MASSEY, SUJATA: Rei Shimura menetysten rannikolla

Kustantaja: Gummerus 2016

Alkuteos: The Kizuna Coast
Suomennos: Terhi Leskinen

Yhdysvaltalainen Sujata Massey (s. 1964) kuuluu monikulttuuriseen perheeseen, sillä hänen isänsä on syntyperältään intialainen ja äitinsä saksalainen. Massey on toiminut reportterina Englannissa ja opettanut englantia Tokiossa Japanissa, mistä saadut kokemukset ovat toimineet pohjana Rei Shimura -dekkarisarjaan. Rei on japanilaisen isän ja amerikkalaisen äidin tytär, joka työskentelee pitkiä aikoja Japanissa ensin englannin kielen opettajana ja myöhemmin intohimonsa antiikin parissa. Varsin usein hän sotkeutuu rikostapauksiin. Massey arveli sarjan olevan valmis vuonna 2008 ilmestyneen kymmenennen osan jälkeen (Rei Shimura Havaijilla) ja aloitteli jo uutta Intiaan sijoittuvaa sarjaa. Keväällä 2011 Japanin rannikkoseutua runnellut maanjäristys tsunameineen kuitenkin muutti mielen ja pakotti kirjoittamaan sarjaan vielä yhden osan eli Rei Shimura menetysten rannikolla -dekkarin.

Rei saa pian järistyksen jälkeen Havaijille puhelun rakkaalta ystävältään ja oppi-isältään herra Ishidalta. Vanha antiikkikauppias on sairaalassa Tohokun rannikolla ja huolissaan kadoksissa olevasta nuoresta apulaisestaan Mayumista. Rei onnistuu suhteitaan hyödyntämällä matkustamaan Havaijilta Tokioon ja sieltä avustustyöntekijäjoukon mukana Tohokuun. Herra Ishida löytyy, mutta Mayumi ei. Myös arvoesineitä saattaa olla kateissa. Mitä tsunamin aikana oikein on tapahtunut?

Rei Shimura -kirjoihin sisältyy aina kiinnostavaa tietoa Japanin kulttuurista, tavoista ja uskomuksista.  Massey kuvailee tarkasti antiikkiesineitä kimonoista lipastoihin ja maalauksista keramiikkaan. Yhtä antaumuksellisesti hän kertoo paikallisista ruoista, joita Tohokussakin yritetään vähistä aineksista valmistaa tuhansille sairaille ja kodittomille. Olosuhteet ovat karut: sähkö ja puhelinyhteydet eivät toimi, puhdasta vettä ei ole, hygienia ontuu. Kaikkialla on mutaa, rojua ja mätäneviä kaloja. Ihmisiä kalvaa suru kuolleista tai huoli kadoksissa olevista. Massey osaa poimia yksityiskohtia, jotka paljastavat tuhon kaikessa laajuudessaan ja inhimillisessä raastavuudessaan.

  Katselin, kuinka kaksi Japanin meri-itsepuolustusvoimien sotilasta väänsi väkisin auki viistoperäisen Toyotan oven julmannäköiset hengityssuojaimet kasvoillaan ja päästi sieltä ulos ryöpyn likaista vettä ja kaloja. Sitten miehet vetivät varovasti autosta jotain muovisen suojapeitteen avulla. Mudan alta pilkottavasta vaaleanpunaisesta takin kaitaleesta arvelin, että hajoamistilassa oleva ruumis oli naispuolinen. Seuraavaksi näkyviin ilmestyvä ruumis oli paljon pienempi, ja sen mukana seurasi Mikki Hiiri -reppu. Ajattelin, että se oli pahinta, mitä olin koskaan nähnyt – kunnes näkyviin tuli vielä pienempi ruumis…

  Toinen sotilas käveli auton ympäri muistikirja kädessään ja pysähtyi rekisterikilven eteen kirjoittaakseen tunnuksen muistiin. Toinen sitoi auton sivupeiliin nauhan ja kirjoitti tussilla ”3” kuljettajan oveen.

Rei Shimura menetysten rannikolla on ihan kiinnostava dekkarinakin, mutta sen painavinta antia on kuitenkin uskottava kuvaus tsunamista ja sen jättämistä jäljistä. Tuskaa ja tuhoa on, mutta on myös toivoa.