Kustantaja: Siltala 2014
Alkuteos: Egenmäktig
förfarande – en roman om kärlek
Suomennos: Sanna Manninen
Ruotsalaisen Lena Anderssonin
(s. 1970) viides romaani Egenmäktig
förfarande – en roman om kärlek voitti syksyllä 2013 kaunokirjallisuuden August-palkinnon, joka arvostukseltaan vastaa suomalaista
Finlandia-palkintoa. Teräväsanaisen kolumnistin maineessa oleva Andersson
toimii kirjallisuuskriitikkona Svenska Dagbladetissa ja kolumnistina Dagens
Nyheterissä ja Fokus-aikakauslehdessä. Ilahduttavan rivakasti suomennettu Omavaltaista menettelyä : romaani
rakkaudesta on kooltaan pieni mutta sisällöltään antoisa – etenkin jos
pitää mustasta huumorista.
Ester Nilsson on
kolmekymppinen runoilija ja esseisti, joka elää järkevässä ja yllätyksettömässä
parisuhteessa, kunnes kohtaa työtehtävien puitteissa keski-ikäisen videorunoilija
Hugo Raskin. Jokin Hugossa vetoaa Esteriin niin, että hän rakastuu päätä
pahkaa:
Ester meni aivan voimattomaksi katsoessaan Hugon
liikkeitä ja ajatellessaan, miten aistillisen täytyy olla jokaisen, joka näkee
kauneutta sateessa seisovissa ihmisissä. Eikö hän ollutkin koko elämänsä
etsinyt juuri sitä?
Intohimo roihusi Esterin
sisällä. Polttomoottorit kävivät kaikilla sylintereillä. Hän eli pelkällä
ilmalla. Hän ei syönyt eikä kaivannut ravintoa. Hän ei juonut eikä tuntenut
janoa. Päivä päivältä housut roikkuivat hieman enemmän. Hänen lihansa oli tulessa
eikä hän pystynyt nukkumaan.
Esterin avoliitto loppuu
siihen. Uusi suhde etenee ensin lupaavasti: on tapaamisia kahviloissa, pitkiä älykkäitä
keskusteluja (pääasiassa Hugosta) ja viimein rakastelua. Ester on onnesta
huumaantunut ja innoissaan, mutta Hugo alkaa vetäytyä. Voiko häntä sitten vaatia
vastuuseen asiasta, jota pitää hetken huvituksena itselleen yhdentekevän naisen
kanssa? Voiko häntä syyttää julmuudesta, jos hän tietoisesti tai
tiedostamattaan herättää Esterissä toivonkipinän yhä uudestaan? Ainakin tarinan
edetessä tulee halu ravistella Esteriä itseään! Miksi hän yhä uudestaan nöyryyttää
itsensä haikaillessa haluttoman miehen perään?
Miksi hän pettää itseään ja tulkitsee selvät kohteliaisuusfraasitkin rakkaudentunnustuksiksi?
Nainen on tunnetusti selkeä-älyinen analyytikko, mutta osoittautuu
rakastuessaan täysin kritiikittömäksi, sokeaksi ja kuuroksi!
Puhumisesta ei ole mitään hyötyä. Rehellisiä
vastauksia ei tule, mikä johtuu huomaavaisuudesta. Toinen pettää ja toista
petetään, eikä mitään puhuttavaa ole, sillä silloin kun ei ole halua, ei ole
myöskään velvollisuuksia. Armeliaisuudesta tehty teko ei paljon lämmitä, jos
toinen toivoo, että se on tehty rakkaudesta.
Andersson havainnoi
tarkkanäköisesti henkilöidensä ja heidän tunteidensa kehittymistä, mutta tuntuu
julmalta, että Esterin tuskaisa pyristely Toivon parissa saa jatkua
jatkumistaan. Silti hienosti muotoillut lausahdukset saavat myös nauramaan ja
nauttimaan oivalluksista. Tarina sinällään on arkipäiväisen tuttu, mutta se on
kerrottu tavanomaisesta poikkeavalla tavalla. Harva kirja herättää lukijassa
näin voimakkaita tunteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti