Kustantaja: Gummerus 2025
Laatokan Karjalan Suistamossa asuva Feodor ottaa 1930-luvun
puolivälissä vanhemmiltaan vastuun perheen valtavista tiluksista. Anastasia eli
Nasti naidaan sukuun ennen kaikkea auttamaan tilanhoidossa. Avioliitto on
kuitenkin hyvä, lapsia syntyy ja uudistuksia suunnitellaan. Sitten syttyy sota.
Feodorin sotiessa Nasti pakenee kahdesti lapsiensa ja anoppinsa Tatjanan kanssa
Kanta-Suomen puolelle turvaan. Toisella kerralla Tatjana joudutaan raahaamaan
mukaan väkisin.
Siirtoväkeä eivät kaikki suinkaan ota hyvin vastaan,
etenkään ne joiden maista oli lohkottu pakolaisille palasia. Tulijoita pidetään
henkisesti alemmalla tasolla olevina ja siivottomina ryssinä, joiden olisi
ollut parempi pysyä omilla maillaan tai ainakin olla kiitollinen kaikesta
saamastaan. Kuitenkin Suistamo oli osa Suomea, vaikka sen asukkaat puhuvatkin
karjalaa omalla tavallaan ja ovat ortodokseja
Nasti tekee kaikkensa sulautuakseen pohjoiskarjalaiseen
kyläyhteisöön. Hän alkaa kutsua itseään Anniksi ja Feodoria Heikiksi. Hän
opettelee suomen kielen, koska ei voi käyttää vanhaa puhetapaa kodin seinien
ulkopuolella. Hän tutkii naapureiden tapoja ja käy jopa heränneiden
kokouksessa. Feodor sen sijaan haluaa pitää kiinni omasta kielestään ja vanhoista
tavoista, sillä ainoastaan ne kertovat enää, kuka hän on.
Meillä ei ollut jäljellä muuta kuin nämä tavat, jotka
olivat vieraita paikkakuntalaisille, mutta tekivät meistä täälläkin niitä
ihmisiä joita olimme. Jos luopuisimme tavoistamme ja kielestämme, kävisimme
äkkiä ontoiksi kuin munankuoret, joista kallisarvoinen sisin oli puhallettu
ulos.
Yönistujat-romaanin varsinaiset tapahtumat
sijoittuvat vuoteen 1951, pariin Tatjanan kuoleman jälkeiseen päivään. Vanhus
on yöllä lähtenyt tuonilmaisiin yhtä hiljaa ja vaatimattomasti kuin on elänytkin. Hän
oli Nastille hyvä anoppi ja piti aina miniänsä puolta Feodoriakin vastaan.
Tapoihin kuuluu pyytää anteeksi pokoinniekkaa kohtaan tehtyjä syntejä –
ja Nastilla anteeksipyydettävää riittää.
Heti Tatjanan kuoleman jälkeen perheessä alkaa kova tohina.
Yksi pojista ajaa hevosella viemään siirtoväelle kutsua ruumiinvalvojaisiin,
kaksi lasta auttaa Feodoria arkun rakentamisessa ja kaksi on Nastin mukana
pesemässä ja pukemassa vainajaa, jotta tämä voidaan siirtää ruumislaudalle
ikonien eteen. Ystäviä saapuu auttamaan ruokien valmistelussa.
Ruumiinvalvojaisten kuuluisi kestää kolme yötä, mutta
luterilainen rovasti järjestääkin hautajaiset jo seuraavalle päivälle. Itse hautajaisissa
vähän kaikki tuntuu menevän jotenkin vinoon. Tavat ovat siirtoväelle aivan
outoja ja kalseita, itkijäkin puuttuu. Lisäksi Nastin evästämä rovasti puhuu
Tatjanasta Tainana, mistä Feodor raivostuu. Vielä yksi tapa menettää oma äiti!
Suistamon raitin pölisevästä tomusta muovattu Tatjana
hajoaisi uudelleen nimettynä tänne Pielisen ratapitäjän hiekkamaihin kuin
puuvanhus, joka Suistamon metsistä kaadettuna hajosi lautoina seiniksi
maailmalle.
Näkökulma tapahtumiin on Nastin, joka perustelee päätöksiään
sillä, että on halunnut helpottaa lastensa tulevaisuutta Suomessa. Varsinaiseen
tarinaan limittyy Nastin karjalan kielellä puhumia ajatuksia vuodelta 1991,
myös Tatjanaan liittyviä: Ičehäi mie lopuškal
Tat’tanan ozan piätin. Olen sidä vaikkanazesti hävennyn. Joka sanaa
rajantakaisen Karjalan murteesta ei ymmärrä, mutta perusajatuksen kuitenkin.
Saatsin ohut kirja tarjoaa koskettavan näkymän sellaisten ihmisten sisimpään, jotka joutuvat jättämään taakseen kaiken
tutun ja rakkaan. Sopeutuminen uuteen sujuu toisilta helpommin ja toisilta
vaikeammin, mutta vaikea on ruveta ketään tuomitsemaan. Kirjan mielenkiintoisin
hahmo on pieni Lasari-poika, joka tuntuu elävän kahden todellisuuden
rajamaastossa. Yönistujat kannattaa kyllä lukea!
Ohjaaja ja dramaturgi Riko Saatsin (s. 1978) esikoisteos,
novellikokoelma Hyviä aikomuksia ilmestyi vuonna 2021. Pienoisromaani Yönistujat
kertoo Saatsin oman suvun tarinaa ja on omistettu kirjailijan isälle – ja
muillekin, jotka ovat joutuneet luopumaan omasta kielestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti