RYTISALO, MINNA: Lempi

Kustantaja: Gummerus 2016

Sodankylässä syntynyt ja nykyisin Kuusamossa asuva Minna Rytisalo (s. 1974) on lukion äidinkielenopettaja. Kaksikymmentä vuotta hän haaveili kirjan kirjoittamisesta ja nyt se on totta – esikoisteos Lempi ilmestyi kesällä. Sen tapahtumapaikkana on syrjäinen kylä Lapissa ja tapahtuma-aikana jatkosodan viimeiset vuodet, jolloin syrjäisyyskään ei säästä tuholta ja hävitykseltä.

Lempi on kauppiaan tytär, ylioppilas ja hyvään elämään tottunut. Miksi hän nai yhtäkkiä Viljamin, joka on kyllä tilanomistaja, mutta kovin ujo ja kömpelö? Kaikki näyttää kuitenkin menevän hyvin. Lempi ottaa tilan työt haltuunsa ja rakkaus kukoistaa. Sitten Viljami joutuu lähtemään sotaan ja esikoista odottava Lempi jää hoitamaan asioita yksinään, vain aputyttö seuranaan. Mitä tapahtuu siinä vaiheessa, kun saksalaiset eivät enää olekaan aseveljiä, vaan Lappia tuhoavia vihollisia? Lähteekö Lempi tosiaan saksalaisten matkaan ja jättää niin pienen kasvattipoikansa kuin juuri syntyneen vauvansa aputyttö Ellin hoiviin? Viljami ei tätä jaksaisi mitenkään uskoa, mutta poissa Lempi kuitenkin on ja vain muistot satumaisesta rakkaudesta jäljellä. Viljami kertoo tapahtumista tunteikkaasti, sydän vereslihalla.

Yksi kesä. Yksi sellainen kesä ja puolikas vuosi, joka meillä oli, ja senkö pitäisi riittää koko elämäksi. Minun on parempi ajatella sitä kuin mitään muuta, se on ainoa mitä minulla on.

Seuraavaksi tunteitaan vuodattaa Elli, aputyttö. Hänen kuvauksensa Lempistä ei ole kovinkaan imarteleva: emäntä vain laiskottelee ja huokailee kun hän itse hoitaa kaikki työt lehmän poikimisesta leipomiseen. Ilkeäkin Lempi on ja rahanahne. Mutta Ellillä on haaveensa.

Kyllä, minä toivoin kuolemaasi. Rukoilin sitä. Että ota Jumala pois tästä maailmasta tuo kirottu nakku ja kaupunkilaiskekkanokka, sähkövaloon ja radionkuunteluun tottunut kynsienviilaaja ja hienohelmahempuli. Pahinta oli, miten Viljami katsoi sinua palavasti, vaikka olit laiska ja aikaansaamaton, silmän välttäessä palveltavaksi painuva.

Viimeisen puheenvuoron käyttää Lempin kaksonen, muutaman minuutin nuorempi Sisko. Sisarukset ovat juuri kaksosuutensa vuoksi toisilleen tavallista läheisempiä, vaikka muuten hyvin erilaisia. Sisko on järkevä ja tasainen, ei suuremmin tunteile vaan ottaa asiat sellaisenaan. Suhde saksalaiseen Maxiinkin on enemmän harkinnan kuin rakkauden tulosta. Lempi on eri maata.

Sinunlaisesi virvatuli saattaisi kiinnittyä hetkeksi aloilleen, mutta mitä kun pitäisi rikkoa jääkansi avannon päältä, että saa karjalle vettä, sellainenkin asia. Se kysyisi paljon kestävämpää rakkautta kuin sinulla olisi antaa,

Siskon mukana koetaan matka haaveen perässä Saksaan, haaveen murskaantuminen ja elämä sodan jälkeisessä Suomessa ”saksalaisen morsiameksi” leimattuna. Sisko myös asettaa paikalleen viimeiset palat Lempin, Ellin ja Viljamin tarinassa.

Rytisalo hallitsee hienovaraisen kerronnan taidon. Asioita ei tarvitse sanoa suoraan, vaan lukija saa ilon oivaltaa niitä itse pienien vihjeiden perusteella. Mielenkiinto pysyy hyvin yllä loppuun saakka, koska viimeiset palaset annetaan vasta siellä. Kieli on kaunista ja kuvailevaa ja lauseiden rytmi vie mukanaan. Kullakin henkilöllä on oma äänensä, joista etenkin Elli tuo mieleen Katja Ketun kätilön. Lapin luonto puhuttelee kaikkia aisteja, mutta toimii myös pohjana mielialoille ja tunteille.

Miten voi olla niin, että samalla tavalla sammal kasvaa, elävä niin kuin aina, miksi siihen ei mikään vaikuta, vaikka miten ihmiset tappavat toisiaan, kärsivät, kuolevat, katoavat, ja sammal pysyy samanlaisena, vihreänkosteana, pehmeänä ryijynä.

Lempi on hieno romaani, jonka lukeminen tuottaa suurta nautintoa ja iloa. Sille voi povata vielä suurta menestystä.