Kustantaja: WSOY 2024
Alkuteos: Weyward (2023)
Suomennos: Viia Viitanen
Taipumattomasta luonnostamme me olemme nimemmekin
saaneet. Miehet sillä meidät merkitsivät aikana, jolloin kielemme oli vielä
nuori, kuin maasta versova itu. Kun emme suostuneet alistumaan heidän
tahtoonsa, he nimittivät meitä sanalla weyward – villi ja taipumaton.
Taipumattomat on vahvasti feministisellä otteella kirjoitettu
historiallinen romaani, jossa on myös maagisen realismin piirteitä. Kertojina
toimivat vuoron perään kolme eri aikakausina elänyttä naista, joita yhdistää
vahva yhteys luontoon, taipumattomuus vaikeissakin tilanteissa ja
sukulaisuussuhde. Kunkin luvun otsikossa on kertojan nimi ja kuva hänen
tunnuseläimestään.
On vuosi 1619. Kaksikymmentäyksivuotias Altha Weyward on lapsesta
saakka auttanut äitiään hoitamaan sairaita tai muuten pulassa olevia ihmisiä
sukupolvien aikana hankitun kasvientuntemuksen avulla. Nyt Altha on vankilassa
odottamassa oikeudenkäyntiä, jossa häntä syytetään noituuden avulla tehdystä
murhasta. Muualla Englannissa on jo teloitettu useita hänenkaltaisiaan
parantajia.
Toinen romaanin päähenkilöistä, kartanontytär Violet Ayres,
on menettänyt äitinsä niin pienenä, ettei muista tästä juuri mitään. Kukaan ei
myöskään halua vastata hänen kysymyksiinsä siitä, millainen äiti oli ja miten
hän kuoli. Sattumalta Violet kuulee jonkun palvelijan luonnehtivan tätä
”toismaailmalliseksi”.
Hieman poikkeava on Violetkin, sillä hän rakastaa
hyönteisiä. Isän jakamista nuhteista ja rangaistuksista huolimatta tyttö
kiipeilee puissa tutkimassa niissä kuhisevaa elämää – ja katselemassa kaihoten
kukkuloiden lomassa siintävää lähikylää. Pikkuveli Graham saa vierailla
kylässä, mutta Violetin täytyy pysyä kartanon alueella.
Hänen vankilansa oli toki vehreä ja miellyttävä – siellä
oli lintujen laulua ja hentoisia korentoja ja sitä halkoi puro, jossa pulppuili
kirkas meripihkanvärinen vesi – mutta vankila se oli yhtä kaikki.
Vuonna 1942 Violet on kuusitoistavuotias. Hän on varsin naiivi
elettyään koko elämänsä eristettynä ja vailla ystäviä ja ajautuu tilanteeseen,
joka ensin vaikuttaa katastrofilta, mutta kääntyykin voitoksi. Violet pääsee
elämään itsenäistä elämää äitinsä omistamaan Weyward Cottageen.
Kolmas kirjan naisista on Grahamin lapsenlapsi, Kate Ayres,
joka on lapsena kokemansa trauman vuoksi alkanut pelätä luontoa ja erityisesti
lintuja, Hän pitää itseään hirviönä ja täysin arvottomana ja on siksi helppo kohde
Simonille, joka vähän kerrassaan eristää Katen muusta maailmasta ensin
hurmaavien eleiden ja sitten väkivallan ja kontrolloinnin keinoin.
Vuonna 2019 Katen on kolmekymppinen ja tilanteessa, jossa pakeneminen
pois kotoa tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Hän on kenenkään tietämättä perinyt
isotätinsä Violetin talon Cumbriassa - uusi elämä alkakoon siellä! Pihapuun
varikset saavat Katen kyllä ensin paniikkiin, mutta lopulta nekin vaikuttavat
suojelevan häntä.
Joskus hänestä
tuntuu, että hän kuulee aivan uskomattomia juttuja: maassa mönkivän kuoriaisen
tuntosarvien napsahtelun, yöperhosten siipien sirinän. Sen, kuinka lintu nappaa
madon nokkaansa
Taipumattomat-romaanin kolmesta päähenkilöistä
jokainen on jossain vaiheessa ollut miesten julmasti alistama: virkamiesten, isän,
rakastajan, puolison. Tätä teemahan käytetään kirjallisuudessa varsin paljon,
mutta Althan, Violetin ja Katen hahmoissa on kuitenkin mukavasti särmää ja
voimaa. Heidän noitavoimansa on itsenäisyys!
Kirja on varsin vetävä, vaikka jotkut juonenkäänteistä
ovatkin ennalta arvattavia. Althan, Violetin ja Katen äänissä olisi ehkä voinut
olla hieman enemmän eroavuutta, mutta on hauskaa huomata tekstistä heitä
yhdistäviä lankoja ja pieniä yksityiskohtia. Uutta tietoa paljastuu vähän
kerrassaan aina viimeiseen lukuun saakka, esimerkiksi vastaus kysymykseen:
oliko Altha syyllinen vai syytön?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti