LINTUNEN, MARITTA: Stella

Kustantaja: WSOY 2018

Liisa on nuori ja epävarma maalaistyttö saapuessaan kesällä 1983 Helsinkiin kirjoittajakurssille. Hän on lehti-ilmoituksen avulla saanut vuokralle huoneen ja vuokraemännäkseen laulajatar Sylvi Indreniuksen, oikean diivan. Liisa joutuu heti Sylvin tutkivan katseen alle.

Sylvi Indrenius oli vaaniva hämähäkki, joka kietoi lukinhärmänsä äidin nilkkoihin. Millainen ihminen tarrautuu nuoreen tyttöön kuin saaliiseen ja saa tämän vakuuttumaan omasta lahjattomuudestaan? Ja miten yksinäinen ja vietävissä oma äitini lienee ollut parikymppisenä, juuri ennen syntymääni.

Kaiken takana on Sylvin oma tarina. Hän herätti 1930-luvulla huomiota ensikonsertistaan lähtien ja menestyi oopperalaulajana kansainvälisestikin. Sota-aikana rintamakiertueilla Sylvi kuitenkin ajautui esiintymään kehnohkossa Stella-revyyssä, mikä ainakin hänen omasta mielestään aiheutti oopperauran katkeamisen.

Leipänsä Sylvi on tienannut opettajana. Hän on päättänyt, että todellisen lahjakkuuden nähdessään tekee kaikkensa tämän tukemiseksi, kun taas vähemmän lahjakkaille järjestää parhaaksi katsomansa ”hyvän elämän”.

Lahjakkuus on niin harvinaista, ettei sillä sovi leikkiä. Rahalla ei ole sen kanssa mitään tekemistä. Lahjakkuus on kuin outo, metallintuoksuinen veriryhmä. Kenen suonissa sellaista virtaa, hän on jumalten oma eikä häntä sovi pilkata.

Kirjailijan urasta haaveilevan Liisan Sylvi luokittelee nopeasti vähemmän lahjakkaiden joukkoon ja päättää taata tälle sairaanhoitajan koulutuksen. Sylvi järjestää kaiken myös silloin, kun Liisa tulee lyhyen suhteen jälkeen raskaaksi ja synnyttää pojan, Jurin. Näin Sylvi hankkii itselleen perheen ja opetettavakseen tulevan neron – aistiihan hän välittömästi pienessä Jurissa piilevät mahdollisuudet.

Kirjan näkökulmat ovat menneen osalta Liisan ja Sylvin ja nykyhetkessä Jurin, kolmekymppisen lääkärin. Liisa taisteli itsensä eroon Sylvin vaikutuspiiristä, mutta pääsikö hän henkisesti irti? Miksi hän lopetti Jurin rakastamat musiikkiopinnot ja vieläpä myi pois pianon, jonka Juri oli saanut Sylviltä? Kostonhalustako? Vai haluten pojalleen turvallisen porvarillisen ammatin taiteilijapiirit läheltä nähtyään?

Kirjan nimeksi on valittu Stella. Revyy oli käännekohta, josta lähti liikkeelle monelle ihmiselle pahaa mieltä aiheuttanut tapahtumasarja. Sylvi itse koki haaveidensa romahduksen ja yrittäessään ilmeisen vilpittömästi estää muita kokemasta samanlaisia pettymyksiä ohjaa ihmisiä tilanteeseen, jossa nämä vuosien perästä onnettomina pohtivat menetettyjä mahdollisuuksiaan.

Musiikki on Stellassa läsnä monella tapaa. Taustalla soi yhä uudestaan Robert Schumannin laulusarja ”Frauenliebe und -leben”. Sitä Sylvi lauloi Juri-vauvalle, vaikka tämä muistaa sen enää alitajunnassaan. Sitä työstävät säestäjäksi pakotettu Juri ja tyttöystävänsä sopraano Jenni. Jurilla olisi mielipiteitä tulkinnan suhteen, mutta ylimielinen Jenni ei ota ehdotuksia kuuleviin korviinsa – hänhän on laulaja ja Juri vain taustavoima.

Jennille laulu on kuningaslaji. Ja laulajat ovat hänen mielestään työssään aina vaikeimman äärellä – me muut pääsemme helpommalla koska vain näppäilemme, hinkkaamme tai paukutamme ”puulaatikkojamme”.

Herkullisimpia kohtia on kuvaus siitä, miten Juri korjauttaa kovia kokeneen pianon uuteen loistoon. Siinäpä vilisee teknistä tietoa toisensa perään! Ehkä pianon kohtalo on merkki siitä, että särkyneestä saattaa tulla vielä eheä. Juristakin.

Stella on hienovarainen tulkinta ihmisistä, heidän tunteistaan ja heidän välisistä suhteistaan. Kaikista ihmisistä paljastuu erilaisia puolia, niin myös aluksi kovin voimakkaalta ja itsekeskeiseltä vaikuttavasta Sylvistä. Surumielinen kertomus, mutta ei vailla toivoa.