OLLIKAINEN, MILLA: Mathilda

Kustantaja: WSOY 2025

Kannen suunnittelu: Ville Laihonen

Vuonna 1901 arkkitehdit Eliel Saarinen, Herman Gesellius ja Armas Lindgren suunnittelivat ja rakennuttivat Kirkkonummelle linnamaisen Hvitträskin, jossa oli miesten yhteinen toimisto ja jokaiselle omat asuintilat. Täällä näyteltiin ihmissuhdedraama Elielin (1873–1950), Hermanin (1874–1916), Hermanin sisaren Loja Geselliuksen (1879–1968) ja kaikista osallistujista tuntemattomimmaksi jääneen Mathilda Gyldénin (1877–1921) kesken.

Mathilda tapaa Eliel Saarisen Viipurin piirustuskoulussa. Mathilda ei ole lahjakas eikä edes pidä taidetta naisten kohdalla muuta kuin hyvänä harrastuksena, jota ei pidä ottaa liian vakavasti. Hänen kauneutensa kuitenkin tekee vaikutuksen Elieliin ja Elielin asema Suomen arkkitehtuurin toivona puolestaan Mathildan äitiin. Avioliitto solmitaan marraskuussa 1899.

Ja mikä onni, että kohtasimme ja lupauduimme toisillemme jo ennen kuin hän alkoi menestyä. En minä kilpailua pelkää, mutta olisi ollut tympeää joutua katselemaan muiden naisen liehittely-yrityksiä – etenkin sellaisten, jotka pitävät itseään Elielin veroisina taiteilijoina.

Häämatka suuntautuu Pariisiin, mutta Elielille se on myös työmatka, sillä hän vastaa Pariisin maailmannäyttelyssä Suomen paviljongin arkkitehtuurista. Pariskunta ei vaikuta kovinkaan rakastuneelta, mutta raskaaksi Mathilda sentään tulee. Raskauden päättyminen keskenmenoon vaikuttaa pysyvästi Mathildan mielenterveyteen.

Minä näen hänet joka hetki unessa. Hän on kaikenikäinen, välillä polvihousuinen ja pikkuvanhan oloinen, ja äkkiä taas vauva, iloinen ja pyöreäkasvoinen. Sitten nuori mies, joka kääntyy katsomaan taakseen, tuntemattomalla tiellä, jonka ylle vanhat puut levittävät tiheitä oksiaan.

Eliel ei osaa eikä jaksa kannatella vaimoaan. Hän toivoo tämän kuitenkin piristyvän eväsretkellä Kirkkonummelle, missä Eliel esittelee arkkitehtitovereidensa kanssa ostamansa tontin. Näköala on upea ja Elielin mukaan paikalle rakennettava talokin tulee olemaan maailman kaunein. Järkyttynyt Mathilda ymmärtää joutuvansa muuttamaan Helsingistä maalle.

Mathildan kotiutumisessa Hvitträskiin vaikuttaa suuresti tyylikäs, lempeä ja kauneutta rakastava Herman Gesellius, jolla on aikaa ja halua kuunnella Mathildankin ajatuksia. Samaan aikaan Elielin silmät alkavat seurailla Hermanin sisarta Lojaa, joka on majoittunut veljensä luo. Uudet pariskunnat vihitään kaksoishäissä vuonna 1904 ja asumisjärjestelyjä muutetaan. 

… minä tunnen onnen ja onnettomuuden, olen saanut niistä molemmista osani, ja jos minä saan valita, tulen valitsemaan tästä lähtien aina onnen, maksoi se sitten mitä hyvänsä, sillä onnettomuudessa eläminen ei ole elämisen arvoista, vaikka se olisi kuinka kunniallista tahansa.

Tarmokkaasta ja taiteellisesti lahjakkaasta Lojasta ja päiväperhosmaisesta Mathildasta ei tule läheisiä. Loja hoitaa Hvitträskin taloutta ja aikanaan myös kahta lastaan, mutta ei jätä kokonaan taidettakaan. Mathildaa arki ei kiinnosta, mutta juhlissa hän vetää huomion puoleensa hurmaavuudellaan - joskin myös alkoholinkäytöllään. Loja yrittää olla kärsivällinen rakkaan veljensä vuoksi.

Hermanin elämä päättyy keuhkotautiin 42-vuotiaana. Omaan kuplaansa sulkeutunut Mathilda ei edes yritä hoitaa käytännön järjestelyjä, vaan muut ottavat ne vastuulleen: hautausluvan hankkimisen Hermanin valitsemaan paikkaan Hvitträskin pihapiirissä, itse hautajaisjärjestelyt, Hermanin ja Mathildan asunnon myymisen ja velkojen maksamisen. 

Kukaan ei epäile, etteikö Mathilda löytäisi itselleen vielä uutta suojelijaa. Äiti hoputtaa tytärtään toimimaan nopeasti, jotta tämä pystyisi auttamaan lahjakasta pikkusiskoaan Evaa taiteilijan uralla. Viimeisillä rahoillaan Mathilda matkustaa Pariisiin, mutta onnea hän ei löydä, vaan kuolee yksinään Ranskassa. Siellä on myös hänen hautansa.

Milla Ollikaisen teos käsittelee Hvitträskin suhdekiemuroita hienostuneesti. Näkemykset ovat pääosin Lojan, josta kerrotaan hän-muodossa. Lojasta muodostuu elävä ja uskottava kuva – hän oli vahva nainen, joka piti tärkeämpänä tukea miehensä uraa kuin omaansa. Monenlaisia tunteita liikkui kyllä hänenkin näennäisesti rauhallisen pinnan alla.

Mathilda kertoo kokemuksistaan minämuodossa, mutta jää silti etäiseksi. Oliko hän itsekeskeinen haaveksija, joka uskoi kauneutensa avulla saavuttavansa haluamansa? Vai saiko kauneus muut väheksymään Mathildaa ikään kuin hänessä ei olisi mitään muuta ollutkaan? Mathildalla ei ollut turvaverkkoa, joten hänen elämänsä riippui miehistä. Ainoastaan Herman arvosti ja rakasti Mathildaa sellaisena kuin hän oli,

Mathildasta on säilynyt vain pari valokuvaa ja asiakirjaa, mutta Milla Ollikainen pääsi onnekkaasti Mathildan äidin ja sisaren kirjeenvaihdon jäljille. Löytyneitä tietoja kirjailija hyödynsi teoksessaan. Kirja on rakkauskertomus, mutta myös kiinnostava kuvaus Suomen taiteen kultakaudesta menestyksineen ja uhkineen. Saarisen perheen tulevaisuuteen kuului elämä Yhdysvalloissa, mutta hautansa sekä Eliel että Loja saivat Hvitträskistä.