Tanskalaisen Tove Ditlevsenin (1917–1976) Kööpenhamina-trilogia
on omaelämäkerrallinen romaanisarja, joka ilmestyi tanskaksi 1967–1971.
Näissä teoksissa kirjailija näyttää levittävän elämänsä lukijan eteen täysin
paljaana, mutta täytyy kuitenkin muistaa, että kyseessä on kaikesta huolimatta
fiktio. Tyyli on niukan toteavaa, mutta miten paljon hienoja yksityiskohtia,
oivalluksia, runollisuutta ja monikerroksellisuutta siitä löytääkään!
LAPSUUS
Kustantaja: S&S 2021
Alkuteos: Barndom (alkuteos 1967)
Suomennos: Katriina Huttunen
Trilogian ensimmäinen osa Lapsuus kuvaa Toven elämää viisivuotiaasta
konfirmaatioikään asti. Tove kokee tuolloin olonsa niin ahdistavaksi ja
rajoittuneeksi, ettei ole varma siitä, pystyykö lapsuus kantamaan häntä siihen
taitekohtaan asti, mistä nuoruuden pitäisi alkaa. Aikuisenakaan hän ei muistele
tuota aikaa valoisin mielin.
Lapsuus on pitkä ja kapea kuin arkku eikä siitä pääse
pois omin avuin… Aikuisten lapsuus roikkuu repaleisena ja puhkottuna heidän
sisimmässään kuin käytetty ja koinsyömä matto jota kukaan ei ajattele tai
tarvitse. Heistä ei näe että heillä on ollut lapsuus, eikä heiltä uskalla kysyä
miten he käyttäytyivät päästäkseen sen läpi ilman että se jätti heidän
kasvoihinsa syviä arpia ja jälkiä.
Yksi syy pienen Toven ankeuskokemukseen piilee ympäristössä,
jossa Tove lapsuutensa viettää eli Vesterbron köyhässä ja turvattomassa työläiskaupunginosassa.
Siellä alkoholia käyttävät sekä miehet että naiset ja tappelut ja
perheväkivalta ovat jokapäiväisiä. Ilotytöt saalistavat kaduilla. Nuoret tytöt
tulevat raskaiksi ja aviottomia lapsia syntyy.
Toven perheessä asiat ovat keskimääräistä paremmin, sillä lukemista
harrastava isä ei käytä alkoholia eikä ole väkivaltainen. Tyttö ei kuitenkaan lähenny
isäänsä, vaan etsii huomiota ja hyväksyntää äidiltään – sivistymättömältä,
oikukkaalta, ilkeältä ja joskus jopa kovakouraiselta äidiltään. Toinen Toven lapsuutta
synkistävä asia onkin siinä, että isoveli Edvin on äidin kulta ja tyhmäksi ja
rumaksi leimattu tytär pelkkä riesa.
Kolmanneksi Tovea ahdistaa tunne siitä, ettei sopeudu
ikätoveriensa joukkoon. Tyttö lukee pienestä pitäen paljon ja pukee
yksinäisyyden ja erilaisuuden tuntojaan runomuotoon. Häntä kiehtovat sanat ja
niiden tarjoamat mahdollisuudet, mutta kirjallisiin esikuviin perustuvat romanttiset
ja dramaattiset kirjoitelmat ovat kaukana nuoren tytön kokemusmaailmasta.
Unelma runoilijan urasta elää silti Toven sisimmässä, vaikka edes isä ei usko
naisen voivan olla kirjailija.
… mieleeni alkoi hiipiä pitkiä ihmeellisiä sanoja kuin
suojaavaksi kalvoksi. Laulua, runoa, jotakin lievittävää ja rytmillistä ja
loputtoman surumielistä…
Yksi ystävä Tovella on: pari vuotta nuorempi Ruth, hilpeä ja
vallaton tuulispää. Ruth kehittelee kepposia ja Tove seuraa perässä, vaikka
omatunto soimaakin. Myöhemmin tyttöjen erilaisuus erottaa heidät toisistaan,
sillä Tovea eivät kiinnosta muiden tyttöjen kikatukset ja seksuaaliset
vihjailut. Ennen kaikkea häntä inhottaa toisten ruma kielenkäyttö. Samaan
aikaan hän alkaa suhtautua äitiinkin välinpitämättömämmin.
Yleinen asenne työläisten alueella on se, ettei tyttöjä
kannata kouluttaa, koska he kuitenkin lopulta menevät naimisiin eikä heistä
muutenkaan voi tulla mitään merkittävää. Isän ansiosta Tove saa käydä
keskikoulun, mutta konfirmaation jälkeen hänenkin on jätettävä lapsuus taakseen
ja lähdettävä työelämään. Ajatus sekä pelottaa että houkuttaa.
Kun ajattelen tulevaisuutta, se on kuin minua ympäröivä
korkea muuri, ja siksi haluaisin niin mielelläni venyttää lapsuutta pidemmälle.
… minun tietämättäni vaipuu lapsuus hiljaa muistin
pohjalle, siihen mielen kirjastoon josta olen ammentava tietoa ja kokemusta koko
loppuelämäni ajan.
NUORUUS
Kustantaja: S&S 2021
Alkuteos: Ungdom (alkuteos 1967)
Suomennos: Katriina Huttunen
Kööpenhamina-trilogian toinen osa Nuoruus
jatkuu suoraan siitä, mihin Lapsuus päättyi, ja kuvaa Toven elämää
viisitoistavuotiaasta kahdeksantoistavuotiaaksi. Tässä vaiheessa hän jo oivaltaa, miten rajoittavia tekijöitä köyhyys, naissukupuoli ja luokkatausta voivat olla. Nuoruuskaan ei ole huoletonta ja ihanaa aikaa.
Nuoruus on vain väliaikaista, haurasta ja ohimenevää. Se
täytyy käydä läpi, muuta merkitystä sillä ei ole.
Tove on joutunut työelämään, mutta ei jostain syystä pysty
pitämään työpaikkojaan. Kotiapulaisen työ päättyy alkuunsa, kun Tove tulkitsee
emännän antamia ohjeita väärin ja pesee flyygelin harjalla ja vedellä.
Joistakin paikoista potkut seuraavat poliittisista syistä – eletäänhän toista
maailmansotaa edeltäviä aikoja, jolloin joissakin piireissä kavahdetaan
työväenliikettä ja toisissa taas fasismia.
Jossain vaiheessa Tove kiinnostuu harrastajateatterista ja
saa jopa kiitosta roolisuorituksestaan vanhana höpsönä rouvana. Mikä tärkeintä
- teatterissa hän tutustuu itseään hieman vanhempaan kauniiseen ja viekoittelevaan
Ninaan. Ninan kanssa helposti johdateltava ja naiivi Tove alkaa käydä tansseissa ja etsiä itselleen miestä.
Ninan mielestä Toven nimittäin pitäisi hankkiutua neitsyydestä eroon niin pian
kuin mahdollista.
Tove arvioikin jokaista kohtaamaansa miestä mahdollisena
sulhasena, olipa miehen ikä mikä tahansa. Äiti puolestaan seuraa tilannetta
kiinnostuneena. Hänen toiveensa olisi toisaalta saada tytär naimisiin niin pian
kuin mahdollista ja toisaalta estää lempilastaan Edviniä menemästä naimisiin
ollenkaan.
Sisäinen palo ajaa Tovea edelleenkin kirjoittamaan runoja. Hieman
tuloja hän saa laatiessaan kivipainon konttorin henkilökunnalle tilaustyönä onnittelurunoja,
mutta vasta tutustuminen pienen kirjallisuuslehden toimittajaan alkaa viedä nuorta
naista maineen polulle. Ensimmäinen runokokoelma ilmestyy eikä Toven iloa
himmennä se, että Euroopassa riehuva sota vie ihmisten kaiken huomion.
Nimeni on ilmestynyt painettuna. En ole enää anonyymi.
Kahdeksantoista vuotta täytettyään Tove voi muuttaa pois
kotoa ja asettua alivuokralaiseksi. Levottoman ja kireän perhe-elämän jälkeen hän
toivoo vihdoinkin saavansa omaa rauhaa ja mahdollisuuden syventyä täysin runojen
kirjoittamiseen. Ihan täysin toive ei toteudu: huone on kylmä ja ankea ja
vuokraemäntä fanaattinen Hitlerin ihailija.
Nuoruus ei tee ihan yhtä suurta vaikutusta kuin ihastuttava Lapsuus, mutta kuvaa kyllä teini-ikäisen tytön tuntoja varsin osuvasti ja ajattomasti.
AIKUISUUS
Kustantaja: S&S 2022
Alkuteos: Gift (alkuteos 1971)
Suomennos: Katriina Huttunen
Kööpenhamina-trilogian viimeinen osa Aikuisuus kertoo
Toven elämästä kaksikymppisestä noin kolmekymppiseksi. Hänen kirjailijanuransa
on päässyt hyvään alkuun ja teokset keräävät enimmäkseen kiitosta, mutta
yksityiselämä on kaaoksessa. Neljä kertaa Tove solmii avioliiton ja kolme
kertaa eroaa. On lapsen syntymää, adoptiota ja abortteja.
Ja minulle käy entistä selvemmäksi että en oikeastaan
kelpaa mihinkään muuhun kuin muodostamaan lauseita, laatimaan sanajärjestyksiä
ja kirjoittamaan yksinkertaisia, nelisäkeisiä runoja, mikään muu ei minua
kiihota. Jotta pystyisin tekemään sen, minun on tarkasteltava ihmisiä aivan
erityisellä tavalla, suunnilleen kuin aikoisin tallentaa heidät arkistoon
myöhempää käyttöä varten.
Toven äiti vaatii tytärtään avioitumaan. Kun Tovea tukenut
toimittaja osoittautuu halukkaaksi, neitokainen nai itseään yli kolmekymmentä
vuotta vanhemman miehen kiitollisena avusta ja mahdollisuudesta yhteiskunnalliseen
nousuun. Kauan kiitollisuus ei kuitenkaan kestä pihin ja puhumattoman miehen
rinnalla, vaan Tove vaihtaa porvarillisen asemansa ikätoveriensa boheemiin seuraan.
Miehiä tulee ja menee. On sitoutumiskammoinen hulivili ja on
kirjallisuuden hyvin tunteva yläluokkainen papin poika, joka ei Hella-tyttären
synnyttyä kestä enää perhe-elämää. Kolmannen puolison vaikutus on kohtalokas:
hän tutustuttaa vaimonsa petidiiniin. Vahvan opioidin tuottamaa onnen, keveyden
ja kaikkivoipaisuuden tunnetta tavoitellessaan Tove joutuu käyttämään lääkettä aina
vain suurempina annoksina ja ajautuu väärentämään reseptejä ja jopa täysin
turhaan korvaleikkaukseen.
Saan ruiskeen joka kolmas tunti, ja viimeinen tunti on
pidempi kuin kaikki ne vuodet jotka olen elänyt maan päällä. Pään koholla
pitäminen särkee niskaa, mutta jos lasken pään tyynylle, seinät työntyvät yhä
lähemmäs ja lähemmäs, niin että lopulta pienestä potilashuoneesta loppuu happi.
Jos painan pääni tyynylle, syvyydestä alkaa nousta eläimiä, pieniä, inhottavia
torakan kaltaisia eläimiä, tuhansittain, ne mönkivät päälläni ja työntyvät
sisään nenästä, suusta ja korvista.
Toven elämässä kirjoittaminen on aina ollut pääosassa ja
kaikki muu toissijaista, lapset mukaan luettuina. Kipulääkkeiden liikakäyttö
alkaa kuitenkin vaikeuttaa tekstin tuottamista, mikä saa Toven lopulta eroamaan
puolisostaan ja menemään vieroitukseen – onhan hänen pystyttävä kirjoittamaan! Rinnalla
on nyt uusi kumppani, joka tukee vaimoaan taistelussa lääkeriippuvuutta
vastaan. Lukija tietää kuitenkin, ettei onnellista loppua ole luvassa.
… menneisyys loistaa keskellämme kuin elämän peittämä
muuri.
Trilogian päätösosan tanskankielinen nimi Gift kertoo
paljon kirjan sisällöstä. Se tarkoittaa ensinnäkin avioliittoa, toiseksi
naimisissa oloa (mm. kirjoittamisen kanssa) ja kolmanneksi myrkkyä ja juuri
miessuhteet, kirjoittaminen ja huumeet Toven elämää hallitsevatkin. Tanska on
saksalaisten miehittämä, mutta kirjailijan huomiota se ei juuri näytä
herättävän.
Aikuisuus on vaikuttava teos: yhtä aikaa tyylikäs ja
ahdistava. Harvoin puhutaan näin suoraan sellaisista asioista kuin abortti tai lääkeriippuvuus,
mutta juuri kerronnan omakohtaisuus saa lukijan ymmärtämään paremmin myös muita
vaikeuksiensa keskellä kamppailevia.