STRIDSBERG, SARA: Niin raskas on rakkaus

Kustantaja: Tammi 2016

Alkuteos: Beckomberga: Ode till min familj

Suomennos: Outi Menna

Sara Stridsberg (s. 1972) on Ruotsin huomattavimpia nykykirjailijoita. Hän sai vuonna 2007 Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon romaanistaan Drömfakulteten, joka käsittelee feministi Valerie Solanasia, taiteilija Andy Warholin ampujaa. August-ehdokkaana Stridsberg on ollut neljästi, joista yksi osittain omaelämäkerrallisellsa teoksella Niin raskas on rakkaus. 

Jim on viehättävä, vastustamaton ja vastuuton. Hän ei luultavasti rakasta ketään – jollei sitten jossain vaiheessa ex-vaimoaan Lonea. Hän on alkoholisti. Hän kaipaa kuolemaa, yrittää itsemurhaa ja joutuu Beckombergan mielisairaalaan. Sairaalavuodet osoittautuvat yllättäen tälle potilaiden ja henkilökunnan rakastamalle Jimmy Darlingille hänen elämänsä parhaiksi ja turvallisimmiksi. Aika kuluu eikä tilanne olekaan niin toivoton.

Kukaan ei varmaan koskaan uskonut Jimin vanhenevan. Hän on aina elänyt ajan ulkopuolella noudattaen omia sääntöjään kuin iso vaarallinen ja vallaton lapsi, ja hän on aina rakastanut kuolemaa niin paljon, ettei kukaan ole pystynyt kuvittelemaan häntä vanhana.

Jackie on Jimin ja Lonen tytär. Isä on hänelle kaikki kaikessa vielä avioeron jälkeenkin, kun taas äiti jää melko etäiseksi. Beckombergaan joutunutta Jimiä 13-vuotias Jackie käy uskollisesti katsomassa kielloista ja torjunnasta huolimatta. Sairaalasta tulee hänelle lähes toinen koti ja monista sen asukkaista hyvin läheisiä. Vartuttuaan Jackie alkaa pelätä oman mielenterveytensä puolesta, onhan jo Jimin äiti ollut itsetuhoinen. Jatkuuko sukurasite vai onko Jackiella sittenkin turvanaan asioita, jotka ankkuroivat hänet maan pinnalle?

Keskellä yötä havahdun hereille ja kuvittelen että maapallo on törmäämässä tähteen, herään siihen että putoan, pelkään että talo romahtaa, pelkään että kaikki on poissa kun avaan silmäni, pelkään sotaa joka levittäytyy vähitellen kaikkialle maailmaan.

Kirjan rakenne on sirpaleinen ja lukijan on rakennettava tarina pienistä muruista ja katkelmista. Se sopii hyvin kirjan henkeen, koska sen henkilötkin ovat sirpaleina ja heidän maailmansa pelottavasti hajallaan. Stridsbergin kieli on tavattoman kaunista ja runollista, mistä kiitos myös suomentajalle Outi Mennalle. Vaikka käsitellään vaikeita asioita, ei kirja ole raskas lukea. Surumielinen kylläkin.

Muistoissani valkeat merilinnut liitävät pitkin sairaalan käytäviä. Eihän niin voi olla, mutta sen minä muistan ensimmäisistä käynneistämme sairaalassa Jimin luona. Siipien havinan, höyhenet, ohi häivähtävän meren ja kuoleman hajun, aivan kuin aallot löisivät rantaan jossain rakennuksen uumenissa, aivan kuin arkkitehtuuri kätkisi sisälleen avoimen haavan.