Kustantaja: WSOY 2014
Alkuteos: Dark Places
Suomennos: Maria Lyytinen
Yhdysvaltalaisen Gillian Flynnin psykologinen trilleri Kiltti tyttö kolahti suomalaisiin lukijoihin
vuosi sitten. Se on taidokkaasti etenevä kertomus, jossa mikään ei ole sitä
miltä näyttää, vaan vie lukijan sympatioita puolelta toiselle. Paha paikka ei kiristä jännitystä ihan samalla
lailla, mutta kiehtoo silti persoonallisten henkilöidensä ja kerroksellisen
rakenteensa ansiosta.
Kirjan päähenkilö ja nykyhetkeen sijoittuva kertoja on
kolmekymppinen Libby Day. Hän on se tyttö, joka selvisi hengissä tammikuun 2.
päivänä 1985 Kansasin Kinnakeen Maatilamurhissa, joissa kuoli Libbyn äiti ja
kaksi vanhempaa sisarta. Paljolti seitsenvuotiaan Libbyn todistuksen pohjalta
murhista tuomittiin elinkautiseen 15-vuotias isoveli Ben, mutta oliko hän
sittenkään syyllinen? Tapahtumasta on kulunut 25 vuotta, kun Libby osuu
ratkaisemattomista murhista kiinnostuneen Kill Club -seuran puhuteltavaksi ja
lopulta myös palkkalaiseksi. Hänen tehtävänään on haastatella murhiin
mahdollisesti liittyneitä henkilöitä, myös Beniä josta Libby on muodostanut
mielikuvituksessaan todellisen hirviön. Pala palalta totuus alkaa selvitä ja
osoittautuu melko yllätykselliseksi. Lukija tietää kutkuttavasti koko ajan
hieman enemmän kuin Libby, sillä joka toinen luku ajoittuu murhapäivään ja
näkökulma on joko Benin tai perheen Patty-äidin.
Libby Day ei ole mikään sympatioita herättävä hahmo, ainakaan
aluksi. Hän on erakkomainen, varasteleva, valehteleva, siivoton ja laiska.
Mitään varsinaista työtä hän ei missään nimessä halua tehdä, vaan elää
mieluummin hyväntekeväisyysjärjestöjen keräämillä varoilla. Itseironisesti
Libby sanoo näin:
En ollut herttainen lapsi ja minusta oli kasvanut kaikkea muuta
kuin herttainen aikuinen. Jos sielustani piirtäisi kuvan, se olisi töherrys,
jolla on torahampaat.
Jollakin lailla vaurioituneita ovat kirjan muutkin henkilöt:
Libbyn vastuuta pakoileva ja sadistinen isä, vakoilemalla valtaa käyttävä
Michelle-sisko, päihteistä ja seksistä jännitystä hakevat nuoret, muiden
ihmisten kohtaloista itselleen sisältöä etsivät murhaklubilaiset. Aidosti
sääliä herättää Patty-äiti, jonka ponnistelee voimiensa äärirajoilla voidakseen
huolehtia lapsistaan, vaikka kuristava köyhyys hiipii yhä lähemmäksi. Perhe on
jo luokiteltu paikkakunnan pohjasakkaan ja tuomitseva mieliala roihahtaa
entisestään huhujen levitessä kulovalkean tavoin tuona kohtalokkaana päivänä
tammikuussa 1985. Tragedian väistämätön läheneminen on kuvattu tehokkaasti ja
samalla herätellään kysymyksiä. Onko ihmisiä ja perheitä, joissa on jo
syntyjään pahaa verta? Onko paikkoja, joissa asuva pahuus myrkyttää asujansa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti