26.6.2023

LEMAITRE, PIERRE: Loistavat vuodet

Kustantaja: Minerva 2023

Alkuteos: Le Grande Monde

Suomennos: Susanna Tuomi-Giddings

Pierre Lemaitre (s. 1956) on ranskalainen psykologi ja kirjailija, jonka trilogia kahden maailmansodan välisestä Ranskasta oli myyntimenestys ja joka palkittiin trilogian aloitusosasta Näkemiin taivaassa arvostetulla Goncourt-palkinnolla. Nyt kirjailija on aloittanut uuden, maailmansotien jälkeiseen aikaan sijoittuvan Suuri maailma -sarjan, jonka ensimmäinen osa Loistavat vuodet käsittelee ajanjaksoa maaliskuusta marraskuuhun vuonna 1948. Tapaamme myös aiemmasta sarjasta tuttuja henkilöitä.

Beirutissa asuva Pelletierin perhe on ansainnut varallisuutensa saippuatehtaalla, jonka jatkuva kehittäminen on Louis-isälle todellinen intohimo. Herra ja rouva Pelletier ovat yksituumaisia ja rakastavia ja haluaisivat pitää perheensä mahdollisimman tiukasti koossa. Lapset kuitenkin hajaantuvat maailmalle kuka mistäkin syystä.

Perheen esikoinen Jean eli Pullero on jo syntymästä määrätty isänsä työn jatkajaksi, mutta hänellä ei ole lahjoja eikä intohimoa, joten yritys osallistua tehtaan toimintaan epäonnistuu surkeasti. Jean pakenee vaimonsa kanssa Pariisiin, mutta valitettavasti hän on epäonnistunut myös puolison valinnassa. Avioliittoonsa pettynyt Geneviéve nolaa ja pilkkaa miestään salakavalasti, hymyssä suin, mutta kuinkahan paljon hän tietää miehensä synkemmästä puolesta?

Lahjakas François puolestaan lähtee Pariisiin muka pyrkiäkseen arvostettuun oppilaitokseen ja valmistuakseen opettajaksi, mutta oikeasti hänen mielessään on vain sanomalehden toimittajan ura. Vanhemmilleen hän kertoilee suurenmoisesta opintomenestyksestään, vaikka tosiasiassa raataa lehden pakkaamossa.

Äidin suosikki Étienne suuntaa Saigoniin, kun hänen muukalaislegioonaan liittyneestä Raymond-rakkaastaan ei ole kuulunut mitään muutamaan viikkoon. Étienne ymmärtää numeroita, joten työ valuuttavirastossa sopii hänelle hyvin ja tarjoaa samalla mahdollisuuden etsiä tietoja Raymondista. Sotatoimiin liittyvää salailun muuria on kuitenkin vaikea murtaa.

Perheen kuopus, kahdeksantoistavuotias Hélène, kärsii jäätyään yksinään vanhempiensa luo Beirutiin ja etenkin jouduttuaan eroon sielunkumppanistaan Étiennestä. Hän karkaa alaikäisenä Pariisiin toivoen löytävänsä turvapaikan joko Jeanin tai Françoisin luona, mutta äkkipikaisena ja omapäisenä neitosena harhautuu pian ihan omille teilleen.

Herra Pelletier ei olisi koskaan myöntänyt sitä, mutta Étiennen lähtö oli tuntunut hänestä pahemmalta kuin hän tahtoi myöntää. Hän suri salaa yhtä paljon kuin Hélène, sillä hän ikävöi kovasti, todella kovasti, nuorimman poikansa sukkeluutta, hänen niin sydämeen käyvää elämäniloaan. Kotoa puuttui nyt jotain. Vielä enemmän kuin Pulleron tai Françoisin lähdön jälkeen.

Pierre Lemaitre kertoo todellisen tarinankertojan otteella Pelletierin suvusta ja etenkin sen sekoilevasta nuorisosta. Kunkin sisaruksen elämästä ja kokemuksista lähtee oma säikeensä, joka kietoutuu lopulta yhteen toisten säikeiden kanssa ja paljastaa samalla epäpätevyyttä, juonittelua ja kaksinaamaisuutta niin politiikassa ja taloudessa kuin oikeuslaitoksessa ja sanomalehtimaailmassa. Odottamattomat sattumat nostattavat jännitystä. Yllätyksiä on luvassa.

Loistavat vuodet -teoksen tiedollisesti kiinnostavin osuus sijoittuu Ranskan Indokiinaan eli siirtomaa-alueelle, johon kuuluivat vuosina 1887–1954 nykyiset Vietnamin, Laosin ja Kambodžan valtioiden alueet. Vuonna 1941 perustettu Vietminh-liike ajoi Vietnamin vapauttamista ja jopa julisti maan itsenäiseksi vuonna 1945, mutta Ranska ei luopunut siirtomaaherruudestaan. Kirjassa kerrotaan kaunistelematta julmuuksista, joita sodan aikana tehtiin puolin ja toisin. Entäpä alueelle syntyneet lukuisat lahkot – olivatko ne niin merkittäviä kuin kirjassa annetaan ymmärtää?

Loistavat vuodet on monitahoinen romaani, jonka kohdalla paksuus on plussaa! Sen voi lukea sukutarinana, historiallisena romaanina, trillerinä tai yhteiskunnallisena satiirina – juoni pitää kyllä otteessaan! Jatko-osia ei malttaisi millään odottaa.

19.6.2023

SALMENNIEMI, HARRY: Varjotajunta

Kustantaja: Siltala 2023

Varjotajunta on autofiktiivinen teos, jonka alussa tavataan jyväskyläläinen mies nimeltä Harry Salmenniemi odottelemassa junaa Pasilan asemalla. Aikaa tappaakseen mies syö ja kahvittelee, tekee havaintoja ympäristöstään ja mietiskelee mennyttä ja tulevaa. Minäkertojan tilalle astuu välillä häntä tarkkaileva kaikkitietävä kertoja ja miehen tajunta vaihtuu samalla eräänlaiseksi varjotajunnaksi. Mielenkiintoista kerrontatekniikalla leikittelyä!

Mies on tullut Helsinkiin haastateltavaksi juuri ilmesyneen novellikokoelmansa vuoksi. Eilen asialla oli Helsingin Sanomien äidillinen toimittaja ja erikoisia poseerauksia harrastanut kuvaaja (Olen kirjoittanut kirjan, novelleja, se julkaistiin, ja nyt seison lätäkössä…). Tänään vuorossa oli suora haastattelu YLE Radiossa, jossa kirjailija pelkäsi puhuvansa liikaa / sekavasti / aiheen vierestä / asiattomasti. Toimittajat rakensivat kyllä taitavasti yhteenkuuluvuuden tunnetta, mutta eiväthän tukien varassa elävä kirjailija ja kuukausipalkkainen kulttuuritoimittaja todellakaan ole samalla viivalla.

Miehellä on paljon pelkoja, jotka saavat koko ajan uusia muotoja. Hän tuntee olevansa mieheksi liian avuton ja herkkä pelätessään, mitä muut ihmiset hänestä ajattelevat ja miten etenkin miehet häntä katsovat (toksinen katse). Taiteilija saattaa olla ihmisten silmissä erikoinen kuin sirkuseläin, mutta joutuuko kirjailijan pieni poika vielä joskus kiusatuksi isänsä työn takia? Sana ”mahdoton” toistuu; asiat ovat mahdottomia, mies itse on mahdoton.

Kaipaan olemassaoloa ilman olemassaolon vaivaa, ja se taas on mahdotonta. Olen mahdoton ja olemassa.

Onneksi on myös asioita, jotka lisäävät miehen turvallisuudentunnetta - esimerkiksi Osamu Dazain Ei enää ihminen -teoksen lukeminen. Oma kirjailijantyö puolestaan on kasvattanut vähitellen hieman paksumpaa kuorta herkän sisimmän suojaksi ja mahdollistanut myös vapauden jäykistä arkirutiineista. Ehkä eniten ahdistusta on vähentänyt perhe, joka on tuonut elämään tasapainoa, pehmeyttä ja lämpöä.

Varjotajunta -teoksessa on jotenkin hellyttävää se, miten yksityiskohtaisesti kertoja taltioi jokaisen mielenliikahduksensa ja havaitsemansa asian. Se saattaisi olla uuvuttavaa, mutta tyylinvaihdokset piristävät; höpöttely vaihtuu lyhyisiin virkkeisiin ja välillä singahtaa jokin terävä oivallus tai täydelliseksi hioutunut lause. Itseironia keventää tunnelmaa - sanoopa kirjailija jossain vaiheessa sellaistakin, ettei novellikokoelmansa jälkeen tule kirjoittamaan romaania eikä missään nimessä miestä, joka päättää mennä junaan.

Ihminen on kestävä silloin, kun hän on hauras. Kun hän on joustava, hän on kestävä.

Kirjoittaminen: mittaamista ilman asteikkoa.

Sanani pysyvät hämärässä. Ne pysyvät ulkona. Ne eivät ole puu tai pensas; ne ovat multaa ja hiekkaa.

Hänen [hyvän kirjailijan] täytyy kuolettaa itsensä, jotta häneen syntyy tilaa muille ihmisille, hahmoille, repliikeille. Hänen täytyy poistaa itsensä omasta mielestään, omasta tajunnastaan, niin että hänessä puhuu teksti ja kirjoitus, että hänessä puhuu kieli eikä hän itse.

12.6.2023

VASANTOLA, SATU: Kun isä osti Merenkurkun

Kustantaja: Tammi 2023

Olen jahdannut häntä juhannusyöstä asti. Olen seurannut tyhjän kosken kivikkoista uomaa ja kulkenut nevan reunaa avunhuutojen perässä. Olen etsinyt sillat ja joenvarret, linnanpihan, bastionin varjot, yökerhot, hotellit ja lippakioskien liepeet, öiset puistot ja tanssilavat, kaikki mahdolliset kujat ja kolkat kaikista niistä kaupungeista, joihin tiesin hänen paenneen.

Tytär tietää kyllä, milloin Eerik-isän maaninen vaihe lähestyy. Huhtikuussa päivät pitenevät ja samassa tahdissa lyhenevät Eerikin yöunet, nauru alkaa vyöryä ja kirosanat lennellä. Miehellä on arkenakin puku päällä, kravatti kaulassa ja tanssikengät jalassa. Kädet eivät vapise, mikä paljastaa sen, että lääkkeet ovat jääneet ottamatta.

Kesäkuun puolessavälissä ollaan jo vaiheessa, jossa Eerik pitäisi saada pikaisesti lääkäriin koska hän vielä ymmärtää tilanteensa. Suuria taloudellisia suunnitelmia miehellä on jo ja pelihimoa. Vainoharhaisuutta. Nyt pitäisi säätää lääkitystä, mutta nuori lääkäri antaakin vapaaehtoisen lähetteen Kellokosken sairaalaan. Eerik otetaan siinne sisään, mutta kotiutetaan jo seuraavana aamuna tilanpuutteeseen vedoten.

Juhannuksena alkaa tapahtua juuri sitä, mitä tytär on pelännytkin. Eerik ilmoittaa ostaneensa aseen ja lähtevänsä kostamaan eläkkeellä olevalle pankinjohtajalle, jota pitää syyllisenä kokemaansa konkurssiin ja omaisuuden pakkohuutokauppaan. Raskaana oleva tytär kokee velvollisuudekseen lähteä Imatralle varoittamaan pankinjohtajaa ja etsimään samalla Eerikiä. Etätukena toimivat veli ja eno.

Nopeakäänteinen Eerik on kuitenkin jo muualla ja tytär seuraa häntä aina hieman myöhässä kaupungista toiseen. Välillä tytär yrittää vedota viranomaisiin, mutta nämä sysäävät vastuuta toisilleen: terveyskeskus ei auta ennen kuin poliisi on pyytänyt virka-apua ja hätäkeskus käskee soittamaan ensin terveyskeskukseen. Tytär latelee lakipykäliä, mutta kukaan ei kuuntele. Eerikin tekstiviestit ovat aina vain hurjempia.

paskat minä pankinjohtajasta

on uudet suunnitelmat

pätäkkää piisaa

olisko olavinlinna mitään

jos kesämökiksi

ensi hoidetaan itä ja sitten länsi

kohta alkaa tornitaloja nousta

keskelle merta

ostan merenkurkun takaatko lainan

Eerikin jälkiä löytyy kyllä. Yhdessä paikassa hyväksikäyttäjiä, toisessa petkutuksen kohteeksi joutuneita hyväuskoisia, kolmannessa vahingontekoa tutkivia poliiseja. Viimein tytär löytää miehen juuri sieltä, mistä saattaa odottaakin: naurattamassa naisia ja tanssimassa sydämensä kyllyydestä. Tytär päättää antaa Eerikille vielä tämän yhden vapaan yön. Se on virhe.

Tytär pohtii matkansa aikana syitä isän kaksisuuntaisen mielialahäiriön puhkeamiseen sellaisessa muodossa, jossa ajatukset täyttyvät murhaajista, paoista ja kostosta. Yhtenä syynä saattoi olla turvaton lapsuus, vaikka kertomukset väkivaltaisesta ukista jäävätkin vaille vahvistusta. Päävoitto lotossa antoi ehkä aikoinaan tunteen rahan riittämisestä ikuisesti, mutta sitten tuli lama ja sen myötä niin kodin ja yrityksen kuin itsetunnonkin menetys. Viimeinen niitti oli varmastikin äidin kuolema.

Omaa itseään tytär tarkkailee tiukasti: onko hän hullu, kun muistot yhtäkkiä hukuttavat nykyhetken alleen eikä hän hetkeen tiedä missä ajassa on? Onko veljen kiukunpuuskissa ja suunnitelmissa kaikuja perimästä? Joutuuko naisen odottama lapsi kärsimään mielenterveysongelmista vai laimeneeko geeniperimä lapsen isän ansiosta?

Eiväthän omaiset toki aina murheen ja ahdistuksen vallassa ole, vaan nauravat välillä kyyneleet silmissä Eerikin tempauksille. Kun tämä valmistautui Kellokosken sairaalassa käymään rauhanneuvotteluja Obaman ja Putinin kanssa. Kun tämä kertoi ostaneensa koko Kellokosken, erottaneensa lääkärit ja antaneensa hoitajille palkankorotuksen. Kun tämä päätti ryhtyä pääministeriksi. Kun aikoi ostaa Merenkurkun.

Vasantolan sujuvasti etenevä teksti imaisee lukijankin mukaan tarinaan. Teoksella on omakohtaista taustaa, minkä ansiosta tieto kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä ja sen vaikutuksista sairastuneen omaisiin on hyvin uskottavaa. Tunnelmat vaihtuvat huolesta turhautumiseen ja surusta mustaan huumoriin. Muistot tuovat mukanaan myös kiitollisuutta ja hellyyttä. 

PS. Kuva terveydenhuollon ammattilaisten toiminnasta ei ole kovin rohkaiseva – toivottavasti todellisuudessa omaisia sentään kuunnellaan huomattavasti paremmin!

 

11.6.2023

COLES, RICHARD: Murha ennen iltahartautta

Kustantaja: Minerva 2023

Alkuteos: Murder before Evensong

Suomennos: Riina Vuokko & Robi Vuokko

Englantilainen Richard Coles (s. 1962) kuului 1980-luvulla supersuosittuun The Communards -yhtyeeseen, mutta ryhtyi sitten opiskelemaan teologiaa. Nykyisin hän toimii Finedonin kylän pastorina Northamptonshiressä ja on kysytty televisio- ja radiopersoona. Hän kirjoittaa myös Kirkkoherra Clementin tutkimuksia -dekkarisarjaa, jonka ensimmäinen osa on Murha ennen iltahartautta.

Vuonna 1988 neljäkymmentäviisivuotias Daniel Clemens on ollut kahdeksan vuotta Champtonin maalaiskylän kirkkoherrana. Hän asuu pappilassa seuranaan leskiäitinsä Audrey, joka toisaalta on kova juoruilija ja asioihin sekaantuja ja toisaalta miltei empatiakyvytön. Vauhtia elämään antavat kaksi eläväistä mäyräkoiraa. Myöhemmin joukkoon liittyy Danielin melko ärsyttävä pikkuveli Theo, näyttelijä joka haluaa tarkkailla Danielin työskentelyä tulevaa televisiosarjarooliaan varten.

Kylää kuohuttava tapahtumaketjua alkaa kesäsunnuntaista, jolloin Daniel saarnansa päätteeksi ilmoittaa, että kirkkoon on saatava käymälä. Jotkut seurakuntalaisista kannattavat uudistusta ja jotkut ihmettelevät, miksi käymälää tarvittaisiin nyt kun jo neljäsataa vuotta on pärjätty ilmankin. Jotkut ottavat suorastaan henkilökohtaisesti sen, että käymälän tieltä jouduttaisiin purkamaan pois pari tainta penkkiriviä.

Daniel yrittää toimia pikkumaisen kinastelun keskellä rauhallisesti ja jämäkästi – onhan hänellä tukenaan Lordi Bernard de Floures, Champton House -kartanon isäntä ja kirkon suojelija. Monilta osin kylä jatkaakin entistä leppoisaa elämäänsä; kirkon koristelusta vastaava Kukkaiskilta kokoontuu, kartano avataan perintöverojen pienentämistarkoituksessa taas pariksi kuukaudeksi yleisölle, Daniel käy iltaisin kirkossa viettämässä rukoushetkeä.

Sitten tulee kohtalokas ilta. Kartanonherran Bernardin serkku Anthony Bowness, Champtonin arkistonhoitaja ja kirkkoväärti kiirehtii hieman pitkäksi venähtäneen pubivierailun jälkeen sulkemaan kirkonovet päivän päätteeksi ja suorittamaan ehkä jotain muutakin tehtävää. Myöhemmin Daniel saapuu koiriensa kanssa pimeään kirkkoon pitämään iltahartautta ja vaistoaa kesken kaiken, että jokin on vialla.

Jokin pieni asia häiritsi hänen rukouksensa rytmiä, jokin, joka vaivasi häntä aivan tajunnan laitamilla. Se kutsui häntä Jumalan huomasta takaisin maan kamaralle. Hän istui hetken aikaa hiljaa ja kuunteli. Sitten hän tajusi, mikä häntä vaivasi.

Anthony löytyy penkkien välistä kuolleena vierellään yllättävä murha-ase: puutarhasakset. Niiden käyttäjän on täytynyt hallita asiansa, mutta oliko asialla joku kyläläinen vai ulkopuolinen? Mitä syytä kenelläkään olisi murhata harmiton Anthony-ressukka? Pelonsekaisen innostuksen vallassa olevia kyläläisiä kokoontuu sekatavarakauppaan, joka toimittaa myös postitoimiston virkaa, ja tieto liikkuu talosta toiseen kuin sähkö virtapiirissä. Toimittajalauma vyöryy kylään.

Murhatutkimuksia johtava kolmekymppinen rikosylikonstaapeli Neil Vanloo ja Daniel huomaavat pian voivansa luottaa toisiinsa ja alkavat täysin epävirallisesti ja ilma lupaa jakaa tietoja ja ajatuksia keskenään. Daniel uskoo tuntevansa seurakuntalaisensa siksi hyvin, että pystyy sanomaan varmasti, ketkä eivät ole syyllisiä. Mutta sitten tapahtuu uusi murha.

Kuolema oli kuin syvyyspommi: ensin räjähdys ja sitten hidas – kuka ties minkä – nouseminen pinnalle, kun yhteisö kerääntyy yhteen ja kohtaa hirmuteon todellisuuden.

Yhä vahvemmin alkaa tuntua siltä, että murhissa on jokin yhtymäkohta kylän sota-aikaisiin tapahtumiin. Champton House toimi silloin sekä Vapaa Ranska -liikkeen miesten parantolana että sodan aikaisista erityisoperaatioista vastanneen yksikön koulutuskeskuksena. Ovatko murhatut henkilöt päässeet perille tähän asti piilossa pysyneistä salaisuuksista?

Murha ennen iltamessua edustaa ”cozy crime” -dekkarityyppiä. Pieni maalaiskylä on leppoisa ympäristö eivätkä murhat loppujen lopuksi juurikaan häiritse sen rauhaa. Coles kuvaa huumorilla erilaisia ihmistyyppejä Kukkaiskillan höpsähtävistä naisista aateluuden jo äidinmaidossa imeneeseen kartanon porukkaan ja heidän välisiä keskustelujaan. Kärsivällinen ja herkkävaistoinen kirkkoherra Clement on päähenkilönä todella sympaattinen!

 

 

10.6.2023

BENNETT, MICHAEL: Viattomien veri

Kustantaja: Like 2023

Alkuteos: Better the Blood

Suomennos: Kirsi Luoma

Hana Westerman on maoritaustainen Aucklandin poliisin ylietsivä. Hänellä on upea seitsemäntoistavuotias muusikkotytär Addison ja pomonaan ex-aviomies Jaye Westerman. Hanalla on vahva intuitio ja hyvä yksityiskohtien taju. Hän on reilu ja tasapuolinen pomo. Hänellä on myös sisimmässään ahdistusta, jota yrittää pitää kurissa tiukkojen rutiinien avulla.

Eräänä päivänä Hanan saa puhelimeensa videon, joka zoomautuu Palatsina tunnetun purkukuntoisen kerrostalon toisen kerroksen parvekkeeseen. Työparinsa, etsiväkonstaapeli Stanin kanssa Hana löytää asunnosta salahuoneen ja sieltä lähes ritualistiseen tapaan hirtetyn miehen sekä läheisen puistonpenkin jalustasta verellä piirretyn sisäänpäin kääntyvän spiraalin.

”Tekijä on halunnut, että hänen aikaansaannoksensa löydetään”, Hana sanoo. ”Hän sirotteli jälkeensä leivänmurusia. Lähetti videon johdattaakseen meidät huoneeseen, jossa hänen luomuksensa odotti. Kaikki oli suunniteltua ja tarkkaan harkittua. Huolella rakennettu sommitelman.”

Sitten Hana saa toisen videon, joka esittää Aucklandin siluettia auringonlaskun aikaan. Hana huomaa siinä pienen yksityiskohdan, joka johtaa hänet oikeille jäljille - itsemurhaksi päätelty kuolemansyöksy tornitalon katolta onkin tosiasiassa ollut murha. Lopulta Hana oivaltaa, että murhat liittyvät vahvasti erääseen tapahtumaan vuonna 1863: silloin kuusi brittisotilasta nöyryytti ja hirtti maorien pyhällä vuorella siirtomaa-armeijaa vastustaneen maoripäällikön. Onko lisää murhia tulossa?

Miksi murhaaja lähettää videonsa juuri Hanalle? Siihen on syynä maoriyhteisöä kalvava muisto eli poliisin kovaotteiset toimet rauhanomaisia maorimielenosoittajia vastaan Mount Suffolkilla kahdeksantoista vuotta sitten. Nuori, vastavalmistunut Hana oli silloin poliisijoukkojen etulinjassa ja taltioitui videolle retuuttaessaan vanhaa naista. Tuo hetki teki Hanasta maoriyhteisön silmissä luopion ja mursi jotain peruuttamattomasti hänen omassa sisimmässään.

Lukija saa välillä seurailla myös murhaajan ajatuksia ja tuntemuksia. Hän on syvästi katkera ja surullinen siitä, miten maahan tunkeutuneet siirtomaaherrat aikoinaan petkuttivat maoreilta näiden maat ja korvasivat niistä myöhemmin oikeustaisteluidenkin jälkeen vain murto-osan. Edes maorien pyhää vuorta Maunga Whakairoiroa (Mount Suffolkia) ei palautettu heimolle, vaan se on Aucklandin asukkaiden piknikpaikkana.

Murhaaja pitää tekojaan täysin kunniallisina, sillä kyseessä on utu. Teloitustilanteessa vuonna 1863 syntyi velka, josta ovat vastuussa myös teon suorittaneiden jälkeläiset riippumatta heidän omasta henkilökohtaisesta viattomuudestaan, sillä parempi viattomien veri kuin ei verta lainkaan. Murhaajan tekemät ratkaisut ovat pitkän pohdinnan seurausta, mutta eivät silti helppoja suorittaa.

Hänen kasvoillaan kuvastuu suuri tuska. Sisäinen piina. Hän tietää tekonsa välttämättömäksi. Mutta tuo teko repii hänet kahtia. Hänen kätensä tärisevät. Silmiin kihoaa kyyneleitä. Mielen valtaa pakokauhu. Hän lankeaa polvilleen. Oksentaa betonilattialle.

Viattomien veri on taitavasti rakennettu ja jännittävä rikosromaani, mutta myös mielenkiintoinen katsaus Uuden-Seelannin historiaan ja kulttuuriin maorien näkökulmasta katsottuna. Teksti sisältää joukon maorinkielisiä sanoja ja sanontoja, jotka on onneksi suomennettu. Ne lisäävät tarinan paikallisväriä ja autenttisuutta.

Monien muiden alkuperäiskansojen tavoin maoritkin ajautuivat maahan tunkeutuneiden eurooppalaisten alistamina toisen luokan kansalaisiksi, maattomiksi, syrjäytyneiksi ja epätasa-arvoisiksi. Viattomien veri -teos korostaa kuitenkin sitä, ettei väkivalta ole oikea tapa epäkohtien korjaamiseen, vaan nämä: Hūmārie. Aroha. Manaaki. Rauha. Rakkaus. Myötätunto.

Michael Bennett (s. 1957) on uusiseelantilainen kirjailija, käsikirjoittaja ja ohjaaja, jonka elokuvia on esitetty maailman tärkeimmillä elokuvafestivaaleilla. Viattomien veri on hänen ensimmäinen rikosromaaninsa ja pohjana valmisteilla olevaan televisiosarjaan. Toivottavasti saamme romaaniin jatkoa ja tapaamme taas Hanan läheisineen ja työtovereineen!

 

9.6.2023

RÄMÖ, SATU: Rósa & Björk

Kustantaja: WSOY 2023

Rósa ja Björk on Satu Rämön huiman suosion saaneen Hildur-romaanin jatko-osa, jonka tapahtumat ajoittuvat vuoden 2020 helmi-maaliskuulle. Kirjan alku vaatii lukijalta hyvää muistia, sillä siinä esitellään nopeaan tahtiin useita henkilöitä, joiden paikkaa tarinassa ei vielä tiedä. Muutaman ihmisen kohdalla asia selviää varsin nopeasti, mutta jonkun henkilön yhteys itse tarinaan selviää vasta kirjan lopussa. Itse asiassa lukija tietää koko ajan asioista enemmän kuin kirjan henkilöt.

Tapahtumaketjun alkaessa rikosetsivä Hildur on Reykjavíkissa ystävänsä sairauslomasijaisena. Hän ei pidä kaupungista eikä viihdy kovin hyvin pääkaupunkiseudun sosiaalisten ongelmien keskellä. Lisäksi häntä vaivaa outo levottomuus ja ahdistus, minkä hän tietää vanhasta kokemuksesta olevan enne jostain pian tapahtuvasta pahasta. Ja murha todella onkin jo suunnitteilla.

Hän oli jo melko varma siitä, miten hänen tulisi edetä. Hän toimisi, kuten aina näissä tilanteissa toimi. Ensin hän tekisi suunnitelman, sitten hän lähtisi askel kerrallaan toteuttamaan sitä.

Hildur kutsutaan takaisin Länsivuonoille, kun paikallispoliitikko löydetään hiihtoladulta kuoliaaksi ammuttuna. Murhattu mies on Hermann Hermannsson, joka on kepulikonstein hivuttanut verorahoja taskuunsa ja ohjaillut valtuuston toimintaa turvautuen jopa lahjontaan ja kiristykseen. Varmastikin hänellä on vihamiehiä pilvin pimein, mutta olisiko joku valmis peräti murhaan? Mieshän on toiminut vain ”maan tavalla”, ajattelee Hildur.

Poliittinen väkivalta oli tähän asti ollut kananmunien heittelyä parlamenttitalon seinään ja ministerien autojen naarmuttamista. Henkirikoksia oli harvassa, ja yleensä ne olivat juoppotappelujen lopputuloksia tai liittyivät jotenkin rikollisten välienselvittelyyn.

Hilduria kiinnostaa myös toinen tapaus, lentäjän hengen vaatinut pienkoneen putoaminen mereen miltei heti nousunsa jälkeen. Tapausta pidetään lentäjän huolimattomuudesta johtuvana, mutta jokin siinä häiritsee Hilduria. Hän alkaa tutkia turmaa omin päin, vaikka varsinainen selvitystyö kuuluisikin toiselle poliisipiirille.

Poliisin työ on turhauttavaa uurastusta, mutta Hildur toteaa: Aina löytyi jotain, jos katsoi tarpeeksi läheltä… Pienet tiedonmurut voivat viedä tutkimusta yllättävästi eteenpäin, esimerkiksi tieto siitä, että poliitikon murha-aseessa on käytetty kupariluotia, jollaisia ei ole vielä yleisessä myynnissä. Hildur puolestaan innostuu kyselemään omasta menneisyydestään ihan uudella tavalla, kun hänen työtoverinsa Jakob huomaa vanhassa perhekuvassa erikoiset villapaidat.

Nykyhetkeen lomittuu tietoa Hildurin lapsuudesta aina vuodesta 1986 lähtien, jolloin hän oli tomera ja omapäinen pikkutyttö ja jo silloin tarkkavaistoinen ympäristön ilmapiirin suhteen. Lukijalle kerrotaan nyt myös hänen vanhemmistaan ja pikkusiskoistaan Rósasta ja Björkistä, jotka katosivat mystisesti vuonna 1994. Heidän kohtalostaan saadaankin lisää tietoa, mutta vieläkään eivät kaikki salaisuudet paljastu. Kai sentään sarjan kolmannessa osassa?

Kaikkea oli työntymässä pinnan alta esiin aivan liian kovalla tahdilla, mutta hän ei saanut mistään kunnon otetta. Tuntui, että mitä useamman askeleen hän otti eteenpäin, sitä epäselvemmältä kaikki tuntui.

Hildur-romaani oli monella tapaa täysosuma. Rósa ja Björk ei aiheuta ihan yhtä suurta innostusta, mutta kyllä sekin todistaa Satu Rämön kirjailijanlahjoista. Entuudestaan tutut henkilöt saavat nyt lisää syvyyttä, kun heistä löytyy ihan uusiakin puolia. Juoni on monipolvinen ja yllätyksekäs ja monessa aikatasossa kulkevan tarinan langat pysyvät kiitettävästi kirjailijan käsissä – ilmeisesti Excel-taulukon avustuksella. Jännittävää odottaa, mitä kolmannessa osassa tapahtuu!

8.6.2023

McFADDEN, FREIDA: Kotiapulainen

Kustantaja: Otava 2023

Alkuteos: The Housemaid

Suomennos: Jussi Tuomas Kivi

   Jos lähden tästä talosta, teen sen käsiraudoissa.

   Minun olisi pitänyt paeta, kun se oli vielä mahdollista. Nyt tilaisuuteni on mennyt. Nyt, kun poliisit ovat talossa ja he ovat löytäneet sen, mitä yläkerrassa on, en voi enää perääntyä.

Kotiapulainen-trillerin ensimmäisessä osassa kertojana on kaksikymmentäseitsemänvuotias Millie Calloway, joka on kymmenen vankilavuoden jälkeen päässyt ehdonalaiseen. Rikosrekisterissä oleva on heikoilla työelämässä - Milliekin on potkittu aiheetta työpaikastaan ja häädetty myös asunnostaan. Hän ei uskalla kertoa tästä ehdonalaisvalvojalleen, koska pienikin rike merkitsee välitöntä paluuta vankilaan. Sen sijaan hän yrittää asua pienessä autossaan.

Varakkaan Nina Winchesterin tarjous kotiapulaisen paikasta tuntuu Milliestä uskomattomalta onnenpotkulta. Häntä ei haittaa se, että hänen edellytetään asuvan talossa. Häntä ei haittaa ullakolla sijaitsevan huoneen pienuus, koska se tarjoaa omaa rauhaa. Hän huomaa kyllä outoja asioita: ovessa näkyy raapimisjälkiä, oven lukko on ulkopuolella ja pikkuriikkinen ikkuna on maalattu umpeen, mutta työntää asiat pois mielestään. Puutarhurin mutisema sana pericolo unohtuu sekin.

Millien töihin kuuluu siivous, ruoanlaitto ja huolehtiminen Ninan yhdeksänvuotiaasta tyttärestä Ceciliasta. Siivottavaa riittääkin, sillä aina valkoisiin pukeutuva nelikymppinen Nina tuntuu olevan melkoinen sottapytty. Nina alkaa ennen pitkää vaikuttaa myös täysin tasapainottomalta. Hän antaa käskyjä ja kieltää sitten koskaan antaneensa niitä. Hän syyttää Millietä olemattomista asioista, mutta saattaa seuraavaksi lahjoittaa tälle kassillisen vaatteita, koska ei enää itse mahdu niihin.

Ninan mielialat vaihtelevat täysin holtittomasti. Ensin hän saattaa halata minua ja kertoa, miten paljon arvostaa sitä, että olen heidän luonaan. Seuraavassa hetkessä hän saattaa haukkua minut lyttyyn, koska en ole suorittanut jotain tehtävää, josta hän ei ole koskaan edes kertonut minulle.

Oikukas on myös Cecilia-tyttö, joka komentelee kotiapulaista ylimielisesti ja keksii kaikenlaista kiusaa. Loppujen lopuksi Winchesterin perheen ainoa miellyttävä jäsen on talon isäntä, Andrew. Hän suhtautuu vaimoonsa suloisen hellästi ja rakastavasti, kohtelee Ceciliaa asiallisesti ja käyttäytyy Millietä kohtaan kunnioittavasti. Monimiljonääriksi hän on todella mutkaton mies. Millie suorastaan ihastuu.

Hänen hymynsä on lempeä ja hurmaava, ja minä olen sulaa vahaa. Ninan täytyi olla hullu päästääkseen tämän miehen käsistään.

Kirjan toisessa osassa tarina keikahtaa uuteen asentoon eikä enää noudatakaan odotettua suuntaa. Vaaran ja uhan tunne kasvaa kasvamistaan tarinan seuratessa nyt toista näkökulmaa ja samalla henkilöistä paljastuu uusia – eikä aina niin miellyttäviä - puolia. Seuraa yllätys ja vielä toinenkin. Yhdysvaltalainen Freida McFadden on aivovammoihin erikoistunut lääkäri, mutta hallitsee todella hyvin myös jännityskirjallisuuden niksit! Ei ihme, että kirjasta on jo tulossa elokuva.

7.6.2023

LILJA SIGURÐARDÓTTIR: Jääkylmä aurinko

Kustantaja: Blue Moon 2023

Alkuteos: Helköld sól (2019)

Suomennos: Marjakaisa Matthíasson

Mies haki sopivaa jalansijaa terävässä laavakivikossa, saavutti tasapainon ja kurottautui tarttumaan matkalaukusta esiin työntyvään käteen. Se tuntui jäiseltä, ja vaikka hänen olisi totta kai pitänyt osata odottaa sitä, ihon kylmyys ja kumimaisuus järkyttivät häntä. Kyyneleet nousivat silmäkulmiin ja hän kuiskasi ”rakastan sinua” valoisaan kesäyöhön…

Kolmekymppinen Áróra on islantilaisen isän ja brittiläisen äidin nuorempi tytär. Hän on perheen jättiläistyttö eli vaalea, suuriluinen ja voimakas, kun taas kuusi vuotta vanhempi Ísafold on siro ja hauras haltiatyttö. Áróra viihtyy Skotlannissa, mutta Ísafold on valinnut kotipaikakseen Islannin.

Lapsuudessa Ísafold tuntui suorastaan vihaavan pikkusiskoaan, ällöttävää pentua, mutta myöhemmin välit tasaantuivat. Isä kehotti aikoinaan Áróraa suojelemaan isosiskoaan, koska oli sekä fyysisesti että henkisesti tätä moninkertaisesti vahvempi. Áróra alkoi peitellä Ísafoldin tekosia jo siinä vaiheessa, kun tämä oli vielä teini.

Tavattuaan komean islantilaisen Björnin Ísafold joutui täysin miehen pauloiihin. Kolmen vuoden aikana Áróra joutui useita kertoja lentämään Islantiin hoitamaan pahoinpideltyä siskoaan, mutta ei koskaan saanut tätä jättämään Björniä lopullisesti. Ísafold uskoi yhä uudestaan miehen kauniisiin puheisiin ja lupauksiin muutoksesta. Lopulta Áróra kyllästyi ja päätti jättää siskonsa oman onnensa nojaan. Välit katkesivat.

Hän oli liian väsynyt kuunnellakseen siskonsa valheita, kun tämä väittäisi innokkaasti, että kaikki olisi mitä parhain, parhain, parhain päin. Hän oli vain horjahtanut lämpöpatteria vasten ja murtanut leukansa eikä siksi pystynyt puhumaan puhelimessa tai hän oli vain kaatunut portaissa ja murtanut sormensa niin, ettei mitenkään pystynyt kirjoittamaan mitään Facebookiin, Áróra oli myös liian väsynyt kuunnellakseen Björnin piikittelyä, kun mies sanoisi, että Ísafold oli hänen puolisonsa eikä Áróran pitäisi puuttua asioihin, jotka eivät kuuluneet hänelle.

Nyt Áróra on kuitenkin taas Islannissa, koska äiti on huolissaan: Ísafold ei ole antanut itsestään mitään elonmerkkiä kahteen viikkoon. Áróra uskoo siskonsa vain piilottelevan jossain, mutta keskustelut Ísafoldin tunteneiden ihmisten kanssa saavat hänet kuitenkin lopulta aavistelemaan pahaa. Hän on juuri saanut kuulla Björnin huumetuomiosta, mutta onko siskokin sotkeutunut rikoksiin?

Niin täysin Ísafoldin etsintään ei Áróra kuitenkaan ole syventynyt, että jättäisi käyttämättä houkuttelevan tilaisuuden tehdä varsinaista työtään eli kaivaa esille huijareiden monien solmujen taakse piilottamia rahoja. Hänen hurmaava petikumppaninsa nimittäin osoittautuu Islannin tunnetuimmaksi talousrikolliseksi Hákon Haukssoniksi, joka miljoonaveloistaan huolimatta näyttää edelleen elävän yhtä huolettomasti ja loisteliaasti kuin ennen romahdustaan.

Eikä Áróra myöskään ole sokea sille, miten mukava ja hauska seuralainen on nelikymppinen Daníel-setä, Ísafoldin etsintöihin osallistuva rikoskomisario. Jotain lämmintä läikähtelee Áróran ja Daníelin välillä, mutta hetki ei ole nyt oikea syvemmän suhteen rakentamiselle.Ehkäpä tulevaisuudessa!

Jääkylmä aurinko esittelee päähenkilöiden lisäksi muitakin kiinnostavia hahmoja. Yksi heistä on ihokarvojaan pakkomielteisesti useita kertoja päivässä ajeleva Grímur, jolla tuntuu olleen Ísafoldin ystävä. On myös eläkeikää lähentelevä Olga, joka piilottelee luonaan etsintäkuulutettua pakolaispoikaa, Ómaria. Lapsensa menettäneelle Olgalle ahkera Ómar on kuin pojan korvike. Sitten on vielä filosofoiva dragkuningatar Lady Gúgúlú!

Jääkylmä aurinko on ensimmäinen osa Áróran tutkimuksia -dekkarisarjasta, josta tällä hetkellä on ilmestynyt islanniksi jo neljä osaa. Taidokkaasti rakennettu juoni on jännittävä ja kiehtova ja tunnelma synkänpuhuva. Näkökulma vaihtelee useasti, mutta lukija tietää koko ajan hieman enemmän kuin kirjan henkilöt. Pieniä tietoja Islannistakin saadaan: pitäisikö jatkossa olla kohtelias ja pyytää kahvia kymmenen tippaa?

PS. Áróran tutkimusten toinen osa Verenpunainen meri ilmestyy syyskuussa

6.6.2023

GRIFFITHS, ELLY: Murhan käsikirjoitus

Kustantaja: Tammi 2023

Alkuteos: The Postscript Murders

Suomennos: Riina Vuokko

Yhdeksänkymmentävuotias Peggy Smith viihtyy hyvin senioritalossa Shorehamissa. Hän katselee erkkeri-ikkunastaan merta, tarkkailee ohi kulkevia ihmisiä ja kirjaa huomioitaan salaiseen tutkimuskirjaansa. Eräänä päivänä hän huomaa kahden miehen viipyvän epäilyttävän pitkään rannalla ja tarkkailevan salavihkaa senioritaloa. Miksi?

Seuraavana aamuna ukrainalaistaustainen kotihoitaja Natalka Kolisnyk löytää Peggyn kuolleena lempituolistaan. Kuoleman arvellaan johtuneen luonnollisista syistä, mutta tietyt seikat saavat Natalkan mietteliääksi: pöydällä oleva käyntikortti ROUVA M. SMITH. MURHAKONSULTTI, kirjahyllyssä olevat lukuisat Peggylle omistetut dekkarit ja yhden kirjan välistä löytyvä kortti Et pääse meitä pakoon.

Natalka kertoo epäilyistään rikosylikonstaapeli Harbinder Kaurille, mutta perustaa heti myös amatöörietsivien ryhmän. Siihen kuuluvat hänen lisäkseen kolmekymppinen rantakahvilan omistaja ja entinen munkki Benedict Cole, joka on usein keskustellut Peggyn kanssa murhista, ja kahdeksankymppinen Edwin Fitzgerald, joka on Peggyn naapuri ja entinen BBC:n toimittaja. Ryhmän epäilyt saavat lisäpontta, kun aseistautunut henkilö kaappaa Peggyn asunnosta erään harvinaisen teoksen aivan Natalkan ja Benedictin nenän edestä.

Tutkimustyönsä etsivätrio aloittaa haastattelemalla bestsellerkirjailija Dex Challoneria, joka tiedetään vastikään anelleen Peggyltä neuvoja jouduttuaan juonenkehittelyssä umpikujaan juuri ennen deadlinea. Dex ei myönnä, että Peggy olisi auttanut häntä mitenkään merkittävästi, mutta tunnustaa saaneensa tältä joitakin ideoita, koska vanha rouva oli mestari keksimään kammottavia tapoja, joilla ihmisen voi tappaa. Seuraavana aamuna Dex löydetään kotoaan kuoliaaksi ammuttuna. 

On tapahtunut murha, ja ainoat johtolangat ovat hataria ja epämääräisiä – sananmukaisesti paperinohuita.

Ovatko muutkin Peggyn konsultoimat kirjailijat vaarassa? Natalka, Benedict ja Edwin kiiruhtavat Skotlantiin Aberdeenin dekkarifestivaaleille etsimään lisää tietoa. Muutaman päivän aikana ennättääkin tapahtua paljon odotettua enemmän: jotkut rakastuvat, jotkut pelkäävät ukrainalaista mafiaa ja joku tulee murhatuksi. Lopulta myös Harbinder saapuu Aberdeeniin paikallisen poliisin avuksi.

Murhan käsikirjoitus on toinen osa Harbinder Kaur tutkii -sarjasta. Harbinder on 36-vuotias sinkku, joka asuu yhä vanhempiensa luona eikä uskalla tunnustaa näille olevansa lesbo. Hän on älykäs ja usein sarkastinen niin puheissaan kuin ajatuksissaan. Leppeämpää huumoria tarinaan tuovat hurmaavat amatöörietsivät.

Griffithsin kirjallisten dekkareiden sarjan ensimmäinen osa Muukalaisen päiväkirjat oli kyllä kiinnostava, mutta jäi hieman etäiseksi. Toinen osa Murhan käsikirjoitus sen sijaan on oikea hyvän mielen dekkari. Tarina etenee sujuvasti, huumoria on ja sopivassa määrin jännitystäkin. Murhatapausten ratkaisu on yllättävä, vaikka kirjailija tarjoaakin lukijan avuksi muutaman aivan selvän johtolangan. Sarjan jatkoa jää nyt ihan innostuneena odottelemaan!

5.6.2023

SUSI, PAULIINA: Yksityisalue

Kustantaja: Tammi 2023

Nelikymppinen Tuulia Raja on lentoemäntä ja nautiskeluihin taipuvainen sinkku. Lontoossa hänen petiinsä pääsee komistus, joka myöhemmin ilmaantuu Tuulian emännöimälle lennolle äitinsä kanssa. Vanha rouva on peloissaan ja tuntuu uskovan, että joku seuraa häntä tappamisaikeissa. Tuulia yrittää rauhoitella naista, mutta saa palkakseen kämmeneniskun poskelle. Eräs miesmatkustaja antaa tämän jälkeen Tuulialle käyntikorttinsa ja vihjaa tietävänsä naisesta jotain tärkeää.

Kotimaahan saavuttua lentokoneen miehistölle kerrotaan, että yhtiö on tehnyt konkurssin. Tuulialta menee siinä samassa sekä työpaikka että edullinen työsuhdeasunto. Kaikki säästönsä ja isältä saamansa perinnön hän on tuhlannut hetken mielitekoihin. Tuulian supertarmokas äiti alkaa heti järjestellä tyttärelleen sopivaa vuokra-asuntoa, mutta tätä ei todellakaan puhuttele joutuminen äitinsä seinänaapuriksi.

Seuraavana aamuna uutiset kertovat kahdeksankymmentävuotiaan teollisuusneuvos Eini Salkovaaran eli puhdistusaineita valmistavan Puhtox-perheyrityksen omistajan kuolleen yöllä. Tuulia tunnistaa kuvista edellisenä päivänä lennolla olleen pelokkaan rouvan. Hänet valtaa hirveä syyllisyys: hän ei ottanut naisen hätää vakavasti ja nyt tämä on kuollut! Ahdistuksissaan hän etsiytyy käyntikortin antaneen miehen puheille.

Mies osoittautuu Yrjö Rahkoseksi, joka omien sanojensa mukaan on Suomen paras yksityisetsivä. Tietoja Tuulia ei saa, vaan tuleekin palkatuksi Ykän avustajaksi, koska viehättävälle naiselle on yksityisetsivän töissä aina käyttöä. Tuulian tulee nyt käydä erilaisten syiden varjolla haastattelemassa Salkovaaran perhettä ja sen lähipiiriä, mutta varovaisuuteen Ykä kyllä häntä kehottaa: Perheissä, joissa on rahaa, on myös luurankoja kaapissa.

Niinpä Tuulia tapaa Lontoossa tutuksi tulleen Puhtoxin toimitusjohtaja Patrik Salkovaaran, itsekeskeisen naistenmiehen, joka todennäköisesti on Einin pääperijä. Hän tapaa Patrikin Amorella-avovaimon, terveysintoilijan. Hän tapaa Patrikin katkeroituneen sisaren Vivianin, joka talousjohtajana ahertaa paikkailemassa veljensä mokia, ja Vivianin nokkavan Jimi-pojan. Hän tapaa Einin ympärivuorokautisen kotiavun, Maijun, ja tämän kolmivuotiaan tyttären Aniksen. Lopuksi hän voi vain todeta: Ihan sairaan oudot välit siinä perheessä.

Monet ajatukset kieppuvat Tuulian mielessä. Kuoliko Eini luonnollisista syistä vai aiheuttiko joku henkilö tai ehkä jotkut henkilöt yhteistyössä hänen kuolemansa? Miksi Eini asui vanhassa ja vaatimattomassa rantamökissä aivan Patrikin modernin ökytalon vieressä? Kuka hyötyy Einin kuolemasta? Muuttiko Eini testamenttiaan juuri ennen kuolemaansa? Kuka on Anis-tyttösen isä?

Jos Einin kuolema osoittautuu luonnolliseksi niin kuin luultavinta on, yhdeksänkymmenenyhdeksän pilkku yhdeksän prosentin todennäköisyydellä, niin tutkimustuloshan sekin on. Sitä paitsi varsin ilahduttava. Eiköhän kelpaisi vanhalle rouvallekin, jos meitä pilvenreunalta katselee.

Yksityisalue-teos kuuluu lähinnä cozy crime -kategoriaan eli ei ole erityisen väkivaltainen. Kokenut kirjailija kuljettaa juonta taitavasti ja luo mielenkiintoisia henkilöhahmoja. Esimerkiksi Tuulia ajautuu usein ajattelemattomuuttaan kiusallisiin tilanteisiin, mutta selviää niistä kuin ihmeen kaupalla. Ykä taas on hieman ketku eikä paljasta kenellekään kaikkia tietojaan. Henkilöiden välinen sanailu on nokkelaa ja hauskaa.

- Käsidesillä ovat rahansa tienanneet. Ja muistutan edelleen, että Patrik Salkovaara on naimisissa.

- Jalkavaimoksi käsidesihaaremiin.

- Hah hah, sanoin.

Toimittajana työskennellyt Pauliina Susi (s. 1968) voitti vuonna 2016 Vuoden johtolanka -palkinnon romaanillaan Takaikkuna.  Yksityisalue on ensimmäinen osa Tuulia Raja -sarjasta ja saa jatkoa jo elokuussa.