Ranskalainen Fred Vargas (s. 1957) on kirjailija, eläinten luihin perehtynyt arkeologi ja keskiaikaan erikoistunut tutkija. Hän on ensimmäinen kirjailija, joka on voittanut Duncan Lawrie International Dagger -dekkaripalkinnon kolmasti (vuosina 2006, 2007 ja 2009). Suomen dekkariseura ry on palkinnut hänet ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjalla vuonna 2008.
Komisario Jean-Baptiste Adamsberg tutustuu keskiajalla syntyneeseen Raivoisaan armeijaan teoksessa Normandialainen tapaus. Silloin tällöin joku onnistuu näkemään tuon rujon aavearmeijan, kun se hirmuisella metakalla kulkee pitkin vakiintunutta reittiään pohjoisessa Euroopassa. Joukon ilmaantuminen saa paikallisten pahantekijöiden housut tutisemaan, sillä armeija ”ottaa haltuunsa” aina jonkun heistä. Nyt Lina-niminen nuori nainen on nähnyt ratsastajien vankina neljä miestä, joista kolme hän on pystynyt tunnistamaan – ja joista yksi on jo kadoksissa. Kyläläiset pelkäävät ja peloissaan kohdistavat vihansa näkijän perheeseen eli vaikeuksia on luvassa.
Kirjassa ratkaistaan muitakin rikoksia, joihin kaikkiin Adamsberg syventyy yhtä vakavasti riippumatta rikoksen suuruudesta. Miten vanha vaimo kuoli? Kuka sitoi pulun jalat niin, että se oli nääntyä nälkään? Kuka murhasi miljonäärin?
Vargasin henkilöt ovat usein varsin omalaatuisia – ja komisario Adamsberg on oudoimmasta päästä. Alaiset kuvailevat hänen epämääräistä katsettaan ”leväiseksi” ja ajatustapaansa sumeaksi. Nimien muistamisessa hän on toivoton ja yleissivistyksen suhteen harvinaisen tietämätön. Hän kuitenkin välittää ihmisistä ja on loputtoman kärsivällinen. Kuuntelemalla, katselemalla ja jollakin alitajuisella tasolla aistimalla Adamsberg kerää mieleensä yksityiskohtia, kunnes jokin asia rupeaa hiertämään. Silloin ollaankin jo lähellä ratkaisua. Adamsbergin apuna on kollegoista etenkin Danglard, joka on viiden lapsen yksinhuoltaja, valkoviinin suurkuluttaja, kävelevä tietosanakirja ja pakkomielteinen järjestyksen mies. Retancourt taas on komea nainen, jonka voimilla ja taidoilla ei Adamsbergin uskomuksen mukaan ole rajoja.
Vargasilla on tapana hyödyntää teoksissaan keskiaikaisia myyttejä. Vaikka hän tarinan edetessä antaakin monille yliluonnollisilta vaikuttaneille seikoille realistisen selityksen, jää jotain myös selittämättä. Tunnelma kirjoissa on siis kutkuttavan salaperäinen ja samalla hilpeä. Uhrit toki kokevat väkivaltaisen kuoleman, mutta sen Vargas sivuuttaa mahdollisimman niukasti. Pääpaino on ihmisissä, heidän yllättävissä reaktioissaan ja taustalla piilevissä tunnesiteissä. Vargasilla on uskomaton kyky luoda moniulotteisia henkilöhahmoja, joita hän kuvaa lempeän ironisesti. Huumoriin sekoittuu myös vakavia piirteitä, sillä harmittomalta vaikuttavan omalaatuisuuden alle saattaa kätkeytyä vakava häiriytyneisyys. Normandiassa ei murhien takana ehkä olekaan aavearmeija.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti