GLATTAUER, DANIEL: Kun pohjoistuuli puhaltaa

Daniel Glattauer on itävaltalainen toimittaja ja kirjailija. Hänen kahdeksas romaaninsa Kun pohjoistuuli puhaltaa on ollut Euroopassa melkoinen menestys. Se on nykyaikainen versio kirjeromaanista eli koostuu pelkästään sähköpostiviesteistä.

Emmi yrittää perua lehtitilauksen Like-kustantamoon, mutta lähettää jatkuvasti viestinsä väärään osoitteeseen eli yksityishenkilölle nimeltään Leo Leike. Leon virallissävyiset ja hieman ärtyisät vastaukset yllyttävät Emmiä jatkamaan yhteydenpitoa ja ennen pitkää viestien sävy muuttuu lämpimämmäksi. Intiimejä asioita paljastetaan ja murheita jaetaan – etenkin pohjoistuulen puhaltaessa. Jossain vaiheessa selviää, että Emmi on naimisissa ja kahden lapsen äiti. Miksi hän tarvitsee tällaista sähköpostikumppanuutta? Riittääkö tämä ystävyys pitemmän päälle? Olisiko parempi tavata oikeasti vai säilyttää omat mielikuvat (kumpikin tekee toisesta todella pitkälle meneviä päätelmiä pelkän kirjoitustyylin ja sanavalintojen perusteella)?

Viestien kautta selviää vähitellen Emmin ja Leon tausta, perhesuhteet ja luonteenpiirteet. Kotisivuja työkseen tekevästä Emmistä voi olla montaa mieltä: onko hän empaattinen, spontaani ja suorasukainen vai itsekeskeinen, utelias ja näsäviisas… Kielipsykologi Leo vaikuttaa räiskyvää Emmiä harkitsevammalta ja sovinnaisemmalta, mutta silti huumorintajuiselta Tarina etenee yllätyksellisesti ja lisää on luvassa ensi vuonna. Silloin ilmestyy jatko-osa Joka seitsemäs aalto.

KALOTAY, DAPHNE: Bolšoin perhonen

Bolšoin perhonen on kanadalais-unkarilaisen Daphne Kalotayn esikoisromaani, jonka eteen on varmasti tehty paljon taustatutkimusta. Esimerkiksi elämästä Neuvostoliitossa 1940–1950-luvuilla, jolloin vainoharhainen Stalin tuhosi omaa kansaansa. Tai Bolšoin balettiseurueen kurinalaisesta uurastuksesta prameiden kulissien takana. Tai antiikkikoruista.

Kirjan keskeisin hahmo on Bolšoi-teatterin tähtiballerina Nina Revskaja, lempinimeltään Perhonen. Hän viettää vanhuuttaan Bostonissa, pyörätuolissa mutta kuitenkin itsenäisenä. Aikoinaan huippuunsa trimmattu ruumis on jäykkä ja liikkumaton, mutta kestää ankaraa kipua ilman lääkkeiden turruttavaa vaikutusta. Nina on päättänyt luovuttaa kallisarvoisen korukokoelmansa huutokaupattavaksi, mutta mikä on hänen motiivinsa? Voiko Ninan teosta tulla uusi alku paitsi hänelle itselleen myös muille asianosaisille?

Nykyhetkestä sukelletaan aina välillä menneisyyteen. Nina muistelee uraansa, ystäviään, rakkaitaan. Hän oli tähtitason taiteilijana oikeutettu saamaan hieman tavallista enemmän vapautta ja mukavuuksia, mutta joutui silti asumaan epämukavasti ja ankeasti vihamielisen anoppinsa olohuoneessa. Hän yritti keskittyä vain työhönsä ja sulkea silmänsä ympäröivältä todellisuudelta, mutta lopulta hänenkin oli tunnustettava ja nähtävä urkinta, pelko, mielivaltaisuus, pahantahtoisuus ja petollisuus. Mutta käsittikö hän jotain myös väärin?

Kalotay siirtyy joustavasti näkökulmasta ja aikatasosta toiseen ja heittää lukijalle täkyjä pitkin matkaa. Hän vihjailee johonkin kiinnostavaan asiaan, mutta jatkaa aiheesta vasta pitkän ajan kuluttua (kun lukija on miltei unohtanut koko yksityiskohdan). Loppuratkaisu on hieman yllättävä, mutta perusteltu. Suurimmalta osalta letkeää kerrontaa, vain paikoin tarina jää hieman junnaamaan.

FLETCHER, SUSAN: Noidan rippi

Noidan rippi – romaani sijoittuu Skotlantiin 1600-luvun loppupuolelle. Tuolloin Skotlanti oli jakaantunut kahtia: toisella puolella oli protestanttinen hollantilaissyntyistä kuningas Vilhelmiä kannattava Alamaa ja toisella puolella katolinen Stuartien sukua kannattava Ylämaa. Uusi kuningas Vilhelm vaati kaikilta klaaneilta uskollisuudenvalaa vuoden 1691 loppuun mennessä, kuolemanrangaistuksen uhalla. Glencoen MacDonaldit katsoivat voivansa vannoa valan vasta saatuaan siihen luvan ”omalta” kuninkaaltaan eli Jaakko II:lta. Lupa tuli viime tipassa, MacDonaldien päällikkö erehtyi kaupungista ja lumi tukki tiet, joten vala vannottiin kuusi päivää myöhässä. Tätä kilpaileva Campbellien klaani käytti tekosyynä kostoretkeen. Glencoen joukkomurha on jäänyt historiaan erityisen pahamaineisena se vuoksi, että ”maanpettureita” rankaisemaan lähetetyt sotilaat käyttivät ensin MacDonaldien vieraanvaraisuutta hyväkseen ja hyökkäsivät sitten isäntiensä kimppuun keskellä yötä. Talot poltettiin ja kaikki kiinni saadut tapettiin naisia ja lapsia myöten. Osa MacDonaldeista pääsi kuitenkin pakenemaan lumisille vuorille – koska heitä oli varoitettu.

Teoksen alussa irlantilainen pappi Charles Leslie saapuu Inveraryn kaupunkiin. Hän haluaa haastatella Glencoen tapahtumien silminnäkijää, vankilassa kuolemaansa odottavaa Corragia. Corragia pidetään noitana ja Pirun morsiamena, sillä sekä hänen äidinäitinsä että äitinsä ovat kuolleet noitavainoissa. Charles Lesliekin suhtautuu Corragiin ensin epäluuloisesti ja vihamielisesti, mutta pehmenee vähitellen kuunnellessaan Corragin tarinaa elämästään. Hänelle valkenee, että kyseessä on vain yksinäinen ja rakkautta kaipaava tyttö, jonka parantajanvoimat perustuvat perusteelliseen kasvien tuntemukseen. Rovion varjossa syntyy yllättävä ystävyyssuhde.

Kirjan jokainen luku on nimetty jonkun lääkeyrtin mukaan. Tarina etenee kahden kertojan äänellä eli siinä vuorottelevat Corragin ”rippi” ja Leslien kirjeet vaimolle Irlantiin. Nämä eroavat toisistaan tyylinsä lisäksi myös fontiltaan ja samaten siteeratut repliikit eroavat muusta tekstistä erilaisen fonttinsa ansiosta – yllättävän sujuva ja toimiva ratkaisu. Leslien kirjeet ovat aluksi aika asiallisia, mutta muuttuvat vähitellen tunteellisemmiksi. Corrag puolestaan on todellinen sanataituri, joka kuvaa runollisesti ja tarkasti kaikkea näkemäänsä, kuulemaansa ja tuntemaansa. Hänen silmillään nähdään jylhä Ylämaa ja sen karuluontoiset asujat. Liikuttavinta on sanoista paistava rakkaus koko luomakuntaa kohtaan, lempeys ja ilo.

Tässä pari esimerkkiä kirjan kauniista kielestä. Äänessä on siis Corrag, noita.

”On ilta. Kuu on pieni, uusi. Taivaalla näkyy tähtiä, ja virta kohisee, ja kuulen hyönteisten siipien äänen pimeässä. Ajattelen millaisia lahjoja ihminen saakaan. Suuria lahjoja – joka päivä.”

”Puhukaa niistä, jotka kohtasivat kuolemansa lumisessa Glencoessa – ei heidän kuolemastaan, vaan elämästä ennen sitä. Ei siitä miten he kuolivat, vaan siitä miten he kumartuivat silittämään koiran päätä, ja siitä mitä balladeja he osasivat, ja miten heidän silmäkulmansa rypistyivät kun he hymyilivät, ja mikä sää oli heidän säänsä – sillä se pitää heidät elossa. Se lopettaa heidän kuolemansa.”

TUURI, HANNA: Orapihlajapiiri

Orapihlajapiiri on Hanna Tuurin ensimmäinen romaani. Aiemmin hän on kertonut elämästään Länsi-Irlannissa teoksissa Irlantilainen aamiainen (2009) ja Vihreän saaren puutarhoissa (2010).

Kirsi on eronnut avomiehestään ja kaipaa jotain uutta. Irlannissa toimiva kehitysvammaisten hoitoyhteisö kuulostaa kiinnostavalta – siellä saisi tehdä jotain hyvää ja hyödyntää sairaanhoitajan koulutusta. Ainoa kanto kaskessa on 14-vuotias Anni-tytär, joka ei todellakaan halua joutua kauas tutusta ja turvallisesta ympäristöstä ja ystävistä. Irlantiin äiti ja tytär kuitenkin päätyvät ja kohtaavat kylmän, sateisen ja sumuisen maan. Muitakin alkuvaikeuksia on. Kirsin on opittava niksit kehitysvammaisten kanssa toimimiseen ja hahmotettava henkilökunnan sisäiset suhteet. Annin on omaksuttava kaksikin uutta kieltä ja koulun omaperäiset kasvatusmenetelmät. Kumpi selviää paremmin ongelmistaan? Onko yhteisössä heidän tulevaisuutensa?

Hanna Tuuri kirjoittaa asiantuntevasti kehitysvammaisten kanssa työskentelystä. Hänen henkilöhahmonsa ovat uskottavia ja tunteiden vaihtelut hyvin kuvattuja. Kirsi ja Anni vuorottelevat kertojina ja kuvaavat usein samaa tapahtumaa omasta näkökulmastaan. Kumpikin käyttää omanlaistansa puhetyyliä, mutta pysyy kuitenkin aika lähellä kirjakieltä. Siksi olisi toivonut ainakin Kirsin kohdalla, että hän ihmisestä puhuessaan käyttäisi ”hän”-muotoa ”se”-muodon sijasta. Kirjan luonnonkuvaukset ovat erittäin kauniita ja aisteihin vetoavia. Hieman mystistä ulottuvuutta saadaan kelttiläiseen mytologiaan liittyvillä kertomuksilla ja Kirsin unilla. Kirja on miellyttävää ja viihdyttävää luettavaa, keveää ja romanttista