15.7.2010

LANDER, LEENA: Liekin lapset

Liekin lapset – teos tuli julkisuuteen jonkinlaisen kohun saattelemana. Osa henkilöistä ja tapahtumista on nimittäin samoja kuin vuonna 1987 ilmestyneessä ja Tammen kustantamassa teoksessa Jumalattoman kova tinki, josta Landerin oli tarkoitus muokata uusittu versio. Syystä tai toisesta tuo hanke kariutui ja Liekin lapset-teoksen julkaisi Landerin uusi kustantaja Siltala. Kirjan kaunis nimi tulee Raamatusta Jobin kirjan säkeestä: ”Sillä onnettomuus ei kasva tomusta, eikä vaiva verso maasta, vaan ihminen syntyy vaivaan, ja kipinät, liekin lapset, lentävät korkealle”.

Liekin lapset sijoittuu yhdessä aikatasossa Halikon Vartsalan sahayhteisöön ajalle 1903–1929 ja ennen kaikkea vuoden 1918 tragediaan. Silloin teloitettiin Märynummella kymmeniä punaisia, joiden joukossa jopa lapsia. Kuitenkin puolueeton historiantutkimus on myöhemmin osoittanut, että paikkakunnalla työväestön vallankumous rajoittui ideologisiin puheisiin – aseellista toimintaa ei ollut. Mikä sitten johti teloituksiin?

Toisessa aikatasossa eletään vuotta 2009. Risto Paju eroaa työstä ja vaimosta ja rupeaa tutkimaan sukunsa historiaa. Ennen pitkää hän oivaltaa, että sisällissodan aikaan liittyy jokin perhesalaisuus, mutta mikä? Lander on ilmeisesti tarvinnut tätä kehyskertomusta voidakseen Riston suulla kysyä: eivätkö vuoden 1918 teloitukset olleet murhia, jotka pitäisi selvittää – olkoonkin, että niistä on kulunut yli 90 vuotta?

Lander on perehtynyt perinpohjaisesti aiheeseensa, mutta osaa käsitellä sitä kevyesti ja sujuvasti (loppuosan ”saarnaa” lukuun ottamatta). Kyse oli tavallisista ihmisistä, jotka kaoottinen aika tempasi pyörteisiinsä ja pakotti valitsemaan puolensa, tahtoipa sitä tai ei. Siitä Lander muistuttaa varsin painokkaasti, etteivät sisällissodan tapahtumat olleet samanlaisia joka paikkakunnalla: Väinö Linnan Pentinkulma ei ole ainoa totuus.

5.7.2010

SWARUP, VIKAS: Syyllisten seurue

Vikas Swarup on intialainen diplomaatti, jonka esikoisteos Tyhjentävä vastaus (2005) oli kahdeksan Oscaria voittaneen Slummien miljonääri- elokuvan pohjana. Swarupin toinen teos Syyllisten seurue on realistisempi. Henkilöhahmot eivät ole mustavalkoisesti joko hyviä tai pahoja, vaan tilanteen mukaan jotain siltä väliltä. Kirjailija haluaa ennen kaikkea kiinnittää huomiota rikkaiden ja köyhien väliseen kuiluun, mutta käsittelee myös rasismia ja korruptiota. Useimmat henkilöistä tavoittelevat ”amerikkalaista” unelmaa eli haluavat kyltymättä lisää rahaa tai lisää valtaa. Heidän itsekkyyttään ja pinnallisuuttaan vastaan asettuu puhdassydäminen alkuasukasmies, joka on houkuteltu syrjäiseltä saareltaan häikäilemättömän pelin nappulaksi. Kirja kuvaa intialaista nykyelämää, mutta monet teemat ovat täysin yleismaailmallisia.

Syyllisten seurue -kirjan alussa murhataan rikkaan ja vaikutusvaltaisen perheen hulttiopoika kesken voitonjuhlien. Mies on juuri saanut murhaoikeudenkäynnissä vapauttavan päätöksen, vaikka on ilman muuta syyllinen. Kuudelta juhlavieraalta löytyy ase, heidän joukossaan murhatun isä, kuuluisa Bollywood-näyttelijätär ja amerikkalainen turisti. Epäillyt kertovat kukin vuorollaan tapahtumista, syistä ja seurauksista, jotka johtivat tuohon tilanteeseen. Kaikilla on täysin uskottavat motiivit ja oivalliset mahdollisuudet ja lisäksi usean epäillyn kohtalot ovat kietoutuneet toisiinsa. Lukijalle tarjotaankin useita mahdollisia loppuratkaisuja, ennen kuin totuus selviää.