Kustantaja: Aula & Co 2021
Alkuteos: Divorare il cielo (alkuteos 2018)
Suomennos: Leena Taavitsainen-Petäjä
On tarina jonka sinä tunnet, mutta se ei ole ainoa.
Tarinoita on kaksi. Ei ole niin, että toinen on totta ja toinen valhetta, vaan
ne ovat aitoja ja tosia molemmat… Tarinasta on kaksi versiota, jotka ovat kuin
laatikon vastakkaiset sivut: jos näet toisen, sinun ei ole mahdollista nähdä
toista, siihen auttaa vain intuitio.
Jopa taivas on meidän -teoksen minäkertoja on Teresa,
joka kirjan alussa 1990-luvulla on vielä koulutyttö ja tarinan lopussa
32-vuotias elämää kokenut nainen. Hänen välityksellään käsitellään kauniin
runollisesri ja kuulaasti kirjan suuria kysymyksiä: ihmisen vastuuta luonnosta
ja toisista ihmisistä sekä uskon ja rakkauden voimaa.
Torinolaisella Teresalla on tapana viettää kesälomansa isoäidin
huvilalla Spezialen kylässä paahteisessa eteläitalialaisessa Apuliassa. Jossain
vaiheessa elämänmeno mummin luona alkaa teinitytöstä tuntua tylsältä, joten isä
laitattaa hänelle houkutukseksi puutarhaan uima-altaan. Teresa ei siitä
loppujen lopuksi kovin paljon innostu, mutta eräänä yönä hän herää siihen, että
altaassa polskii kolme alastonta nuorukaista.
Pojat ovat naapurustossa sijaitsevalta maatilalta, jonka
omistaa omaa uskonnollista näkemystään noudattava Cesare vaimonsa kanssa.
Nuorukaisista vanhin on Cesaren oma poika Nicola, mutta ehkä rakkain miehelle on siskonpoika Bern. Lisäksi
mukana on albiino Tommaso, joka on haettu orpokodista ja josta Cesare pitää
huolta rahallista korvausta vastaan. Maatilan elämää sävyttävät kunnioitus
kaikkea luotua kohtaan, rukoilu ja syvälliset keskustelut tammipuun alla.
Bernin tummien ja hieman karsastavien silmien katse
vangitsee Teresan koko loppuiäksi, vaikka elämä ei etenekään suoraviivaisesti.
Bernin kapinointi maatilan rajoittuneisuutta ja uskonnollisuutta vastaan
hajottaa yhteisön, mutta uusi kommuuni muodostuu, kun Teresa ja Bern vuosien
päästä tapaavat uudelleen. Seuraa Teresan elämän paras jakso, suunnattoman
onnen ja täyttymyksen aika.
Kaikki kuului meille. Puut, matalat muurit, taivas.
Taivaskin kuului meille, Teresa.
Etelä-Italian ikiaikaisia oliivipuulehtoja alkavat koetella ilmastonmuutoksen
tuomat loiset, jolloin maatilan asukkaat aktivoituvat taisteluun
luonnonmukaisen elämän puolesta. Kommuunin hajottavat näkemyserot siitä, miten
kovia otteita tulisi käyttää leväperäisiä tai ahneita tilanomistajia vastaan,
mutta Teresan ja Bernin eron syy on paljon kipeämpi ja henkilökohtaisempi:
lapsettomuus.
Vuosia myöhemmin Teresalle paljastuu, että hän on nähnyt
asioista vain tietyn osan ja ollut täysin tietämätön monista tapahtumista ja
ihmisten välillä vallinneista tunteista. Jotkut ovat kokeneet kaunaa ja
katkeruutta Teresaa itseään kohtaan, kun taas Bern on koko ajan kilvoitellut
kohti henkisyyttä ja rakkautta, joka sulattaisi sisäänsä niin luonnon ja
ihmisen kuin Jumalankin.
Miete numero 56: Minkä arvoinen on yksittäisen ihmisen
elämä? Onko se arvokkaampi kuin puun elämä? Kuinka monta puuta näin ollen
tarvitaan, jotta ne vastaavat arvoltaan tuon ihmisen elämää? Kymmenen?
Viisikymmentä? Miljoona? Minä puolestani ajattelen, etten ole sen arvokkaampi
kuin tien varrella kasvava ruohonkorsi.
Paolo Giordano (s. 1982) on teoreettisen fysiikan tohtori ja
Italian kansainvälisesti tunnetuimpia kirjailijoita. Hänen esikoisteoksensa Alkulukujen
yksinäisyys (2008) oli arvostelu- ja myyntimenestys ja voitti Italian
arvostetuimmat kirjallisuuspalkinnot Premio Stregan ja Premio Campiellon.
Kirjasta on tehty myös elokuva. Vuonna 2020 Giordano julkaisi esseemäisen
tietokirjan Tartunnan aikaan, joka oli ensimmäinen koronapandemiasta
julkaistu teos.