SAATSI, RIKO: Yönistujat

Kustantaja: Gummerus 2025

Laatokan Karjalan Suistamossa asuva Feodor ottaa 1930-luvun puolivälissä vanhemmiltaan vastuun perheen valtavista tiluksista. Anastasia eli Nasti naidaan sukuun ennen kaikkea auttamaan tilanhoidossa. Avioliitto on kuitenkin hyvä, lapsia syntyy ja uudistuksia suunnitellaan. Sitten syttyy sota. Feodorin sotiessa Nasti pakenee kahdesti lapsiensa ja anoppinsa Tatjanan kanssa Kanta-Suomen puolelle turvaan. Toisella kerralla Tatjana joudutaan raahaamaan mukaan väkisin.

Siirtoväkeä eivät kaikki suinkaan ota hyvin vastaan, etenkään ne joiden maista oli lohkottu pakolaisille palasia. Tulijoita pidetään henkisesti alemmalla tasolla olevina ja siivottomina ryssinä, joiden olisi ollut parempi pysyä omilla maillaan tai ainakin olla kiitollinen kaikesta saamastaan. Kuitenkin Suistamo oli osa Suomea, vaikka sen asukkaat puhuvatkin karjalaa omalla tavallaan ja ovat ortodokseja

Nasti tekee kaikkensa sulautuakseen pohjoiskarjalaiseen kyläyhteisöön. Hän alkaa kutsua itseään Anniksi ja Feodoria Heikiksi. Hän opettelee suomen kielen, koska ei voi käyttää vanhaa puhetapaa kodin seinien ulkopuolella. Hän tutkii naapureiden tapoja ja käy jopa heränneiden kokouksessa. Feodor sen sijaan haluaa pitää kiinni omasta kielestään ja vanhoista tavoista, sillä ainoastaan ne kertovat enää, kuka hän on.

Meillä ei ollut jäljellä muuta kuin nämä tavat, jotka olivat vieraita paikkakuntalaisille, mutta tekivät meistä täälläkin niitä ihmisiä joita olimme. Jos luopuisimme tavoistamme ja kielestämme, kävisimme äkkiä ontoiksi kuin munankuoret, joista kallisarvoinen sisin oli puhallettu ulos.

Yönistujat-romaanin varsinaiset tapahtumat sijoittuvat vuoteen 1951, pariin Tatjanan kuoleman jälkeiseen päivään. Vanhus on yöllä lähtenyt tuonilmaisiin yhtä hiljaa ja vaatimattomasti kuin on elänytkin. Hän oli Nastille hyvä anoppi ja piti aina miniänsä puolta Feodoriakin vastaan. Tapoihin kuuluu pyytää anteeksi pokoinniekkaa kohtaan tehtyjä syntejä – ja Nastilla anteeksipyydettävää riittää.

Heti Tatjanan kuoleman jälkeen perheessä alkaa kova tohina. Yksi pojista ajaa hevosella viemään siirtoväelle kutsua ruumiinvalvojaisiin, kaksi lasta auttaa Feodoria arkun rakentamisessa ja kaksi on Nastin mukana pesemässä ja pukemassa vainajaa, jotta tämä voidaan siirtää ruumislaudalle ikonien eteen. Ystäviä saapuu auttamaan ruokien valmistelussa.

Ruumiinvalvojaisten kuuluisi kestää kolme yötä, mutta luterilainen rovasti järjestääkin hautajaiset jo seuraavalle päivälle. Itse hautajaisissa vähän kaikki tuntuu menevän jotenkin vinoon. Tavat ovat siirtoväelle aivan outoja ja kalseita, itkijäkin puuttuu. Lisäksi Nastin evästämä rovasti puhuu Tatjanasta Tainana, mistä Feodor raivostuu. Vielä yksi tapa menettää oma äiti!

Suistamon raitin pölisevästä tomusta muovattu Tatjana hajoaisi uudelleen nimettynä tänne Pielisen ratapitäjän hiekkamaihin kuin puuvanhus, joka Suistamon metsistä kaadettuna hajosi lautoina seiniksi maailmalle.

Näkökulma tapahtumiin on Nastin, joka perustelee päätöksiään sillä, että on halunnut helpottaa lastensa tulevaisuutta Suomessa. Varsinaiseen tarinaan limittyy Nastin karjalan kielellä puhumia ajatuksia vuodelta 1991, myös Tatjanaan liittyviä: Ičehäi mie lopuškal Tat’tanan ozan piätin. Olen sidä vaikkanazesti hävennyn. Joka sanaa rajantakaisen Karjalan murteesta ei ymmärrä, mutta perusajatuksen kuitenkin.

Saatsin ohut kirja tarjoaa koskettavan näkymän sellaisten ihmisten sisimpään, jotka joutuvat jättämään taakseen kaiken tutun ja rakkaan. Sopeutuminen uuteen sujuu toisilta helpommin ja toisilta vaikeammin, mutta vaikea on ruveta ketään tuomitsemaan. Kirjan mielenkiintoisin hahmo on pieni Lasari-poika, joka tuntuu elävän kahden todellisuuden rajamaastossa. Yönistujat kannattaa kyllä lukea!

Ohjaaja ja dramaturgi Riko Saatsin (s. 1978) esikoisteos, novellikokoelma Hyviä aikomuksia ilmestyi vuonna 2021. Pienoisromaani Yönistujat kertoo Saatsin oman suvun tarinaa ja on omistettu kirjailijan isälle – ja muillekin, jotka ovat joutuneet luopumaan omasta kielestään.