KÖNGÄS, HEIDI: Siivet kantapäissä

Kustantaja: Otava 2021

Sanooko nimi Marja Rankkala mitään? Tiedätkö hänen sanoittaneen laulut Tuli mies ja Joka pojalla on siivet? Heidi Köngäs esittelee teoksessaan Siivet kantapäissä tämän naisen, joka uskalsi heittäytyä ja elää rohkeasti omaa elämäänsä aikana, jolloin se ei ollut mitenkään itsestään selvää.

Kulutan omaa vapauttani, omaa elämääni ihan miten haluan, pistän kaikki ylimääräiset rahat matkusteluun. Haluan tanssia, nauraa, rakastella ja olla jatkossakin kesyjen ihmisten silmissä pelottava, se maailmallinen, vähän vaarallisen villi nainen.

Köngäksen teos kertoo päiväkirjamaisesti Marja Rankkalan (1918–2002) tarinan. Tytön kasvualusta on Konnunsuon vankila, jossa hänen isänsä työskentelee tilanhoitajana, mutta todellinen koetinkivi nuoren Marjan elämässä on sota-aika. Hän toimii lottana kotiseudullaan, jota vihollinen pommittaa ankarasti läheisen lentokentän ja vankilarakennusten vuoksi. Pelkästään jatkuva hälytysten ja räjähdysten melu syö ihmisten voimia, mutta Marjaa kalvaa myös huoli rintamalla sotivasta parikymppisestä pikkuveljestä.

Välirauhan aikana Marja jättää kieltenopinnot Helsingin yliopistossa ja suorittaa Eino Salmelaisen näyttelijäkurssin. Sodan jälkeen pätkätöitä löytyykin teattereista eri puolilta Suomea, sillä Marjaa ei haittaa teatterin poliittinen maine, jos ohjelma ja ohjaaja vain ovat kiinnostavia. Stipendiaattimatkoilla Pariisiin Marja tutustuu ranskalaisiin teattereihin ja alkaa suomentaa kiinnostavimpia näytelmiä.

Sitten toteutuu suuri haave ja Marja pääsee Radioteatteriin. Hän sovittaa näytelmiä kuunnelmiksi, ohjaa ja välillä myös näyttelee. Tahti on hektinen, sillä joka viikko on harjoiteltava ja esitettävä uusi kuunnelma ja keksittävä, miten välittää radion kuuntelijoille tunteita ja tunnelmia pelkän äänen avulla. Tämä kuunnelmantekoprosessin kuvaus onkin varsin mielenkiintoista luettavaa.

Radion teatteriosaston henkilökunta alkaa vähitellen tarkkailla sitä, miten usein itse johtaja Olavi Paavolainen (1903–1964) tulee harjoituksia seuraamaan. Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö nuori Marja olisi herättänyt tunnetun naistenmiehen huomiota, mutta Marja yrittää pitää pintansa Janukseksi kutsumansa Paavolaisen viehätysvoimaa vastaan ja vakuutella itselleen, että mies on jo sammunut tähti.

Hän on kova suustaan, kovempi kuin kukaan, halutessaan rivo, irstas ja härski. Ne ovat yllättäviä adjektiiveja miehestä, johon liitetään myös määreitä: säkenöivä, hehkuva ja visionääri.

Janus on kuitenkin hallitsee viettelyn taidon ja niin syttyy lopulta kiihkeä suhde, jonka Marja realistisimpina hetkinään tietää olevan tie hunningolle, mutta jota ei silti pysty lopettamaan. Ei siitäkään huolimatta, että mies dominoi ja nöyryyttää häntä. Toisaalta Januksen ja Marjan välillä vallitsee kyllä aito sielujen sympatia ja ymmärrys.

Lopultakin meitä yhdistää eniten jaettu suru, vaikeus olla siinä muotissa, joka ihmiselle annetaan, kun hänet määritellään tiettyyn johonkin: sukupuoleen, asemaan, rotuun ja ties mihin ruotuun. Me olimme samalla tavalla vaurioituneita, rohkeita ja epävarmoja, jotenkin tietoisia toisenlaisuudestamme… Myös minä olen Janus, kaksikasvoinen.

Marjan ja Januksen suhde loppuu lyhyeen, mutta uusia miehiä on jo valmiina lohduttamaan erilaisuudessaan kiehtovaa naista - viimeisimpänä heistä kaunis Josef, jonka vanheneva Marja pitää seuralaisenaan lahjojen ja lomamatkojen avulla. Marjasta on tosiaan tullut Janus; nainen, joka toimii ihmissuhteissaan miehen tavoin.

Köngäksen kerronta on sopivan väljää jättäen lukijan mielikuvitukselle tilaa. Hän ei kuvaa niinkään tunteita, vaan tapahtumia ja niiden vaikutuksia ihmisen elämään. Minäkertoja Marjan ajatukset tulevat tietenkin tutuiksi, mutta ihmeen eläväksi käy myös Olavi Paavolainen.

Joka tytöllä on siivet olkapäissä,
joka tytöllä on siivet kantapäissä
nuhruisten baarien sauhussa
kaupungin liikenteen pauhussa
siivet kasvaa mustasulkaiset,
siivet kasvaa mustasulkaiset,
siivet.
Älä katko ihmisen siipiä, poika.