Alkuteos: En bondes död (2023)
Suomennos: Jonja Rajala
Kansikuva: © Pär
Wickholm / Johnny Kniga
Kolme romaania aiemmin julkaissut Negar Naseh (s. 1984) on lääkäri ja David Sandström (s. 1975) muusikko ja lauluntekijä. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen dekkari Maanviljelijän kuolema valittiin Ruotsin
parhaaksi esikoisdekkariksi vuonna 2023. Se aloittaa Västerbotten-sarjan.
Kirja alkaa dramaattisesti. Linda Lauri on ollut juhlimassa
veljensä syntymäpäivää ja viipynyt yön yli. Nyt hän ajaa lumimyräkässä kotiin ja
yrittää välillä turhaan tavoittaa puhelimalla avopuolisoaan Jensiä. Kotikujan
päässä maasturi hieman huojahtaa – Jensiltä on varmaan pudonnut harvennushakkuun
jäljiltä halko kärrystä. Vasta kotona kauhea totuus selviää Lindalle:
Pihatiellä on jotain, ja hän tietää, ettei se ole
hukkapuuta. Minne tahansa elämä nyt johdattaakaan, polun on pakostakin
kuljettava tuon kammottavan kasan kautta. Hän ottaa askeleen. Ja toisen… Hän
kuulee kurkustaan kimpoavan vaikertavan äänen... Renkaanjäljissä silmälasit,
hampaita. Hän kirkuu ja kaatuu maahan, Jensin ruumis kuin kasa kiviä hänen
allaan.
Jensin kuolemasta puhutaan yhä, kun kuusikymppinen Marita
Widmark saapuu juhannuksen jälkeen Uumajan lähellä sijaitsevaan
lapsuudenkotiinsa toipumaan syöpähoidoista. Hänellä on seudulla yhä läheisiä
ystäviä. On lapsuudentoveri Berit, joka tietää kaikki juorut. On lähes
yhdeksänkymppinen Nancy, josta tuli Maritalle ja Beritille miltei toinen äiti
ja joka on ottanut Lindan hoiviinsa. Ja on Gunnar, jonka kanssa voi olla ilman
sitoumuksia ja paineita.
Jensin kuolema on kirjattu onnettomuudeksi: mies oli sammunut
humalassa lumihankeen ja kuollut hypotermiaan. Tukholman poliisin
siviilitutkijana työskentelevä Marita pitää päätöstä hätiköitynä. Jens ei
käyttänyt alkoholia juuri koskaan – miksi hän olisi yhtäkkiä juonut itsensä
sellaiseen tilaan, että olisi lähtenyt ulos pakkaseen ilman takkia ja kuollut
muutaman metrin päässä kotiovesta? Itsetuhoinenkaan Jens tuskin oli, kun oli
vuosien yrittämisen jälkeen tulossa isäksi.
Jensin kuolemasta hyötyi ainakin yksi ihminen: tilalla
työskennellyt lomittaja, josta Jens oli uhannut tehdä rikosilmoituksen. Jensin mukaan
mies oli isäntäväen poissaolon aikana jättänyt töitä tekemättä, elämöinyt
talossa ja varastanut tavaraa. Rikosilmoitus olisi vaarantanut tämän - kuuleman
mukaan väkivaltaan erittäin taipuvaisen - miehen mahdollisuuden saada enää
seudulta töitä.
Marita alkaa tutkia Jensin kuolemaa kumppaninaan Uumajan
poliisista iranilaistaustainen Bahar Parsipour, joka on rikostutkijana kokematon, mutta osoittautuu nokkelaksi, perusteelliseksi ja
sinnikkääksi. Lukuisat haastattelut eivät selvitä Jensin kohtaloa, mutta tuovat
esiin kylällä tapahtuvia laittomuuksia, joista varsin moni on tiennyt ja
hyötynytkin.
Jensin tapauksen juuttuminen paikalleen stressaa Maritaa. Häntä
rasittaa myös tyttärensä Fridan tapa päättää jokainen keskustelu syytöksiin
vääryyksistä, joita on lapsuudessaan kokenut äitinsä itsekkyyden ja
välinpitämättömyyden takia. Nyt Marita on Fridan mukaan syyllistynyt hirvittävään
vastuuttomuuteen, kun on kymmenvuotiaan tyttärentyttärensä Karlan lomaviikon
aikana jatkanut rikostutkimuksia.
Vaikuttaa jo siltä, että Jensin kuoleman selvittely joudutaan
lopettamaan tuloksettomana, kun vielä löytyy odottamaton todistaja ja tarina saadaan
tyydyttävään päätökseen! Maanviljelijän kuolema -dekkari ei pysty kaiken
aikaa pitämään jännitystä yllä, mutta on silti miellyttävää luettavaa
väkivallattomuutensa ja kiinnostavien henkilöhahmojensa ansiosta. Teoksessa on
hyvällä tavalla ajattomuutta, vaikka tietyt maininnat kiinnittävätkin tarinan
vuoteen 2018.
Lopuksi hieman pitkän elämän eläneen Nancyn viisautta:
Sitä on olemassa sellainen rikkaruoho, joka kitkee itse
itsensä… Aika. Se kitkee itse itsensä.
Kaksi mahtavinta soturia ovat kärsivällisyys ja aika.
Aina on parempi tietää kuin olla tietämättä.
…kahdesta väärästä ei tule yhtä oikeaa… on hyvä pitää
mielessä, ettei totuus ole aina helpotus, se ei ole lääke mihin tahansa
vaivaan.
Me ihmiset rakastamme mielipiteitämme, ne ovat
tunteittemme leiri. Niihin tarrautumalla voi vastustaa mitä tahansa. Totuus
löytyy kuitenkin useimmiten sieltä, mistä viimeisenä aavistaisi. Pitää olla
tilaa, pelivaraa, jotta voi ajatella täysin toisin…
Jos perhe ei kata rakkautta pöytään, lapsi löytää
toisenlaista ravintoa.
Erheen tehneellä on oikeastaan vain yksi vastuu, ymmärtää
ja oppia jotain itsestään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti