KAKSI EPÄTAVALLISTA DEKKARIA

HALL, TARQUIN: Vish Puri & lemmenkommandojen tapaus

Kustantaja: Gummerus 2015

Alkuteos: The Case of the Love Commandos

Suomennos: Tero Valkonen

Vish Puri on delhiläinen yksityisetsivä, palkittu kotimaassa useaan otteeseen ja kerran kansainvälisestikin. Työtehtäviin kuuluu sulhas- ja morsianehdokkaiden taustojen tarkistusta, mutta aina välillä murto- ja murhatutkimustakin. Puri ei ulkopuolisen silmin vaikuta kovin terävältä, mutta silti tulosta syntyy – paljolti sellaisten taitavien apulaisten kuin Kasvovoiteen, Pöntön ja Loisteputken ansiosta. Apua tulee myös terävänäköiseltä ja juonikkaalta äidiltä, mitä arvostaan aran Purin on hieman vaikea sulattaa.

Vish Puri & lemmenkommandojen tapaus on Vish Puri -sarjan neljäs osa, mutta juonessa pysyy, vaikkei aiempia osia olisi lukenutkaan. Kirjassa pohditaan Intiassa hyvin todellista ja kipeää ongelmaa: voivatko eri kasteihin kuuluvat nuoret mennä naimisiin keskenään? Voivatko nuoret ylipäätään seurata sydämensä ääntä vai tyytyä vanhempiensa valitsemaan puolisoon? Vish Puri joutuu tutkimaan tapausta, jossa sulhanen kaapataan juuri ennen hääseremoniaa ja sulhasen äiti löytyy kuolleena läheisestä kanavasta. Poliisi päättelee pikaisesti syylliseksi morsiamen isän, varakkaan ”lordin”, joka on kiihkeästi vastustanut tyttärensä avioitumista kastittoman kanssa. Mitä enemmän Puri tapausta tutkii, sitä enemmän mädännäisyyttä nousee pintaan: räikeää korruptiota, köyhien ja oppimattomien hyväksikäyttöä ja naisten alistamista. Toinen juonenhaara seuraa puolestaan Purin äidin pyhiinvaellusmatkaa, joka kääntyy temppelin almurahojen anastajan metsästykseksi.

Kirjan monimutkainen juoni ja suuri henkilömäärä voivat aiheuttaa hieman hahmotusvaikeuksia. Eniten nauttiikin siitä, miten värikkäästi ja eloisasti Hall kuvaa kuohuvaa Intiaa. Miltei voi itsekin haistaa erilaiset hajut ja tuoksut, nähdä väkijoukkojen kuhinan ja tuntea viileän marmorin tai karhean tekstiilin. Maut nousevat erityisasemaan, sillä Puri rakastaa syömistä (mistä johtunee perheen käyttämä lempinimi Pullukka). Kirjan lopussa on ohjeet joihinkin Purin lempiruokiin sekä tuiki tarpeellinen sanasto.

PS. Vish Puri -sarjan kansikuvat ovat todella onnistuneesti Intia-henkiset!

CHURCH, JAMES: Korealainen kuurupiilo

Kustantaja: Atena 2015

Alkuteos: A corpse in the Koryo

Suomennos: Aura Nurmi

James Church on pseudonyymi, jonka takana piilee Kaukoidässä vuosikymmeniä työskennellyt ja Pohjois-Koreassakin yli 30 kertaa vieraillut tiedustelualan ammattilainen. Todennäköisesti hän siis sijoittaessaan dekkarisarjansa Tarkastaja O:n tutkimuksia Pohjois-Koreaan tietää, mistä kirjoittaa. Sarjassa on tähän mennessä ilmestynyt viisi osaa, joista Korealainen kuurupiilo on ensimmäinen.

Tarkastaja O:lle tulee määräys: mene aamunkoitteessa Pjongjangin moottoritien varteen ottamaan valokuva ’autosta’. Ei vähäisintäkään ohjeistusta auton suunnasta, merkistä tai väristä. Aikanaan musta Mercedes syöksyy torvet soiden ohi, mutta valokuva jää ottamatta, koska kameran paristo on tyhjä. Ei ilmeisesti mitenkään epätavallinen tilanne O:n elämässä, mutta tällä kertaa se ei haittaa, sillä Mercedeksestä puuttuvat rekisterikilvet. Tästä alkaa kuitenkin tapahtumaketju, josta ainakaan tarkastaja O ei ymmärrä mitään. Hänet lähetetään milloin millekin puolelle maata syytä tai päämäärää kertomatta. Kaikki tuntuvat tietävän, kuka hän on, ja jakelevat salaperäisiä vihjeitä. Kaikkialla putkahtavat jossain vaiheessa esiin joko kapteeni Kim päämajasta tai varapuheenjohtaja Kang tiedusteluyksiköstä, mutta heidän tarkoitusperistään ei O saa selvää. Kaikkialla tapahtuu jotain dramaattista, ihmisiä katoaa ja ruumiita syntyy. Kehenkään tarkastaja O ei uskalla luottaa, paitsi esimieheensä Pakiin, joka äksystä esiintymisestään huolimatta on hyväsydäminen ihminen.

Korealainen kuurupiilo on mustan huumorin sävyttämä dekkari, jonka juoni vaikuttaa miltei loppuun saakka todella monimutkaiselta ja mystiseltä. Onneksi tapahtumien syyt ja merkitykset sentään lopulta selviävät niin lukijalle kuin tarkastaja O:llekin, vaikka mikään ei oikeasti kai olekaan sitä miltä näyttää.

Liika tieto aiheuttaa vain ikävyyksiä. Sitä tietää sen verran mitä täytyy. Tässä ei ole kyse vaistoista. Minun vaistoni ovat kunnossa. Joskus ne liikkuvat sivuttain, kuten mutaisella pellolla kompuroiva härkä, ja minä annan niiden liikkua oikkujensa mukaan. Ihmisten mielestä vaistojen pitäisi olla teräviä ja kiitää nuolen lailla. Minä en sitä usko. Minusta vaistojen pitäisi harhailla ja mutkitella vuoripurojen tavoin. Nuoli saattaa lentää kohteestaan ohi. Puro tietää aina, mikä sen lopullinen määränpää on.

Kirjan parasta antia on katsaus suljettuna pysyneeseen Pohjois-Koreaan. Siellä tavalliset kansalaiset kokevat puutetta ja turvattomuutta, kun taas jotkut harvat nauttivat korruption ja laittomuuden tuomasta luksuksesta. Poliittisella rintamalla kilpaillaan vallasta. Valvonta on tiukkaa. Siksi tuntuukin ihmeelliseltä, että tarkastaja O:n kaltainen niskoittelija selviää vahingoittumattomana ja vapaana tilanteesta toiseen. Hän ei suostu käyttämään Suuria Johtajia esittävää rintanappia, uhittelee ja leukailee ylemmilleen ja rikkoo sääntöjä. Toisaalta hän suostuu tekemään työtä ilman palkkaa ja ilmeisesti myös ilman teetä.

PS. Suomella ja suomalaisilla on kirjassa tärkeä osa eikä mitenkään pahassa mielessä. Mielenkiintoista!