinen. Esimerkki siis kaikille.

Parlamentin äänestystuloksen varmistamiseen käytetyt keinot ovat häikäilemättömiä: #metoo-kampanjaa, petkutusta ja pelottelua. Miksi torakat sitten ovat lähteneet liikkeelle reversalismin puolesta? Oman hyvinvointinsa takia! Ihmisten parantunut elintaso, ympäristöstä huolehtiminen ja rauhanomainen rinnakkaiselo ovat kaventaneet torakoiden elinpiiriä ja vähentäneet kantaa. Maailmaan on saatava pimeyttä, köyhyyttä, erimielisyyttä ja epäluottamusta. 

Kun reversalismin uusi ja eriskummallinen hulluus pian tekee ihmisistä entistä köyhempiä, kuten heille väistämättä käy, meidän osanamme on jälleen vahvistua. Jos tavallisia, kunnollisia ja hyväsydämisiä ihmisiä onkin huijattu, jos he joutuvatkin kärsimään, saavat he lohtua siitä, että toiset tavalliset, kunnolliset ja hyväsydämiset olennot, nimittäin me, nautimme entistä paremmista oloista sukumme jälleen voimistuessa. Yleismaailmallisen hyvinvoinnin summa ei siitä vähene. Oikeudenmukaisuuden määrä pysyy entisellään.

Torakka tuo mieleen Franz Kafkan teoksen Muodonmuutos, jossa kauppamatkustaja Gregor Samsa herää eräänä aamuna suunnattomaksi syöpäläiseksi muuttuneena. McEwanilla muodonmuutos kylläkin on päinvastainen eli torakasta tulee ihminen. George Orwellin romaanissa Eläinten vallankumous siat ottavat vallan ja alkavat sortaa, pelotella ja tappaa muita eläimiä. Tämän poliittisen faabelin lopussa sioista on tullut täysin ihmisten kaltaisia. Ihmisten omaksumien absurdien ideoiden esikuvana taas voisivat McEwanilla olla Jonathan Swiftin kirjoittamat Gulliverin retket, joissa älykkäin olento maailmassa näyttää olevan hevonen.

McEwanin teoksessa ei pelata hersyvällä huumorilla, vaan sävy on vakava ja jopa ahdistunut. Kirjailija on halunnut varoittaa ihmisiä, mutta sanoilla ei ole ollut hänen haluamaansa vaikutusta.

MOLLBERG, EIRA: Villahousuhäpeä : dokumenttiromaani

Kustantaja: Tammi 2019

Eira Mollbergin teos Villahousuhäpeä on hyvin avoin ja rehellinen kuvaus ajasta, jolloin kirjailija alkoholin viemänä vajosi todella alas. Tuolloin hän parin vuoden ajan saapui säännöllisesti kello yhdeksän ostoskeskuksen kapakkaan ja viipyi. Juominen jatkui kotona, jos juotavaa vain oli. Ahdistusta helpottavaa diapamia Eira kerjäsi sukulaisilta ja naapureilta. Vasta hetkellinen muistin katoaminen sai hakeutumaan hoitoon.

Maisemat vaelsivat ohi outoina. Missä minä olen? Minne olen menossa? Onko ketään, keneltä kysyä apua? Pelotti. Olen tullut hulluksi, niin luulin.

Mollberg oli hoidossa neljässä erilaisessa päihdelaitoksessa. Yhdessä oltiin yhteisöllisiä ja toisessa taas kehotettiin välttämään kaikkea kaveeraamista. Yhdessä löytyi aikaa asiakkaille ja toisessa puuttui empatia kokonaan. Yhdessä kuunneltiin korkealentoisia luentoja ja toisessa harrastettiin taideterapiaa. Eirakin löysi näin maalaamisen, kollaasit ja valokuvauksen.

Kuntouduttuaan Mollberg hakeutui Lounais-Virossa Kuremäen kylässä sijaitsevaan nunnaluostariin, Pyhtitsaan, johon oli tutustunut jo Neuvostoliiton aikaan ja jossa hänet oli kastettu ortodoksiksi vuonna 1989. Iloisten, ahkerien ja inhimillisten nunnien joukossa hän löysi lämpöä ja turvallisuutta, jota ei aiemmin ollut saanut kokea. Satakuusikymmentä uutta äitiä.

Villahousuhäpeä-kirjassa Eira Mollberg miettii paljon sitä, miksi hänestä tuli pudokas. Jo lapsuudesta ja perheestä löytyy syitä: sadistisia piirteitä omannut isä, syvästi masentunut äiti ja jo varhain psykiatriseen hoitolaitokseen päätynyt veli. Kalvava tunne siitä, että tulee ihmissuhteissaan jatkuvasti torjutuksi ja vähätellyksi. Kyvyttömyys puolustautua.

Minulta puuttuvat näkymättömät turvaliivit pistosuojuksilla. Tyhmistyn. Lamaannun. Alan kompuroida. Tavarat putoilevat käsistä. Vajoan häpeän pikipataan. Tulen käyttökelvottomaksi, ja sanat menevät hyrynlyryn.

Nivelrikko polvessa vaikeutti liikkumista ja muuttunut ulkonäkö hävetti. Työelämässäkin oli vastoinkäymisiä ja nolauksia. Sovittuja projekteja peruttiin, vakituiset tulot jäivät pois. Velkojen vuoksi oli myytävä talo. Aivan oman osionsa Villahousuhäpeässä saa kertomus Mollbergin yrityksestä kirjoittaa Brita Kekkosen elämäkertaa. Hienostunut seurapiirirouva ei sanoja säästellyt tuomitessaan Mollbergin tietämättömäksi ja taitamattomaksi moukaksi.

Verkko allani ei pitänyt ja solahdin syrjäytyneiden kastiin. Olin omassa työssäni kohdannut toistuvia hylkäyksiä… Tehtyä työtä, mutta tulos on tussahtanut tuhkana ilmaan. Tuhkapölyä ei voi tallentaa käyttötilille, josta nostetaan pankkikortilla menoihin rahaa ja jolla maksetaan elämiseen tarvittavat laskut.

Mollberg kuvaa kaunistelematta tapaamiaan ihmisiä ja kokemiaan laitoksia, mutta on yhtä ankara itseään kohtaan. Hän summaa: olen hupelo. Hupelon (hömelön, höntin, höppänän, hoopon) tunteet ovat voimakkaat ja siksi taipumus masennukseen ja ahdistukseen on suuri. Siinä samalla kärsivät myös hupelon tarkkaavaisuus ja muisti. Ehkäpä tuon piirteen tunnistaminen ja tunnustaminen auttaa jatkossa?

   Hupelo unohtaa hameen kotiin ja lähtee menemään pelkät villahousut jalassa.

   Hupeluuteni on luonut minuun hedelmällisen pohjan kiinnittyä joihinkin asioihin epätavallisen tulisesti, tulla riippuvaiseksi ja addiktoitua milloin mihinkin. Luettuani esimerkiksi hyvän kirjan koen sen viimeisen sivun kohdalla hylkäämisreaktion. Mitä minä nyt teen, kun tämä viisas kirjailija ei ole enää minua tukemassa ja pitämässä koossa hyllyvää itsetuntoani?

ATWOOD, MARGARET: Noidan sikiö

Kustantaja: Johnny Kniga 2019

Alkuteos: Hag-Seed

Suomennos: Kristiina Drews

”Hogarth Shakespeare” on projekti, jossa tunnetut kirjailijat tulkitsevat uudelleen William Shakespearen näytelmiä. Nämä uudet versiot ovat proosamuotoisia ja sijoittuvat nykyhetken maailmaan tai joissakin tapauksissa tulevaisuuteenkin. Margaret Atwoodin Noidan sikiö -romaanin lähtökohtana on Shakespearen näytelmä Myrsky.

Felix Phillips on unelmatyössään Makeshiwegin teatterifestivaalin taiteellisena johtajana, huippuesitysten ohjaajana ja näyttelijänä. Hän on tunnettu tavanomaisesta poikkeavista, rohkeista ja keskustelua herättävistä ohjaustöistään, mutta myös kuohahtelevasta temperamentistaan. Viime vuosina Felixillä on ollut paljon surua, sillä ensin menehtyi hänen vaimonsa lapsivuodekuumeeseen ja kolme vuotta myöhemmin palvottu pikku Miranda aivokalvontulehdukseen.

Nyt Felix on valmistautumassa sesongin päätapahtumaan, Shakespearen Myrsky-näytelmään, joka olisi tavallaan kunnianosoitus Miranda-tyttärelle. Kaikki on loksahtamassa paikalleen, kun pommi paukahtaa: Felixin sopimus sanotaan irti, koska hän on ”menettänyt todellisuudentajunsa”. On helppo arvata, ketkä ovat erottamisen juonineet: Felixin kunnianhimoinen oikea käsi Tony Price ja yhteisen kouluajan tapahtumista asti kaunaa kantanut kulttuuriministeri Sal O’Nally. Tony pääsee Felixin tilalle teatterifestivaaliin taiteelliseksi johtajaksi ja ponkaisee sen siivittämänä politiikkaan aina ministeriksi asti.

Felix puolestaan katoaa julkisuudesta kokonaan. Hän valitsee asuinpaikakseen pienen hökkelin kaukana maaseudulla ja alkaa käyttää salanimeä Mister Duke. Hän antaa partansa kasvaa ja pukeutuu kuin maalainen. Kukaan ei häntä tunnista. Vuodet kuluvat ja Felix seuraa internetistä Tonyn ja Salin voittokulkua. Ajatus kostosta elää.

Kuinka alas hän onkaan vajonnut. Ilmat pihalla. Tyhjiin puristettu. Kursii kokoon kurjaa elämäänsä, majailee tässä läävässä peräkylillä, kaikkien unohtamana – kun taas Tony, se omahyväinen, tekopyhä pikku paskiainen hurvittelee maailman mahtavien kanssa, litkii samppanjaa, hotkii kaviaaria ja hyytelöityjä leivonkieliä ja maitoporsaita, käy gaalajuhlissa ja paistattelee lakeijoidensa ja hännystelijöidensä suosiossa…

Yksinäisyydessään Felix alkaa yhä voimakkaammin kuvitella Mirandan vierelleen. Hän näkee tytön kasvavan ja kehittyvän. Hän keskustelee tämän kanssa ja saa tältä hyviä neuvoja. He pelaavat shakkia. Toki Felix tietää, että Miranda on kuollut, mutta toisaalta kokemus tämän läsnäolosta on hyvin voimakas. Pystyykö hän koskaan päästämään tytärtään vapaaksi?

Miranda ei pidä siitä, että hän on masentunut. Se tekee tytön levottomaksi. Kenties juuri siksi Miranda on tekeytynyt näkymättömäksi – vaikka onhan hän muutenkin lähes näkymätön. Kuuluuko tytön ääni nyt tuolta toisesta huoneesta? Hyräileekö joku? Vai onko se vain jääkaapin hurinaa?

Kun hän on päässyt peiton alle ja sammuttanut valot, Miranda ilmestyy pimeästä. ”Hyvää yötä”, Felix sanoo. Leyhähtääkö tytön käsi keveästi hänen otsallaan? Kyllä, ehdottomasti.

Maanpaon yhdeksäntenä vuotena kohtalo puuttuu peliin. Felix saa työpaikan Fletcherin piirikunnan vankilan Kirjallisuus ja tekstitaidot -kurssin vetäjänä. Hänen ideansa on kunnianhimoinen: vangit alkavat tutkia, harjoitella ja esittää Shakespearen näytelmiä. He saavat uudistaa tekstiä, suunnitella lavastusta ja puvustusta, tehosteita, vastata esityksen videoinnista ja editoinnista. Lopulta videot esitetään kaikille vangeille ja henkilökunnalle. Kurssista tulee menestys.

Minä kunnioitan lahjakkuutta. Lahjakkuutta, joka muuten jäisi piiloon, ja jolla on valta kutsua pimeyden ja kaaoksen keskeltä esiin valon ja elämän lupaus. Sille lahjakkuudelle minä raivaan ajan ja tilan; minä annan sille asuinsijan ja nimen, vaikka vain tilapäisen; mutta toisaalta kaikki teatteri on tilapäistä.

Neljännen vuoden alkaessa Felix saa kuulla, että joukko korkea-arvoisia vieraita on saapumassa tutustumaan omin silmin Fletcherin vankilateatterin ihmeeseen. Keitä nämä vieraat ovat? Kyllä! Felixin vihan kohteet! On aika kaivaa taas Myrsky esille ja toteuttaa kosto sen avulla. Juoni on monimutkainen, mutta vankien erilaiset taidot tulevat nyt hyödyksi. Onnistuuko Felixin kosto? Onnistuuko myös anteeksianto, joka on yksi Myrsky-näytelmän teemoista?

Atwoodin Noidan sikiö on monivivahteinen ja hieno teos. Ensinnäkin lukija tutustutetaan syvällisesti Shakespearen alkuperäiseen näytelmään, sitten seurataan vankilateatterin esityksen railakasta muotoutumista ja lopulta päästään vielä varjonäytelmänkin pariin. Eri kerrokset limittyvät toisiinsa taidokkaasti ja lukunautinto on valmis. Herää ehkä halu oikeasti nähdäkin Shakespearen Myrsky-näytelmä.

TUNGAL, LEELO: Toveri lapsi : vielä yksi kertomus onnellisesta lapsuudesta

Kustantaja: Arktinen Banaani 2019

Alkuteos: Seltsimees laps ja suured inimesed (2008)

Suomennos: Anja Salokannel, Heli Laaksonen (runot ja laulut)

Eletään 1950-lukua Virossa. Neuvostoliitoon toisen maailmansodansodan jälkeen liitettyä Viroa venäläistetään määrätietoisesti ja tarkkaillaan tiukasti. Kuka tahansa virolainen saattaa joutua kyyditysten, kotietsintöjen, pidätysten ja kuulustelujen kohteeksi tai joutua käsittämättömän pitkäksi aikaa vankileirille. Kenen tahansa menneisyydestä voi löytyä jotain raskauttavaa: vääränlaisia sukulaisia, urheilusaavutuksia itsenäisyyden ajalta, kunniakirjoja, mitaleja. Jollakulla saattaa olla vanha univormu tai Viron lippu komeron kätköissä.

Eräänä päivänä nelivuotiaan Leelon kotiin tulee kaksi mustapalttoista miestä pyssyineen. He mylläävät talon ylösalaisin kenenkään estämättä, vaikka Leeloa aina torutaan, jos hän jättää leikkikaluja lattialle tai käy äidin tai isin laatikoilla. Miehet kehtaavat nimitellä yleensä laululinnuksi ja kullanmuruseksi kutsuttua tyttöä kakaraksi, kulakinpennuksi ja kansanvihollisen äpäräksi eivätkä saa siitäkään toruja. Lopulta Leelon äiti vielä lähtee heidän mukaansa!

”Ole kiltti lapsi!” hän huusi minulle, kun oli kiivennyt rautatikkaita pitkin sellin ovelle. ”Ole kiltti lapsi, niin äiti tulee pian takaisin! Ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna…Tärkeintä on, että olet kiltti lapsi ja tottelet isiä, eikö niin!”

Tästä lähtien (tai ainakin huomisesta) Leelo tulee olemaan maailman kiltein tyttö, jos se kerran on ainoa keino saada äiti takaisin. Kovin usein vain tuhmuuksia tulee tehtyä aivan huomaamatta. Leelo on tarkkakorvainen ja -silmäinen lapsi, mutta vielä ihan liian pieni ymmärtääkseen, mitä asioita saa julistaa koko maailmalle ja mitä ei. Aikuiset alkavat suorastaan pelätä tytön suurta suuta ja rallatuksia, joihin kätkeytyy Leelon mielestä mielenkiintoisia sanoja. Kuten esimerkiksi "enkooveedee" tai "tippurilila".

    ”Mutta eihän oikeata Viroa ole enää olemassa, joka puolella pelkkää ryssän meininkiä!”

   ”Niin se on!” isi virnisti. ”Enää ei tehdä töitä – nyt vain käydään sankarillista taistelua Stalinin suuren asian puolesta! Hiljaa!” huudahti hän säikähtäneenä katsoen minuun. ”Huomaan kyllä, että sinulla on jotain mielessä. Mutta ole nyt vähän aikaa kiltti lapsi äläkä ala laulaa, ethän!”

Vilkkaan mielikuvituksen ansiosta Leelolla riittää puuhaa yksinkin ollessa. Aina ovat leikkikumppaneina jalat eli oikea jalka nimeltään Vossu ja Tirsu-niminen vasen jalka. Ovat värikynät, joilla piristää isin ja äidin tylsiä kirjoja (tai ovia). Ovat omat kirjat, joiden tekstiä Leelo yhtäkkiä huomaa ymmärtävänsä. Isän kanssa hän voi bussipysäkille juostessa leikkiä olevansa Emil Zatopek, joka kilpailee isän suuren idolin Paavo Nurmen kanssa. Ja entäpä, kun bussissa rahastaja nimittää Leeloa ”toveri lapseksi”!

Ajankuvaa kirjassa saa miltei huomaamattaan. Vielä eletään säännöstelyn aikakautta. Maitoa jonotetaan ja sokerijonossa vaaditaan omaa kilon annosta parikuukautiselle vauvallekin. Sukkien silmäpakoja korjaava liike menestyy. Kampaamossa kuumennetaan kiharatankoja ja syömässä käydään terveysravintolassa. Keskus yhdistää puhelun hurjan nopeasti: alle puolessa tunnissa!

Pelkojakin on. Ihmisiä kehotetaan varautumaan sotaan mutta ainakin Leelolle on epäselvää, kuka oikein uhkaa rauhaa. Tulevatko lännestä vapauttajat vai pahat kapitalistit? Hän itse on päiväsaikaan rohkea ja kaikkeen varautunut, mutta öisin unta häiritsevät ikkunasta mahdollisesti hyökkäävät mustat miehet ja Punahilkan sudet. Onneksi tytön ja isin välinen suhde on läheinen ja turvallinen ja muukin suku rientää hätiin, jos isä ei oikein jaksa yllättävää yksinhuoltajuuttaan.

Kirjassa tapahtumia seurataan Leelon näkökulmasta. Pieni tyttö ei asioita ymmärrä, mutta lukija poimii hänen kuulemistaan aikuisten keskusteluista asioiden tilan. Leelon äiti on vangittu, koska on opettanut koulussa lapsille Viron hymnin ja vienyt heidät laulamaan vapaussotilaiden haudoille. Lukija tietää myös, että äiti ei tule kotiin takaisin vielä vuosikausiin. Lapsen viattomat mietiskelyt, kömmähdykset ja eloisat mielikuvat luovat kuitenkin kirjaan leppoisan ja valoisan tunnelman. Mieleen tulee esimerkiksi Viivi Luikin teos Seitsemäs rauhan kevät (Tammi 1986), jossa kertojana on Leelon kaltainen tomera viisivuotias tyttönen.

Leelo Tungal (s. 1947) on Virossa arvostettu lastenkirjailija, runoilija ja laulunsanoittaja.  Toveri lapsi on ensimmäinen osa kirjailijan omiin muistoihin perustuvasta trilogiasta, jonka pohjalta on tehty myös elokuva. Seltsimees laps valittiin vuonna 2018 parhaaksi virolaiseksi elokuvaksi ja se on saanut useita kansainvälisiäkin palkintoja. Lokakuussa 2019 Tungalille myönnettiin romaanitrilogiastaan Baltian maiden kirjallisuuspalkinto, joka annetaan tunnustuksena kolmen vuoden sisällä julkaistusta Viron, Latvian ja Liettuan identiteettiä ja tunnettuutta edistävästä merkittävästä kirjallisesta työstä.

HAMID, MOHSIN: Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä

Kustantaja: Otava 2019

Alkuteos: How to Get Filthy Rich in Rising Asia

Suomennos: Jaakko Kankaanpää

Asiahan on niin, että itseapukirjat ovat looginen mahdottomuus jo nimensä puolesta. Luet itseapukirjaa, jotta joku muu kuin sinä itse, nimittäin kirjailija, voisi auttaa sinua.

Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä -romaani on muodoltaan itseapukirja. Se sisältää kaksitoista kohtaa, joista ensimmäinen on ”Muuta kaupunkiin”, toinen ”Hanki koulutus” ja kolmas hieman yllättäen ”Älä rakastu”. Sen lisäksi kirjailija korostaa sitä, että olivatpa miehen aikeet kuinka hyvät tahansa, niin rikkauksiin hän pääsee käsiksi vain lahjomalla ja oikeissa tilanteissa myös väkivaltaa käyttämällä. Liian pehmeä ei pelissä pärjää.

Vaikka väkivalta on aiheena vastenmielinen, on väistämätöntä, että tällaisessa itseapukirjassa huomaamme lopulta käsittelevämme myös sitä. Rahoiksi lyöminen vaatii tiettyä häikäilemättömyyttä niin nousevassa idässä kuin kaikkialla muuallakin. Vauraus on nimittäin peräisin pääomasta, ja pääoma on peräisin työstä, ja työ on peräisin tasapainosta, sisään virtaavista ja työn ulos häätämistä kaloreista, toisin sanoen, sisäänrakennetusta hoikkuudesta ja virtaviivaisuudesta, jotka sinun on taivutettava tahtoosi jonkinlaisen väkivaltakoneiston turvin, jotta sinä puolestasi voisit löysätä oman taloutesi vyötä ja huokaisten päästää itsesi laajenemaan.

Oikeastaan Kuinka lyödä rahoiksi nousevassa idässä -teos kuvaakin Pakistania erilaisine yhteiskunnallisine ja taloudellisine ongelmineen. Pakistan on ympäristökatastrofien maa. Se on maa, jossa erittäin varakkaat yksityishenkilöt ja korkeassa asemassa olevat virkamiehet pystyvät taivuttamaan sääntöjä mielensä mukaan. Toisaalta köyhät saattavat myös hyötyä rikkaiden joko syyllisyyttään tai uskonnollisuuttaan harjoittamasta hyväntekeväisyydestä. Kirjan ote on välillä miltei inhorealistinen, mutta tuskin vääristelee totuutta.

Hamidin romaani juonena on erään miehen, ”sinän”, tie maalaiskylän saastaisuudesta ja köyhyydestä kaupunkiin. Maalta muuttaneille tarjottavat työt ovat usein terveydelle vaarallisia eivätkä kelpaa muille kuin kaikkein epätoivoisimmille. Päähenkilömme sentään saa käydä pari luokkaa koulua ja parin hanttihomman jälkeen keksii todella hyvän tulolähteen: pullotetun veden. Holtittomasti kasvavassa kaupungissa ei hanasta tulevaa vettä todellakaan kannata juoda, mutta keitettynä, puhdistettuna ja pullotettuna siitä saa kelvollista. Markkinat ovat rajattomat, mutta valpas pitää olla!

Miehen tarinan rinnalla kulkee ”kauniin tytön” tarina. Mies ja tyttö tapasivat, kun kumpikin oli vielä köyhä ja tulevaisuudestaan epävarma. Myöhemmin tapaamiset olivat satunnaisia ja harvakseltaan, mutta silti kummankin sydämessä oli toiselle oma paikka. Aika kuluu, onko tällä rakkaudella joskus toteutumisen mahdollisuus?

Miten lyödä rahoiksi nousevassa idässä -romaanin ote on ironinen. Henkilöiden väärät ratkaisut elämänsä ja läheistensä suhteen huomioidaan tarkasti, mutta myötätunnon pehmentäminä. Ihmiset itse taas tyytyvät kohtalon vaihteluihin fatalistisella tyyneydellä, ilman suurempaa katkeruutta.

Kun lopputulos on selvillä, hyväksyt kohtalosi sanottavammin vastaan panematta, pyristellen sen vähän minkä jaksat etupäässä tavan vuoksi ja uskollisuudesta entisiä työntekijöitäsi kohtaan. Tuntuu melkein siltä kuin olisit jollakin kieroutuneella tavalla kaivannut tällaista nöyryytystä, että olisit kärsinyt järjenvastaisesta halusta vapautua rikkauksien kahleista aivan kuin eläin, joka pyrkii luomaan turkkinsa syksyllä.