Yhdysvaltalainen Katherine Boo (s. 1964) on voittanut kodittomista ja vähäosaisista kertovilla sosiaaliraporteillaan useita journalistipalkintoja, mm. arvostetun Pulitzer-palkinnon. Kätkössä kauniin ikuisen on hänen ensimmäinen kaunokirjallinen teoksensa. Sekin on raportti siinä mielessä, että kaikki tapahtumat ovat tosia ja kaikki henkilöt esiintyvät siinä omilla nimillään. Boo tallensi slummin asukkaiden elämää muistiinpanoin, kuva- ja ääninauhatallentein sekä valokuvin marraskuusta 2007 aina maaliskuuhun 2011. Lisäksi hän käytti hyväkseen mm. poliisin, kansanterveysministeriön, opetusvirkamiesten, vaaliviranomaisten, sairaaloiden, ruumishuoneiden ja tuomioistuinten asiakirjoja, joita kertyi luettavaksi kaiken kaikkiaan yli kolmetuhatta. Teos ei ole kuitenkaan kuivaa asiatekstiä, vaan lakonisuudessaan vivahteikasta ja vauhdikasta. Lauseet ovat lyhyitä, mutta onnistuvat luonnehtimaan henkilöitä ja tilanteita. Paatoksellisuuteen kirjailija ei sorru.
Annawadi on Mumbain lentokentän liepeille vaivihkaa noussut slummi, jonka vain muuri ja tie erottavat kansainvälisistä viiden tähden hotelleista. Alue kuhisee rottia, saastunut vesi levittää sairauksia ja jätemateriaaleista kyhätyt hökkelit romahtavat sadekaudella. Lentokentän tienoo tarjoaa kuitenkin jätteenkerääjille ja –lajittelijoille tulolähteen, sillä Intiassa kaikki hyödynnetään uudestaan pienintäkin muovinpalaa myöten. Suomalaisen näkökulmasta slummin asukkaiden elämä on sietämättömän köyhää ja epäoikeudenmukaista, mutta silti ihmisten sydämissä elää toivo paremmasta.
Kun Intia alkoi vaurastua, vanhat asenteet elämän hyväksymisestä sellaisenaan kastin perusteella tai jumalkäsityksen mukaan alkoivat väistyä maallisten näkemysten tieltä. Annawadilaiset puhuivat jo luontevasti paremmasta elämästä aivan kuin onni olisi sunnuntaina saapuva serkkupoika eikä tulevaisuus muistuttaisi lainkaan mennyttä.
Toiveet eivät ole pilviä hipovia: pääsy loistohotellin henkilökuntaan tai slummin johtajaksi, muurattu seinä kankaisen sijaan, laattalattia… Yksi kirjan päähenkilöistä on nuori Abdul, joka hankkii varoja perheen omaan maapalstaan.
Menestyjät joutuvat kuitenkin helposti kateuden uhriksi, etenkin jos kuuluvat johonkin vähemmistöryhmään (Abdul on muslimi). Kateellinen henkilö ei kiihkossaan kaihda edes itsensä vahingoittamista, jos pystyy sillä tavoin romahduttamaan naapurinsa pyrkimykset. Viranomaiset puolestaan ajavat vain maksukykyisten asiaa. Boo ihmettelee, miksi slummien asukkaat eivät nouse yhdessä kapinaan mielivaltaa vastaan, vaan etsivät syntipukkia toisiaan. Ilmeisesti korruptoituneessa yhteiskunnassa elävällä ihmisellä rappeutuu myös moraali ja itsekkyys mielletään itsesuojeluksi.
Kirjassa on niin paljon henkilöitä, että heidän sukulaisuussuhteitaan ja vaiheitaan on joskus vaikeaa muistaa. Tietenkin tämä on puolustettavissa sillä, että slummissa todella kuhisee väkeä tuhatmäärin. Kirjan nimi tulee muuriin kiinnitetyistä mainoksista, joissa mainostetaan italialaistyylisiä lattialaattoja sanoilla IKUISESTI KAUNIS.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti