Keski-ikäinen Marion Flint ei jaksa enää työelämää eikä suurkaupunkihälinää, vaan eristäytyy syrjäiselle rannalle Uuteen-Seelantiin. On yksinkertainen mökki, autio meri ja hiljainen ranta. On aikaa ajatella, katsoa mennyttä, tehdä sovintoa itsensä kanssa.
Sitten Marionin portaille ilmestyy pieni maoripoika. Hän on rääsyinen ja laiha, joten Marion tarjoaa keittoa. Hän on puhumaton ja kuin muissa maailmoissa, mutta pystyy soittamaan pianoa yhdeltä kuulemalta – jopa varioimaan ja improvisoimaan kappaleita. Suhde kehittyy torstaisia tapaamisia syvemmäksi, kun Marion pelastaa pojan hukkumasta ja rupeaa selvittelemään tämän sekavia perhetaustoja. Hän ei voi enää hylätä laiminlyötyä ja pahoinpideltyä lasta, mutta mitä hän voi tehdä?
Ika-pojan ongelmia selvitellessään Marion uskaltautuu muistelemaan omaa rikkinäistä lapsuuttaan Ruotsissa ja Ahvenanmaalla. Silloiset hirvittävät tapahtumat ovat alitajuisesti vaikuttaneet koko elämään, vaikka muistot onkin haudattu uuden nimen ja uuden turvallisen elämän taakse. Kaunis rakkauskin kaatui niiden takia, mutta ehkä uusi mahdollisuus tarjoutuu. Ainakin näin voi aavistella.
Olssonin kirja on lempeä ja toiveikas, vaikka käsitteleekin vaikeita asioita. Hieman liian monta uskomatonta yhteensattumaa siihen on laitettu, jotta sitä voisi lukea muuna kuin aikuisten satuna. Vähän imeläkin se on, mutta kaunis kieli ja taitava juonenrakentelu pelastavat tilanteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti