Kustantaja:
Like 2018
Alkuteos:
Distancia de rescate
Suomennos: Einari Aaltonen
Samanta Schweblin (s. 1978) on argentiinalaissyntyinen
Berliinissä asuva kirjailija. Vuonna 2010 Granta-lehti valitsi hänet 22 parhaan espanjankielellä kirjoittavan alle 35-vuotiaan kirjailijan joukkoon. Schweblinin vuonna 2014 ilmestynyt romaani Distancia
de rescate (Fever Dream) oli
ehdolla Kansainvälisen Man Booker -palkinnon saajaksi 2017.
Houreuni on hämmentävä teos. Se on jännittävä ja vie mukanaan, mutta mitä siinä oikein tapahtui? On selattava kirjaa uudestaan, tehtävä
salapoliisintyötä, etsittävä ja järjesteltävä pieniä tiedonmurusia.
Amanda on matkustanut pienen Nina-tyttärensä kanssa Buenos
Airesista maaseudulla sijaitsevalle loma-asunnolle. Nyt hän makaa sairaalassa näkönsä
menettäneenä ja ilmeisesti kuolemaisillaan. Vuoteen vieressä valvoo
Clara-ystävän poika David. Kaikesta päätellen Amanda ja David ovat jo useampaan
kertaan kelanneet läpi sairastumista edeltäviä tapahtumia pääsemättä kuitenkaan
koskaan siihen tarkkaan hetkeen, mikä kiinnostaisi Davidia eniten. Amanda ei
osaa keskittyä, vaan ajatukset harhailevat.
Etsimme matoja, jotain
matoja muistuttavaa, ja tarkkaa hetkeä, jolloin ne koskettavat ruumistasi
ensimmäisen kerran.
Keskustelusta käy ilmi, että kylässä syntyneistä lapsista useimmat
ovat jollakin lailla epämuodostuneita. Vihjataan kylää ympäröiviin viljelmiin ja myrkyttyneeseen
veteen. Pahempaa seuraa – tartunta, joka leviää niin ihmisiin kuin
eläimiin ja tappaa muutamassa tunnissa, ehkä nopeamminkin. Kylän viisaalla
parantajanaisella on vain yksi konsti: sairastuneen henki on siirrettävä ripeästi
jonkun toisen ruumiiseen. Näin myrkytys jakaantuu kahteen ruumiiseen ja kuolema
voidaan ehkä välttää. Siihen hän ei kuitenkaan pysty vaikuttamaan, kenen ruumiiseen
sairaan sielu päätyy.
Yhä uudestaan Amanda kyselee Ninan perään. Häneen on
iskostunut äitien ikiaikainen tarve olla lähellä pienokaistaan, jotta pystyisi vaaran uhatessa tämän pelastamaan. Tätä kuvaa Schweblinin teoksen alkuperäinen
nimikin Distancia de rescate, pelastusetäisyys. Onko etäisyydellä kuitenkaan mitään merkitystä, jos uhka piilee itse maaperässä?
Äitini oli varma, että
ennemmin tai myöhemmin tapahtuisi jotain ikävää, ja nyt näen sen täysin
selvästi, tunnen sen hivuttautuvan meitä kohti käsinkosketeltavan
vääjäämättömästi, peruuttamattomasti. Pelastusetäisyys on kutistunut
olemattomiin, Ninaa ja minua yhdistävä nuora on niin lyhyt, että pystyn tuskin
liikkumaan…
Toisaalta kirjan suomenkielinen nimi on hyvä - arveleehan Amanda itsekin aina välillä näkevänsä kuumeen synnyttämää houreunta. Ehkä mitään
matoja ei olekaan. Ehkä mikään kerrottu ei ole totta. Mutta missä on Nina?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti