NASEH, NEGAR & SANDSTRÖM, DAVID: Maanviljelijän kuolema

Kustantaja: Johnny Kniga 2025

Alkuteos: En bondes död (2023)

Suomennos: Jonja Rajala

Kansikuva: © Pär Wickholm / Johnny Kniga

Kolme romaania aiemmin julkaissut Negar Naseh (s. 1984) on lääkäri ja David Sandström (s. 1975) muusikko ja lauluntekijä. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen dekkari Maanviljelijän kuolema valittiin Ruotsin parhaaksi esikoisdekkariksi vuonna 2023. Se aloittaa Västerbotten-sarjan.

Kirja alkaa dramaattisesti. Linda Lauri on ollut juhlimassa veljensä syntymäpäivää ja viipynyt yön yli. Nyt hän ajaa lumimyräkässä kotiin ja yrittää välillä turhaan tavoittaa puhelimalla avopuolisoaan Jensiä. Kotikujan päässä maasturi hieman huojahtaa – Jensiltä on varmaan pudonnut harvennushakkuun jäljiltä halko kärrystä. Vasta kotona kauhea totuus selviää Lindalle:

Pihatiellä on jotain, ja hän tietää, ettei se ole hukkapuuta. Minne tahansa elämä nyt johdattaakaan, polun on pakostakin kuljettava tuon kammottavan kasan kautta. Hän ottaa askeleen. Ja toisen… Hän kuulee kurkustaan kimpoavan vaikertavan äänen... Renkaanjäljissä silmälasit, hampaita. Hän kirkuu ja kaatuu maahan, Jensin ruumis kuin kasa kiviä hänen allaan.

Jensin kuolemasta puhutaan yhä, kun kuusikymppinen Marita Widmark saapuu juhannuksen jälkeen Uumajan lähellä sijaitsevaan lapsuudenkotiinsa toipumaan syöpähoidoista. Hänellä on seudulla yhä läheisiä ystäviä. On lapsuudentoveri Berit, joka tietää kaikki juorut. On lähes yhdeksänkymppinen Nancy, josta tuli Maritalle ja Beritille miltei toinen äiti ja joka on ottanut Lindan hoiviinsa. Ja on Gunnar, jonka kanssa voi olla ilman sitoumuksia ja paineita.

Jensin kuolema on kirjattu onnettomuudeksi: mies oli sammunut humalassa lumihankeen ja kuollut hypotermiaan. Tukholman poliisin siviilitutkijana työskentelevä Marita pitää päätöstä hätiköitynä. Jens ei käyttänyt alkoholia juuri koskaan – miksi hän olisi yhtäkkiä juonut itsensä sellaiseen tilaan, että olisi lähtenyt ulos pakkaseen ilman takkia ja kuollut muutaman metrin päässä kotiovesta? Itsetuhoinenkaan Jens tuskin oli, kun oli vuosien yrittämisen jälkeen tulossa isäksi.

Jensin kuolemasta hyötyi ainakin yksi ihminen: tilalla työskennellyt lomittaja, josta Jens oli uhannut tehdä rikosilmoituksen. Jensin mukaan mies oli isäntäväen poissaolon aikana jättänyt töitä tekemättä, elämöinyt talossa ja varastanut tavaraa. Rikosilmoitus olisi vaarantanut tämän - kuuleman mukaan väkivaltaan erittäin taipuvaisen - miehen mahdollisuuden saada enää seudulta töitä.

Marita alkaa tutkia Jensin kuolemaa kumppaninaan Uumajan poliisista iranilaistaustainen Bahar Parsipour, joka on rikostutkijana kokematon, mutta osoittautuu nokkelaksi, perusteelliseksi ja sinnikkääksi. Lukuisat haastattelut eivät selvitä Jensin kohtaloa, mutta tuovat esiin kylällä tapahtuvia laittomuuksia, joista varsin moni on tiennyt ja hyötynytkin.

Jensin tapauksen juuttuminen paikalleen stressaa Maritaa. Häntä rasittaa myös tyttärensä Fridan tapa päättää jokainen keskustelu syytöksiin vääryyksistä, joita on lapsuudessaan kokenut äitinsä itsekkyyden ja välinpitämättömyyden takia. Nyt Marita on Fridan mukaan syyllistynyt hirvittävään vastuuttomuuteen, kun on kymmenvuotiaan tyttärentyttärensä Karlan lomaviikon aikana jatkanut rikostutkimuksia.

Vaikuttaa jo siltä, että Jensin kuoleman selvittely joudutaan lopettamaan tuloksettomana, kun vielä löytyy odottamaton todistaja ja tarina saadaan tyydyttävään päätökseen! Maanviljelijän kuolema -dekkari ei pysty kaiken aikaa pitämään jännitystä yllä, mutta on silti miellyttävää luettavaa väkivallattomuutensa ja kiinnostavien henkilöhahmojensa ansiosta. Teoksessa on hyvällä tavalla ajattomuutta, vaikka tietyt maininnat kiinnittävätkin tarinan vuoteen 2018.

Lopuksi hieman pitkän elämän eläneen Nancyn viisautta:

Sitä on olemassa sellainen rikkaruoho, joka kitkee itse itsensä… Aika. Se kitkee itse itsensä.

Kaksi mahtavinta soturia ovat kärsivällisyys ja aika.

Aina on parempi tietää kuin olla tietämättä.

…kahdesta väärästä ei tule yhtä oikeaa… on hyvä pitää mielessä, ettei totuus ole aina helpotus, se ei ole lääke mihin tahansa vaivaan.

Me ihmiset rakastamme mielipiteitämme, ne ovat tunteittemme leiri. Niihin tarrautumalla voi vastustaa mitä tahansa. Totuus löytyy kuitenkin useimmiten sieltä, mistä viimeisenä aavistaisi. Pitää olla tilaa, pelivaraa, jotta voi ajatella täysin toisin…

Jos perhe ei kata rakkautta pöytään, lapsi löytää toisenlaista ravintoa.

Erheen tehneellä on oikeastaan vain yksi vastuu, ymmärtää ja oppia jotain itsestään.