SHIBLI, ADANIA: Sivuseikka

Kustantaja: Otava 2024

Alkuteos: Tafşīl thānawī (2017)

Suomennos: Sampsa Peltonen

Palestiinalaistaustainen Adania Shibli oli kolmannella romaanillaan Sivuseikka National Book Award – ja International Booker Prize -finalisti. Hänen oli tarkoitus saada lokakuussa 2023 Frankfurtin kirjamessuilla LitPromin jakama kirjallisuuspalkinto, mutta tilaisuus peruttiin Hamasin hyökättyä Israeliin. Useat kirjailijat ja kustantamot kritisoivat päätöstä, jota pitivät yrityksenä vaientaa palestiinalaisääni. Toisaalta on niitäkin, jotka ovat arvostelleet tapaa, jolla Shibli kuvaa teoksessaan israelilaisia.

Sivuseikka-romaanissa on vain 104 sivua, mutta sen lukeminen jättää suuren jäljen. Kirja jakaantuu kahteen osaan, joista ensimmäisessä eletään Israelin valtion perustamisen jälkeistä aikaa, elokuuta vuonna 1949. Joukko sotilaita on rakentamassa leiriä Negevin autiomaassa. Heidän tehtävänään on estää Egyptistä tulevia soluttautujia ylittämästä rajaa ja puhdistaa alue arabeista noudattaen sanontaa ”tapa sinä ensin se, joka aikoo sinut tappaa”.

Heti ensimmäisenä yönä joukko-osaston upseeria puree jokin hyönteinen. mutta hän ei anna tulehtuvan haavan estää päivittäisi rutiinejaan. Joka päivä toistuvat miehen puhdistautumistoimet. Joka päivä joukot ajelevat auringon paahteessa hiekkadyynien keskellä. Eräänä päivänä koiran haukunta johdattaa joukot keitaalle, jolla lepotaukoa viettäneet ihmiset ja kamelit ammutaan. Vain nuori tyttö tuodaan sotilasleiriin. Räksyttävä koira seuraa perässä.

Voihan olla, että huononevan vointinsa vuoksi mies ei pysty ajattelemaan selkeästi, mutta toiminta on joka tapauksessa sekavaa. Ensin mies kieltää ketään kajoamasta tyttöön, mutta kun raiskauksia kuitenkin tehdään, hän ei jakele rangaistuksia. Hän taitaa pikemminkin kokea tytön olemassaolon leirissä häiriötekijänä, mikä oikeuttaa tämän tappamiseen ja hautaamiseen aavikolle.

Hiekka imi välinpitämättömänä tytön päästä pulppuavan veren. Keskipäivän auringon säteet tuntuivat kohdistuvan kimppuna tytön paljaisiin pakaroihin, jotka olivat aivan saman väriset kuin hiekka.

Sivuseikka-romaanin ensimmäisessä osassa näkökulma on upseerin. Kylmäävä tunne syntyy siitä, että hän kuvaa vain sotilaiden tekoja muttei lainkaan heidän tunteitaan. Tyttökin on miehille vain hetken hupi, kuin esine, sillä vihollisiksi katsotut eivät heidän silmissään ole ihmisiä lainkaan.

Kirjan toinen osa sijoittuu 2010-luvun puoliväliin. Päähenkilö on nuori nainen, joka on saanut työpaikan palestiinalaisten hallinnoimalla A-alueella. Eräänä aamuna hän lukee lehtiartikkelin israelilaisten sotilaiden raiskaamasta ja tappamasta beduiinitytöstä ja kiinnostuu aiheesta, koska on syntynyt tarkalleen neljännesvuosisata kyseisen tapahtuman jälkeen. Se on sivuseikka, mutta synnyttää tunteen kohtalonyhteydestä..

Ehkäpä juuri tämä sivuseikka on kaikkein olennaisin avain koko siihen täydelliseen totuuteen, jota lehtijuttu ei tavoita, koska se jättää huomiotta tarinasta tytön näkökulman.

Nainen tietää toimivansa usein epärationaalisesti ikään kuin ei ymmärtäisi, mitä rajoja hänen ei kannata ylittää. Nyt hän päättää lähteä tutkimaan, löytäisikö beduiinitytöstä lisää tietoa arkistolähteistä ja rikospaikalta. Yhdeltä työtoverilta nainen saa lainaksi henkilökortin, joka oikeuttaa liikkumaan C-alueella asti, ja toinen auttaa häntä vuokraamaan oikeanlaisilla rekisterikilvillä varustetun auton. Matkalla hän tulee puhumaan englantia ja käyttämään mahdollisimman kansainvälistä nimeä.

Jo ensimmäinen tarkastuspiste saa naisen ahdistumaan niin, että hän olisi valmis tekemään U-käännöksen ja palaamaan kotiin. Sähläys kuitenkin kiinnittäisi sotilaiden huomiota, joten naisen on jatkettava matkaa, vaikka on täysin poissa tolaltaan. Onneksi ennen tarkastusta pieni tyttö sai väkisin myytyä naiselle pari purukumipakkausta – purkan jäystäminen pelottavissa tilanteissa helpottaa paniikkia.

Apunaan naisella on erilaisia karttoja. Yhdestä näkee, millainen Palestiina oli vuoteen 1948 asti, ja toisesta tiet ja asutuskeskukset Israelin viranomaisten näkökulmasta. Kolmanteen on merkitty alueiden rajat, Israelin pystyttämä muuri ja armeijan tarkastuspisteet. Ajaessaan kohti Jaffaa nainen huomaa, miten hänelle aiemmin niin tutut seudut ovat vuosien poissaolon aikana muuttuneet - kaikki palestiinalaisuus on kitketty pois. 

Israelilaiskartan alle jäävät kyräilemään muut mukaan ottamani kartat, kuten se, joka kuvaa Palestiinaa ennen vuotta 1948, mutta nyt en avaa sitä. Olen kuullut riittävästi juttuja tältä seudulta kotoisin olevilta ihmisiltä, että tiedän, miten paljon Jaffan ympäristössä aina Askaloniin asti oli kyliä ja kaupunkeja, eikä edes niin kauan sitten, ennen kuin ne hävitettiin jäljettömiin.

Loppujen lopuksi vierailut museossa, arkistossa tai beduiinitytön oletetulla kuolinpaikalla eivät lisää millään lailla naisen tietoutta itse tytöstä. Kuitenkaan hän ei saa lähdettyä pois alueelta, vaan ajelee umpimähkää ympäriinsä surullisen kuuluisan Rafahin ympäristössä. Onkohan hän taas ylittämässä rajaa, jota ei pitäisi?

Nainen on Sivuseikka-teoksen toisen osan minäkertoja Hän on runsassanainen ja rönsyilevä, tunteikas ja kokonaisuuden sijasta sivuseikkoihin huomionsa kiinnittävä. Hänen kohdallaan on riipaisevaa, miten arkipäiväisiksi ovat palestiinalaisille muuttuneet väkivallan äänet ja näyt. Vähentäkö turtumus tervettä varovaisuudentunnetta?

Pyssynpauke, partioautojen sireenien ulvonta, joskus myös taistelukopterien ja hävittäjien jyrinä ja tulitus, ja heti niiden jälkeen ambulanssien huuto, edustavat enää - sen lisäksi että niiden jälkeen alkaa aina uutisten erikoislähetys – vain samanarvoista äänimaisemaa kuin niiden kanssa kilpaileva koiran haukku.

Tietyt pienet asiat – sivuseikat - yhdistävät romaanin osia. Yhteistä ovat auringon armoton paahde, auton nostattamat pölypilvet, bensiinin katku ja jäljet hiekassa. Miehen tavoin nainenkin tapaa räksyttävän koiran ja osuu kamelien luo keitaalle. Jopa hiekalla makaava nainen paljaine pakaroineen löytyy kummastakin osasta. Vaan toteutuuko kummankaan kohdalla iskulause: Tykki ei voita, ihminen voittaa.

Adania Shibli syntyi Palestiinassa vuonna 1974. Hän opiskeli media-alaa ja kulttuurintutkimusta eri yliopistoissa Palestiinassa ja Isossa-Britanniassa ja väitteli tohtoriksi Itä-Lontoon yliopistosta. Nykyisin hän toimii tutkijana Berliinissä ja jakaa aikansa Berliinin ja Jerusalemin kesken. Shibli on julkaissut esseitä, novelleja ja näytelmiä sekä kolme romaania, joista viimeisimpänä Sivuseikan.