PETTERSEN, SIRI: Odininlapsi

Kustantaja: Jalava 2015

Alkuteos: Odinsbarn

Suomennos: Eeva-Liisa Nyqvist

Graafisena suunnittelijana kirjailijantyönsä ohella työskentelevä norjalainen Siri Pettersen (s. 1971) osui todelliseen kultasuoneen Korpinkehät-fantasiasarjallaan. Kuuleman mukaan fanit maalaavat kirjojen päähenkilöistä muotokuvia, suunnittelevat Korpinkehät-aiheisia koruja ja astioita, leipovat Korpinkehät-kuppikakkuja, ottavat Korpinkehät-tatuointeja ja ovat kehittäneet kirjan logoa muistuttavan jooga-asennonkin. Pettersenin kirjat ovat saaneet hyvän vastaanoton myös kriitikoilta, palkintojakin on tullut. Trilogian ensimmäinen osa Odinsbarn voitti vuonna 2014 Fabel-palkinnon, joka myönnetään parhaalle norjalaiselle fantasiateokselle, ja toinen osa Råta sai äskettäin Bokhandler-palkinnon.

Odininlapsen alkuomistus kertoo sen tarkoitusperistä paljon:

..sinulle, joka aina luit kirjoja, joista muut eivät olleet kuulleetkaan. Sinulle, kummajaiselle, joka aina istuit luokan perällä. Sinulle, joka kasvoit pimeässä kellarissa, jossa nopanheitto määräsi kohtalot. Sinulle, joka yhä naamioidut. Sinulle, joka et koskaan sopinut joukkoon, sinulle, joka usein tunsit olevasi väärässä ajassa ja paikassa.

Kaikilla Yminmaan asukkailla on häntä ja kyky syleillä eli vetää maasta Mahtia itseensä. Hirka-tyttö on hännätön ja maasokea, mutta vasta 15-vuotiaana hänelle selviää syy: hän on toisesta maailmasta saapunut ihminen, odininlapsi, jonka koskettaminen saattaa tartuttaa muihin tautia ja mätää. Kiellettyjen yrttien kaupustelija löysi hänet parin päivän ikäisenä muinaisesta kivikehästä ja piti siitä lähtien turvassa. Nyt 15-vuotiaan Hirkan pitäisi osallistua Mahtia testaavaan Riittiin, mutta onko hänellä onnistumisen mahdollisuuksia?  Mitä tapahtuu, jos hän paljastuu? Mitä merkitystä korpeilla, pyhillä linnuilla, on Hirkan tarinassa? Entä nuorella sankarilla Rimellä, jota kohtaan Hirka tuntee suurta mielenkiintoa?

Henkilöhahmot ovat mielenkiintoisia ja monet varmaan kasvavat vielä tarinan edetessä. Keskeisin hahmo on Hirka, joka joutuu erilaisuutensa vuoksi jatkuvasti uhkaaviin tilanteisiin. Ajoittain hän on tyypillinen teini, joka uskoo olevansa syynä kaikkeen mahdolliseen ja mahdottomaan, vaikka taustalla vaikuttaisivat ihan muut tekijät. Toisaalta Hirka on totuutta etsiessään neuvokas ja rämäpäisyyteen asti rohkea. Mielenkiintoisia ovat kuvaukset Hirkan tavoista käyttää yrttejä sairaiden ja loukkaantuneiden parantamisessa – magiaa ja loitsuja hän ei tarvitse.

Korpinkehät-sarjan maailma muistuttaa vanhojen pohjoismaisten myyttien ja saagojen maailmaa, mutta on silti siitä kaukana. Fantasian muodossa se käsittelee monia nykyajassa tärkeitä ja kipeitä asioita. Erilaisuus herättää silmitöntä pelkoa ja kaikkeen tuntemattomaan liitetään miltei naurettavia kauhukuvia. Valtaan pyritään ja vallasta pidetään kiinni keinolla millä hyvällä, oma minä nostetaan muita tärkeämmäksi. Ihmisille (ja ihmisenkaltaisille olennoille) ominaista tarvetta uskoa johonkin omaa itseä suurempaan käytetään kyynisesti hyväksi.

Kirjassa tulee vastaan paljon yminmaalaisia sanoja käsitteitä, joita ei mitenkään selitellä tai tulkita. Ne avautuvat lukijalle vähitellen – jos avautuvat. Harmittavinta on kirjoitusvirheiden luvattoman suuri määrä, vaikka eipä sekään vie Odininlapsen viehätystä ja imua. Vauhdikas seikkailukertomus sopii yläasteikäiselle (joka jaksaa lukea yli 600-sivuista opusta), mutta kiinnostaa fantasiasta pitävää aikuistakin. Tekstistä voi löytää syvällistä elämänfilosofiaa:

Kaikki kuolevat. Sillä ei ole väliä. Kaikki kuolee yhtä varmasti kuin elää. Se ei ole tärkeää, Hirka. Meidät hajotetaan osiin ja kootaan uudelleen kuin uusiksi. Sinä olet taivas, maa, vesi ja tuli. Elävä ja kuollut.

PS. Kirjan kansi on oudon kiehtova, yhtä aikaa hienostunut ja vastenmielinen. Herättää huomiota.

MODIANO, PATRICK: Jotta et eksyisi näillä kulmilla

Kustantaja: WSOY 2015

Alkuteos: Pour que tu ne te perdes pas dans le quartier

Suomennos: Lotta Toivanen

Ranskalainen Patrick Modiano (s. 1945) on voittanut monia merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, joista huomattavin tietenkin Nobelin palkinto vuodelta 2014. Palkinnon myöntänyt Ruotsin akatemia luonnehti Modianoa muistamisen mestariksi, sillä hänen keskeisimpiä aiheitaan ovat muistot, juurien etsintä ja syyllisyys. Usein tarinoissa on omaelämäkerrallisia aineksia, mutta onko näin myös Modianon uusimmassa teoksessa Jotta et eksyisi näillä kulmilla?

Modianon kirjan mottona on Stendhalin ajatus: En voi tarjota tapahtumien todellisuutta, voin vain näyttää niiden varjon. Vaikka kirjassa on sivuja vain 136, se vaatii melko tavalla paneutumista. Tunnelma on oudon salaperäinen ja uhkaava, vaikka syytä ei oikein ymmärräkään – tuntuu kuin liikkuisi sumussa, jonka takaa erottaa epäselviä hahmoja ja kasvoja. Kirjan loputtuakaan ei tiedä, mitä todella tapahtui ja miksi. Paljon jää kokonaan auki ja kertojan tarjoamat muistikuvat saattavat olla epäluotettavia.

Nykyhetki alkaa kirjailija Jean Daraganen saamasta puhelusta. Epämääräisen uhkaavasti esiintyvä mies haluaa tuoda Daraganelle tämän vanhan osoitekirjan, jonka on löytänyt asemaravintolan penkin alta. Paljastuu, että mies kerää tietoja vuosikymmeniä aikaisemmin tapahtuneesta murhasta, johon eräs osoitekirjassa mainituista henkilöistä jollakin lailla on liittynyt. Daragane ei ensin muista henkilöistä tai tapahtumista mitään, mutta vähitellen muistikuvia alkaa pulpahdella. Ensin hetkiä neljänkymmenenviiden vuoden takaa, jolloin hän näki todella paljon vaivaa selvittääkseen vielä varhaisempia tapahtumia: omaa lapsuuttaan viisitoista vuotta aiemmin. Hän jopa kirjoitti tuolloin kirjan, johon kätki viittauksia ja nimiä, pääasiallisena tavoitteenaan saada yhteys erääseen lapsuutensa tukipilariin. Jotain kipeää oli tapahtunut, mutta mitä? Jälkikäteen Daragane voi vain ihmetellä, miksi niin tärkeät asiat unohtuivat niin täydellisesti. Oliko unohtaminen tietoista?

Loppujen lopuksi me unohdamme sellaiset elämämme yksityiskohdat, jotka häiritsevät meitä tai ovat meille liian tuskallisia. Riittää kun ummistaa silmänsä ja kelluu ja antautuu ajelehtimaan syvien vesien päälle.  

PS. Hauskasti tästä kirjasta tulee mieleen Antoine Laurainin romanttinen rakkaustarina Punaisen muistikirjan nainen, jossa etsitään jäteastian päältä löytyneen käsilaukun omistajaa. Johtolankoina on mm. punainen muistikirja ja Patrick Modianon Laure-nimiselle naiselle omistama romaani. Modianolta itseltään käydäänkin pyytämässä apua ja varsin uskottavasti hän esiintyy ja puhuu – toki Laurain ranskalaisten rakastaman kirjailijan tavat tuntee.

LEMAITRE, PIERRE: Alex

Kustantaja: Minerva 2015

Alkuteos: Alex

Suomennos: Sirkka Aulanko

Pierre Lemaitre (s. 1956) on Ranskan suosituimpia kirjailijoita. Vuonna 2013 hän sai sekä arvostetun Goncourt-palkinnon historiallisesta romaanistaan Näkemiin taivaassa että The International Dagger -palkinnon trilleristään Alex, jonka brittiläinen Crime Writers’ Association valitsi vuoden parhaaksi ulkomaiseksi rikosromaaniksi.

Alex on upea kaunotar, joka luottaa itseensä vain kätkeytyessään peruukkien ja rooliasujen taakse. Silloin hän on kuin näyttelijä, joka hallitsee pienintäkin vivahdetta myöten keinot niin naisten kuin miesten viekoitteluun. Eräänä päivänä hänet kidnapataan, pahoinpidellään ja ripustetaan ahtaassa häkissä roikkumaan tyhjän teollisuushallin katosta. Poliisi saa tiedon sieppauksesta erään koiranulkoiluttajan ansiosta, mutta miten edetä siitä? Kuka on uhri? Kuka on kidnappaaja? Motiivi? Olinpaikka? Kertomus seuraa vuoronperään siepatun nuoren naisen, Alexin, kamppailua ja rikospoliisin tuskallisen hidasta selvitystyötä. Kun asiat lopulta näyttävät selkiintyvän, ollaankin vasta varsinaisen kertomuksen alussa. Kuka ja millainen on Alex? Sen selvittäminen vie aina vain synkempiin ja raastavampiin paljastuksiin.

Kirja on vetävä alusta alkaen ja yllätykselliset käänteet takaavat jännityksen säilymisen loppuun saakka. Kuka lopultakin on uhri ja kuka syyllinen? Joissakin kohdissa on painajaismaista tunnelmaa.

Punamusta rotta, joka on kiivennyt köydelle ylhäisessä yksinäisyydessään, hyppää häkin kannelle ja hetken kipitettyään pysähtyy ja nousee hyvin korkealle takajaloilleen. Se on varmaan antanut merkin lauman muille jäsenille, sillä seuraavassa hetkessä melkein kaikki rotat kiipeävät takaisin ylös, niitä on kaikkialla, häkin kannella, oikealla, vasemmalla ja korissa joka keikkuu villisti.

Miltei hypnoottisen kiehtova Alex nousee henkilöistä etusijalle, mutta muitakin mielenkiintoisia hahmoja kirjassa on. Esimerkiksi ylikomisario Camille Verhoeven, joka on vain 145-senttinen mutta oikea pieni terrieri miehekseen. Hän ottaa tapauksen vastuulleen hyvin vastentahtoisesti, sillä se tuo mieleen hänen oman vaimonsa kidnappauksen ja murhan, mutta taistelee sitten teräksenlujasti näkemyksensä puolesta. Apunaan hänellä on merkkivaatteita rakastava varakas Louis ja äärimmilleen pihi Armand, joiden mukana tarinaan tulee myös huumoria. Alex on taidokas dekkari, joka jollakin tapaa tuo mieleen ruotsalaisen Varistyttö-trilogian. Se vetää lukijan synkkiin ja pelottaviin syövereihin, sairaan ihmismielen pahuutta pohtimaan.

BACKMAN, FREDRIK: Britt-Marie kävi täällä

Kustantaja: Otava 2015

Alkuteos: Britt-Marie var här

Suomennos: Riie Heikkilä

Ruotsalainen Fredrik Backman (s. 1981) on toimittaja ja hyvin suosittu bloggaaja. Backmanin esikoisromaanista Mies, joka rakasti järjestystä on tehty elokuva ja elokuvan aineksia olisi myös neljännessä teoksessa Britt-Marie kävi täällä.

 Britt-Marie on 63-vuotias ja hakemassa töitä vuosien kotonaolon jälkeen. Hän on jättänyt öykkäröivän ja petollisen aviomiehensä eikä halua kuolla yksinään kenenkään huomaamatta asiaa viikko- tai kuukausikausiin. Työpaikalla sentään ruvettaisiin poissaoloa ihmettelemään aika pian! Ensi alkuun Britt-Marien olisi valmis sijoittamaan jonkin tautiluokituksen alle, niin ärsyttävästi hän käyttäytyy: takertuu keskustelukumppanin jokaiseen sanaan, jankuttaa jankuttamistaan epäolennaisista asioista ja laukoo suorasukaisia kommentteja kuvitellen niitä rohkaiseviksi. Jo kirjan ensimmäiset lauseet paljastavat hänen ajatustyylinsä:

Haarukat. Veitset. Lusikat.

Tässä järjestyksessä.

Britt-Marie ei tosiaankaan ole niitä jotka arvostelevat toisia, ei todellakaan, mutta ei kai yksikään sivistynyt ihminen tulisi järjestäneeksi keittiölaatikossa olevia ruokailuvälineitä millään muulla tavalla. Britt-Marie ei tuomitse ketään, ei todellakaan, mutta emme kai me nyt sentään mitään eläimiä ole?

Myöhemmin Britt-Marien taustasta paljastuu asioita, joiden vuoksi on suopeampi hänen siivous- ja kontrollimaniaansa kohtaan ja ymmärtää hieman jääräpäisyyttä ja ennakkoluuloisuuttakin. Loppujen lopuksi näistä asioista on hyötyä, kun Britt-Marie saa paikan Borgin nuorisotalon kiinteistönhoitajana. Borg on pikkukaupunki, josta työpaikat ovat kadonneet ja kaikki palvelut lakkautettu monitoimipizzeriaa ja nuorisotaloa lukuun ottamatta. Jalkapallo on siellä elintärkeä asia, joka yhdistää niin nuoret kuin vanhat, niin miehet kuin naiset, niin köyhät kuin varakkaat – ja pian myös Britt-Marien ja kaupungin nuorisojoukon. Niin Britt-Mariesta tulee hyväksytty ja rakastettu ja hän löytää itsestään ihan uusia voimavaroja, mutta entä jatko? Kaikkia asioita ei edes ruokasooda pysty ratkaisemaan.

Britt-Marie kävi täällä on hyvän mielen kirja. Henkilöhahmoista tietenkin Britt-Marie nousee etualalle. Kirjan etukannessa häntä luonnehditaan ”naispuoliseksi mielensäpahoittajaksi”, mutta ei hän varsinaisesti kärttyisä ole vaan hieman elämästä hukassa, mikä aiheuttaa koomisia tilanteita. Melkoisia persoonallisuuksia ovat monet muutkin kirjan henkilöistä, mutta niin vain karhean pinnan alla sykkii lämmin ja myötätuntoinen sydän. Huumoria löytyy siis henkilöhahmoista, mutta myös tapahtumista ja eritoten kirjan tyylistä, jossa liioitellaan ja lyödään yli oikein reippaasti. Pohjalla on surumieltä ruotsalaisen yhteiskunnan nykysuuntauksesta, jossa taloudellisuuden varjolla viedään ihmisiltä turvaverkot, mutta toivo elää. Yhteen hiileen puhaltaminen ja peräänantamattomuus saattavat auttaa yllättävän paljon.

 PS. Kirjan nimi viittaa varmaan lentävään lauseeseen: Kilroy kävi täällä. Amerikkalaiset sotilaat raapustivat sitä toisen maailmansodan aikana jokaiseen uuteen paikkaan, johon saapuivat.