CAPUS, ALEX: Léon ja Louise

Alex Capus (s. 1961) asuu Sveitsissä ja kirjoittaa kirjansa saksaksi. Kuitenkin teoksessa Léon ja Louise on selkeästi ranskalainen henki eli elegantisti yhdisteltyä vakavuutta ja kepeyttä, surumielisyyttä ja toiveikkuutta. Se selittynee ainakin osittain sillä, että kirja perustuu Capusin ranskalaisen isoisän elämänvaiheisiin ja sijoittuu osittain Normandiaan ja osittain Pariisiin. Tosipohjaisuus lisää teoksen kiinnostavuutta.

Pitkän elämän eläneen Léonin hautajaisiin ilmaantuu tuntematon vanha nainen. Omaisten hämmästyneiden silmien edessä hän suutelee vainajan otsaa, rimaputtaa kaksi kertaa polkupyörän kelloa (jonka laittaa sitten arkkuun), naurahtaa ja kipittää pois. Nainen on Louise. Kirja kertoo siitä, miten hän ja pyöränkello liittyivät Léonin elämään.

Léon lähti ensimmäisen maailmansodan loppupuolella suoraan koulunpenkiltä pienen normandialaisen kylän lennätinapulaiseksi. Louise puolestaan joutui kylän pormestarin sihteerinä viemään suruviestejä kaatuneiden omaisille. Lähinnä vanhusten asuttamassa kylässä nuoret löysivät pian toisensa. Heidän rakkaudentäyteinen kesänsä pyöräretkineen ja piknikeineen oli kuin eri planeetalla taisteluhaudoissa kärsiviin miehiin nähden, mutta ei sota loppujen lopuksi säästänyt heitäkään. Léon ja Louise joutuivat eroon toisistaan moneksi vuodeksi ja rakensivat oman elämänsä tahoillaan, kunnes kohtalo toi heidät taas yhteen. Miten yhdistää vanha rakkaus ja uudet sitoumukset?

Toisen maailmansodan aikana Louise osallistui sotatoimiin yllättävässä tehtävässä, joka vei hänet Afrikkaan saakka. Léon puolestaan joutui pariisilaiseen laboratorioon tutkimaan mahdollisia myrkytystapauksia. Kirjan kuvaus saksalaisten vaivihkaisesta saapumisesta Pariisiin on mielenkiintoinen: mikään ei varsinaisesti tuntunut ihmisten arjessa muuttuvan ja silti uhka leijui kaiken yllä. Léoninkaan pieni kapinointiyritys ei kauan välttänyt saksalaisen valvontajärjestelmän tehokkuutta.

Léon ja Louise -kirjassa tapahdu mitään tavatonta ja uskomatonta eikä se sisällä suurta syvällistä pohdintaa. Kaikki on kuitenkin kerrottu niin viehättävästi ja huumorintajuisesti, että lukijalle jää hyvä mieli.

Léon oli jo ottanut tyynesti vastaan tiedon, ettei tällä kertaa ollut luvassa eläimellistä himoa. Hänellä oli jo jonkin verran elämänkokemusta, ja viiden avioliittovuoden jälkeen hän tiesi, että naisen sielu on salaperäisellä tavalla yhteydessä tähtien ja vuoroveden liikkeisiin ja naiskehon sykleihin, kenties myös maanalaisiin laavavirtauksiin, muuttolintujen lentoreitteihin ja Ranskan valtionrautateiden aikatauluun, mahdollisesti jopa Bakun öljykenttien tuotantolukuihin , Amazon-virran kolobrien sydämen lyöntitaajuuksiin ja kaskelottien lauluun Antarktiksen ahtojään alla.

PS. Kirjan kansi on todella kaunis.