TAMMINEN, PETRI: Sinua sinua

Kustantaja: Otava 2025

Muistot muistavat alkamisen. Niin tätä ylläpidetään, elämää. Kokemalla se alkuina.

Petri Tammisen pienoisromaanin nimeä Sinua sinua haluaisi vaistomaisesti jatkaa sanalla ”rakastan”. Kirjassa Petri-niminen mies pohtii, mahtoiko hän nuorena opiskelijana rakastaa ja jos rakasti niin ketä. Muistot ovat ajan myötä osittain hämärtyneet, mutta mies kuitenkin kommentoi tunteita ja tapahtumia iän ja kokemusten tuomalla jälkiviisaudella.

Vuonna 1988 kaksikymmentäyksivuotias Petri sekoilee oikein kunnolla naisasioissa. Hän pettää Minnan kanssa Maria, jonka kanssa sitten matkustaa Prahaan mennäkseen kihloihin. Prahassa Petri tapaa tšekkiläisen H:n, minkä jälkeen eroaa Marista ja alkaa ahkerasti vierailla Prahassa H:n luona. Yliopisto-opiskelijalla ei liikoja rahoja ole, mutta hätä keinot keksii. Esimerkiksi salakuljetuksen.

Kuukaudet kuluvat ja H ottaa miehen aina yhtä hellästi vastaan, tarjoaa kuumia intohimon hetkiä ja hyvästelee suloisesti. Sitten H eräänä päivänä lausahtaa aivan ohimennen, ettei rakasta Petriä. Tarkkaa sanamuotoa mies ei enää myöhemmin muista, mutta äänensävyn kyllä. Hän ymmärtää pitäneensä himoa rakkaudentunnustuksena.

Jos toinen sanoo rakastavansa, hänen sanojaan epäilee. Mutta jos toinen sanoo, että hän ei rakasta, sen tietää heti todeksi.

Jonkinlainen pakkomielle vetää Petriä edelleen Prahaan H:ta tapaamaan, kunnes tulee hetki jolloin hän haluaakin mieluummin yliopistossa tapaamansa Liisan luo. Seuraa avioliitto Liisan kanssa, lapsia, asuntolaina ja työelämä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Petri vielä kerran käy Prahassa H:ta tapaamassa, mutta ei oikeastaan itsekään ymmärrä syytä siihen.

Palata onnen tapahtumapaikalle: Kuin kastelisi kauan sitten kuollutta kukkaa. Ja minkä onnen? Senkö jonka olisi muistanut, jos ei olisi alkanut muistella.

Vaimon ohella äiti oli Petrin elämän tärkeitä naisia, vaikkei kumpikaan puhunut tunteistaan ääneen. Petrin syntyessä äiti oli vain parikymppinen ja tuntui pojasta joskus enemmän isosiskolta kuin äidiltä – mitä näkemystä tämä itse ei hyväksynyt. Kun äiti äkillisesti kuolee, ei poika pysty kirjoittamaan tunteistaan, vaan valikoiduista muistoista.

Lopulta Petri oivaltaa, että on saanut aina osakseen hyväksyvää rakkautta monelta eri taholta. Se on saanut hänet luulemaan, että rakkaus on jotain maailmassa olevaa, jotain joka ei johdu hänestä itsestään. Että kuunnella toisen puhetta rakkaudesta olisi sama kuin kuunnella kehotusta syödä terveellisesti. Vasta nyt hän pystyy sanomaan sanansa ymmärtäen: ”Minä rakastan sinua.”

Tammisen teksti on loppuun asti hiottua ja monet lauseet kävisivät mietelauseina asiayhteydestä irrotettuinakin. Mukana on myös lainauksia teksteistä, pitkiä litanioita, itseironiaa ja huumoria. Tekstiä värittävät Petri Tammisen sosialistisesta Tšekkoslovakiasta ottamat mustavalkoiset valokuvat, jotka nekin ovat hyvin pelkistettyjä, lähes surrealistisia. Niiden vastapainona kuvat äidistä huokuvat suurta hellyyttä, mutta myös surumieltä.

Petri Tammisen teokset ovat aina kokoaan suurempia, niin myös Sinua sinua -pienoisromaani. Kannattaa lukea ja nautiskella!