Kustantaja: Otava 2025
Muistot muistavat alkamisen. Niin tätä ylläpidetään,
elämää. Kokemalla se alkuina.
Petri Tammisen pienoisromaanin nimeä Sinua sinua
haluaisi vaistomaisesti jatkaa sanalla ”rakastan”. Kirjassa Petri-niminen mies
pohtii, mahtoiko hän nuorena opiskelijana rakastaa ja jos rakasti niin ketä.
Muistot ovat ajan myötä osittain hämärtyneet, mutta mies kuitenkin kommentoi tunteita
ja tapahtumia iän ja kokemusten tuomalla jälkiviisaudella.
Vuonna 1988 kaksikymmentäyksivuotias Petri sekoilee oikein
kunnolla naisasioissa. Hän pettää Minnan kanssa Maria, jonka kanssa sitten
matkustaa Prahaan mennäkseen kihloihin. Prahassa Petri tapaa tšekkiläisen H:n,
minkä jälkeen eroaa Marista ja alkaa ahkerasti vierailla Prahassa H:n luona. Yliopisto-opiskelijalla
ei liikoja rahoja ole, mutta hätä keinot keksii. Esimerkiksi salakuljetuksen.
Kuukaudet kuluvat ja H ottaa miehen aina yhtä hellästi
vastaan, tarjoaa kuumia intohimon hetkiä ja hyvästelee suloisesti. Sitten H eräänä
päivänä lausahtaa aivan ohimennen, ettei rakasta Petriä. Tarkkaa sanamuotoa
mies ei enää myöhemmin muista, mutta äänensävyn kyllä. Hän ymmärtää pitäneensä
himoa rakkaudentunnustuksena.
Jos toinen sanoo rakastavansa, hänen sanojaan epäilee.
Mutta jos toinen sanoo, että hän ei rakasta, sen tietää heti todeksi.
Jonkinlainen pakkomielle vetää Petriä edelleen Prahaan H:ta
tapaamaan, kunnes tulee hetki jolloin hän haluaakin mieluummin yliopistossa
tapaamansa Liisan luo. Seuraa avioliitto Liisan kanssa, lapsia, asuntolaina ja
työelämä. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Petri vielä kerran käy Prahassa H:ta
tapaamassa, mutta ei oikeastaan itsekään ymmärrä syytä siihen.
Palata onnen tapahtumapaikalle: Kuin kastelisi kauan sitten
kuollutta kukkaa. Ja minkä onnen? Senkö jonka olisi muistanut, jos ei olisi
alkanut muistella.
Vaimon ohella äiti oli Petrin elämän tärkeitä naisia, vaikkei
kumpikaan puhunut tunteistaan ääneen. Petrin syntyessä äiti oli vain
parikymppinen ja tuntui pojasta joskus enemmän isosiskolta kuin äidiltä – mitä näkemystä
tämä itse ei hyväksynyt. Kun äiti äkillisesti kuolee, ei poika pysty
kirjoittamaan tunteistaan, vaan valikoiduista muistoista.
Lopulta Petri oivaltaa, että on saanut aina osakseen
hyväksyvää rakkautta monelta eri taholta. Se on saanut hänet luulemaan, että
rakkaus on jotain maailmassa olevaa, jotain joka ei johdu hänestä itsestään.
Että kuunnella toisen puhetta rakkaudesta olisi sama kuin kuunnella kehotusta
syödä terveellisesti. Vasta nyt hän pystyy sanomaan sanansa ymmärtäen: ”Minä
rakastan sinua.”
Tammisen teksti on loppuun asti hiottua ja monet lauseet
kävisivät mietelauseina asiayhteydestä irrotettuinakin. Mukana on myös
lainauksia teksteistä, pitkiä litanioita, itseironiaa ja huumoria. Tekstiä
värittävät Petri Tammisen sosialistisesta Tšekkoslovakiasta ottamat mustavalkoiset
valokuvat, jotka nekin ovat hyvin pelkistettyjä, lähes surrealistisia. Niiden
vastapainona kuvat äidistä huokuvat suurta hellyyttä, mutta myös surumieltä.
Petri Tammisen teokset ovat aina kokoaan suurempia, niin
myös Sinua sinua -pienoisromaani. Kannattaa lukea ja nautiskella!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti