SANTOS, CARE: Suklaan maku

Kustantaja: S & S 2016

Alkuteos: Desig de xocolata

Suomennos: Anu Partanen

Katalonian suosituimpiin kirjailijoihin kuuluva barcelonalainen Care Santos (s. 1970) voitti ensimmäisen kirjoituskilpailunsa jo 14-vuotiaana. Hänen laajasta tuotannostaan on ensimmäiseksi suomennettu romaani Suklaan maku, joka kertoo Barcelonan historiasta suklaanvalmistuksen näkökulmasta.

Kirjassa seurataan valkoisen kaakaokannun siirtymistä omistajalta toiselle. Liikkeelle lähdetään nykyhetkestä eli viimeisimmästä omistajasta. Kipakka kondiittorimestari Sara on ristiriitatilanteessa: hän on naimisissa hajamielisen ja luotettavan professori Maxin kanssa ja samalla palavasti rakastunut tämän ystävään, omapäiseen suklaamestari Orioliin. Lähinnä Saran sydäntä taitaa silti olla antiikkiliikkeestä löytämänsä vanha kaakaokannu, joka on jo parhaat päivänsä nähnyt, säröllä, kanneton ja vispilätön.

”Esineiden sisällä elää tarinoita, ja ääniä jotka kertovat niistä”, Sara oli vuosia sitten sanonut. ”Joskus kun kosketan tätä valkoposliinista kaakaokannua tuntuu kuin kuulisin ne.” ”Onko niitä paljonkin?” hän oli kysynyt. ”Muutama, etkö näe että tämä on vanha esine, monen käden kautta kulkenut?” Ja hän, joka suhtautui kaikkeen aina tieteellisesti, halusi heti tarkentaa: ”Ajattelet siis, että esineet voivat olla täynnä haamuja kuten kauhuelokuvien linnoissa.” Sara pudisti päätään ja sanoi: ”Niinpä. Ihmiset uskovat aavetaloihin, mutta ne olennot joilla on tarinoita kerrottavanaan asuvat mieluummin pienissä vähäpätöisissä esineissä.”

Nykyhetken osuus hyödyntää tutuistakin tutuimpia romanttisia juonikuvioita, mutta ei kannata luovuttaa! Jatko on mielenkiintoisempi. Siirrytään 1800-luvulle, jossa vauvana ”samaa maitoa juoneet” hienostoperheen tytär Candida ja synnytyksessä kuolleen palvelusneidon Aurora-tytär elävät rinnakkain niin kovin erilaisina ja samalla niin kovin läheisinä. Lempeä Aurora ei odota elämältä suuria, mutta kaakaokannun omistaja hänestä kuitenkin tulee. Samalla lukija tutustuu luokkajakoon ja seurapiirikulttuuriin.

Kolmas kertomus vie 1700-luvulle. Huhu barcelonalaisen mestarin valmistamasta suklaantekokoneesta on kiirinyt kauas ja kaupunkiin saapuu niin ranskalainen kuin englantilainen valtuuskunta hieromaan kauppaa koneesta. Samaan aikaan myös oman kaupungin suklaanvalmistuskiltalaiset tavoittelevat konetta kyseenalaisin keinoin. Ranskalaisten yhtenä lahjuksena olisi hieno kaakaokannu…

Viimeisenä kirjassa on 1700-luvulle sijoittuva finaali, jossa kannu valmistuu Sèvres’n posliinitehtaalla Ranskassa ja saa pohjaansa salaperäisen merkinnän ”Je suis à madame Adélaïde de France”. Kirjan mittaan on hänen henkilöllisyyttään pohdittu ja nyt se selviää.

Suklaan maku tarjoaa romantiikan ohella paljon tietoa suklaasta ja suklaanvalmistuksesta – välillä tulee miltei vastustamaton halu ottaa kupillinen kaakaota. Kirjan lopussa on luettelo henkilöistä, niin todellisista kuin keksityistäkin. Jännityksen säilyttämiseksi luetteloa kannattaa tutkistella vasta itse tarinan luettuaan.

PS. Suklaan maku -romaanin kansi on todella kaunis.