NEUMAN, ANDRÉS: Vuosisadan matkustaja

Kustantaja: Tammi 2015

Alkuteos: El viajero del siglo

Suomennos: Tarja Härkönen

Vuonna 1977 syntynyt Andrés Neuman on nykyisin Espanjassa asuva argentiinalaissyntyinen kirjailija, joka on jo herättänyt maailmanlaajuista huomiota ja saanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja.

Vuosisadan matkustaja ajoittuu 1800-luvun alkupuolelle, jolloin teollistuminen on alkamassa, aatemaailma muuttumassa ja työväestö nousemassa. Tapahtumapaikkana on jossain Saksin ja Preussin rajamaastossa sijaitseva Wandernburgin kaupunki. Kartoista Wandernburgia ei löydy, sillä se siirtyilee salaperäisesti paikasta toiseen. Myös Wandernburgin sisällä kadut ja paikat tuntuvat vaihtavan koko ajan sijaintiaan. Tänne pysähtyy yöpymään salaperäinen Hans, intohimoinen matkustelija.

En mahda sille mitään, Hans jatkoi, että kun olen pitkään samassa paikassa, huomaan että alan nähdä huonommin, aivan kuin olisin sokeutumassa. Asiat alkavat muistuttaa toisiaan, muuttuvat sameiksi, eikä mikään tunnu enää ihmeelliseltä

Tällä kertaa Hansin lähtö kaupungista lykkääntyy päivä ja viikko kerrallaan, kunnes miltei unohtuu. Hän nimittäin pääsee nopeasti sisälle kahteen hyvin erilaiseen ryhmään. Toisaalta on luolassa asuva vanha posetiivari työläistovereineen ja toisaalta porvarispiiri hienostuneessa salongissaan. Kummassakin keskustellaan ja väitellään vuolaasti - posetiivarin luona työläisen asemasta ja unista, Gottliebin salongissa filosofiasta, kirjallisuudesta ja politiikasta. Näin asiaan perehtymätön lukijakin tutustuu 1800-luvun suuntauksiin ja merkkihenkilöihin. Keskustelu pysyy sen verran kansantajuisena, ettei ihan putoa kärryiltä.

Minulle jumalallista on se että meillä on jalat maan pinnalla, ymmärrättekö? (mielenkiintoinen näkökohta, sanoi herra Levin, mutta entäs ylevät tunteet? emmekö tutki maallista nimenomaan niiden avulla? mihin valtakuntaa harras rukous kuuluu? tai esimerkiksi Bachin kantaatti? onko Bachin kantaateilla jalat maassa? tai.)

Keskustelujen lomassa myös tunteet leiskuvat. Hansin ja väittelysalonkia emännöivän Sophien välille syttyvä rakkaus on kuumaa mutta kiellettyä, sillä Sophie on jo kihloissa. Jättäisikö Sophie rikkaan ja palvovan kihlattunsa, vaikka Hans kuinka tuntuisi sukulaissielulta vapaamielisyydessään ja kapinoinnissaan? Hans ja Sophie nousevat eloisuudessaan keskeisiksi hahmoiksi, mutta esimerkiksi vanhaa, viisasta posetiivaria on miltei pakko rakastaa.

Kirja on niin taidokkaasti rakennettu, ettei se kuudestasadasta sivustaan huolimatta juurikaan tunnu raskaalta. Joskus tapahtumia rinnastetaan aika hurjalla tavalla toisiinsa – seurataan esimerkiksi vuoron perään lampaan keritsemistä ja naisen raiskausta. Kaikkiaan Neumanin teksti on kaunista ja vaihtelevaa. Toisinaan se soljuu pitkinä lauseina hypnoottisesti eteenpäin ja toisinaan tarjoaa nopeita impressioita.

Nulte oli vaisu joki, liian matala laivojen mennä. Sen vesi tuntui vanhalta, alistuneelta. Poppelirivistöjen vartioimana se kynti laaksoa kuin apua anoen. Kun sitä katsoi ylhäältä kukkuloilta se oli tuulessa taipuva vesikihara. Ei niinkään joki kuin joen muisto. Wandernburgin joki.

Vuosisadan matkustaja on mielenkiintoinen kirja, joka yhdistää ystävyyden ja rakkauden kuvaukseen monenlaista aatteellista ja kulturellia pohdintaa. Rikosmysteerikin kirjassa on, joskaan ei kovin suuressa osassa. Kohtalo kyllä tuntuu leikittelevän ihmisten kustannuksella.