LIKSOM, ROSA: Hytti nro 6

Rosa Liksom (oik. Anni Ylävaara) on aiemmin kieltäytynyt asettamasta teoksiaan ehdolle Finlandia-kirjallisuuspalkintoon. Nyt hän viimein suostui osallistumaan kertomuksella Hytti nro 6 - ja voitti.

Ensivaikutelma Hytti nro 6 – teoksesta on, että se etenee tasaisesti kuin juna: mitään ei tapahdu, maisemat vain vaihtuvat. Tosiasiassa teoksessa on kyllä paljonkin kerroksellisuutta, kehityskaarta ja symboliikkaa. Parasta antia on Liksomin aisteihin vetoava ja vivahteikas kieli, mistä saanee kiittää hänen uraansa kuvataiteilijana. Liksom on oikea mestari löytämään yllätyksellisiä adjektiiveja:

Haaleaksi hiljennyt aurinko kierähti horisontissa. Hämyinen metsä kohosi hymisten kohti harmaiden pilvien kirjomaa, huteraa taivasta.

Moskovasta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin kolkuttelevassa junassa matkustaa hytissä numero kuusi suomalainen opiskelijatyttö ja keski-ikäinen venäläinen mies. Mies syö, juo ja puhuu taukoamatta, mutta kaikkia hänen juttujaan ei suinkaan tarvitse ottaa todesta. Hän saattaa olla murhamies, vankikarkuri, nyrkkisankari, alkoholisti, sovinisti, rasisti, keinottelija… Tyttöä hän kohtelee toisinaan härskisti ja uhkaavasti ja toisinaan miltei hellästi hoivaten, kulloisestakin juopumuksen asteesta ja vaiheesta riippuen. Tyttö ei paljon puhu ja taipumaton hiljaisuus tuntuukin olevan hänen aseensa hyttikumppania vastaan. Hän seuraa näennäisen nöyrästi miestä retkille rähjäisiin kyliin ja kaupunkeihin outojen ihmisten pariin ja alkaa jopa kiintyä mieheen. Tämä on kaikesta uhoamisestaan ja rivoudestaan huolimatta aika hellyttävä!

Kirjan henkilöt tuntuvat olevan pakomatkalla. Mies pakenee riitaisaa suhdetta, vaikka toisaalta palvookin Katinkaansa. Tytön taakkana on sotkuinen rakkauselämä. Hänen tunteidensa kohteena on toisaalta heiveröinen nuori Mitka, joka valitsee mieluummin mielisairaalan kuin sotimisen Afganistanissa ja toisaalta Mitkan äiti. Niin vain kuitenkin on, että muistot kulkevat mukana, vaikka kuinka kauas matkustaisi. Paljon ilmaisee tytön ainoa repliikki, joka myös päättää kirjan: Sillä mitä minä kauhistuin, se minua kohtasi. Ja mitä minä pelkäsin, se minulle tapahtui, Vadim Nikolajevits.

Kirjassa on paljon viittauksia venäläiseen kirjallisuuteen, etenkin henkistä sairautta ja terveyttä kyseenalaistaviin teoksiin. Sen nimi viittaa Tšehovin novelliin Sali n:o 6. Siinä suljettu sairaalahuone edustaa ainoaa paikkaa, jossa voi olla vapaana hullusta yhteiskunnasta. Liksom tuntee hyvin aihealueensa, onhan hän asunut ja matkustellut Neuvostoliitossa ja tehnyt vuonna 1986 junamatkan Siperian halki. Kirjan matkustaja kohtaa saastuneet maisemat, lahoavat tehtaat, tyhjät kaupat, keskeneräiset projektit, likaiset asunnot ja työttömät ihmiset. Kaikkea hallitsee outo nurinkurisuus, jossa ihmiset silti elävät ja toimivat. Baarin ovella vakuutetaan monen kyltin voimin, että suljettu on – ja oven avannut tyttö törmää täpötäyteen huoneeseen! Ihmiset pilkkaavat auktoriteetteja, mutta tuntevat silti isänmaataan kohtaan valtavaa ylpeyttä ja rakkautta. Hytti nro 6 on oikeastaan hyvin nostalginen kirja.